Teksti: Johanna Saine

Kuvitus: Bumi Cha, 63. Bolognan lastenkirjamessut. 

Kuvat: Bologna Children’s Book Fair 

Joka kevät Bologna muuttuu muutaman päivän ajaksi maailmaksi, jossa kaikkien katse on kuvakirjoissa. Ei pelkästää neljä messuhallia täyty tuhansista kuvakirjoista, niiden tekijöistä ja kustantajista, vaan kuvakirjallisuus näkyy myös Bolognan katukuvassa, gallerioissa ja kirjakaupoissa sekä keskusteluina ravintolapöytien äärellä. 

Bolognan lastenkirjamessut onkin syystä monelle kuvakirjojen kuvittajalle vuoden kohokohta, jopa henkireikä. Messuilla on annettavaa niin ensikertalaiselle kuin kokeneelle messukävijälle. Tänä vuonna suomalaiset kuvittajat ovat mukana muun muassa näyttelyfinalistien ja palkintoehdokkaiden joukossa, messuohjelmassa ja jopa raadissa. 

“Bolognassa vastaanotto on lämmin. Tuntuu käsittämättömältä löytää messukeskuksen verran ihmisiä, jotka hengittävät samaa ilmaa, kuvakirjaeetosta, kun välillä täällä Suomessa tuntuu, että kuvakirjallisuus on näkymättömissä. Joka kerta Bologna antaa sellaista boostia, että kuvakirjallisuuden parissa työskentelyä kannattaa jatkaa ja tehdä sitä omaleimaisesti”, toteaa kuvittaja Jenni Erkintalo

Erkintalolla on vuosien Bologna-kokemus, ja messuilla hän on ollut monet kerrat edustamassa Etana Editions -kustantamoansa. Tällä kertaa Erkintalo on päässyt tutustumaan messuorganisaatioon uudesta perspektiivistä, kun häntä viime syksynä pyydettiin mukaan Bolognan lastenkirjamessujen viisihenkiseen raatiin.

Sen tehtävänä oli valita yli 4000 hakijan joukosta 75 kuvittajaa, joiden työt pääsevät esille messujen Illustrators Exhibition -näyttelyyn. Kaksi vuotta sitten näyttelyyn valittiin Suomesta kuvittajat Sari Airola ja Marika Maijala. 

 Erkintalolle kokemus valintaraadista on ollut silmiä avaava ja opettavainen.  

“Tuntuu, että tämä on ollut sellainen masterclass siihen, millaista kuvakirjaa tehdään juuri nyt maailmalla. On todella tärkeää, että monenlaista kuvitusta valitaan mukaan näyttelyyn.” 

Bolognan lastenkirjamessuilla pääsee näkemään, millaista kuvakirjallisuutta juuri nyt tehdään maailmalla.

Kovin helpolla raati ei päässyt, vaan jokainen työ pisteytettiin ja niiden perusteella valittiin 300 finalistia. Heidän joukkoon pääsivät kuvittajat Sari Airola, Réka Király, Maiju Liikka, Maija Mendelin, Laura Merz  ja Kati Närhi, mutta tällä kertaa näyttelypaikka jäi suomalaisilta saamatta. Kuitenkin jo finalistiksi pääseminen on kunnia-asia ja portfoliossa positiivinen lisä. 

Erkintalon mukaan tilannetta osin selittää puhtaasti todennäköisyydet. Suomesta ja muista Pohjoismaista hakemuksia tulee melko vähän, korkeintaan kymmeniä, kun taas Italiasta, Ranskasta ja Aasian maista saattaa kilpailuun hakea useampi sata kuvittajaa.  

“Ensimmäisestä 20 työstä kaikki olivat samaa mieltä siitä, miksi ne ansaitsevat päästä näyttelyyn. Sitten äänet jakautuivatkin tosi erilailla ja piti miettiä omia kriteerejä, keskustella ja perustella.” 

Jenni Erkintalo Bolognan lastenkirjamessuilla. Valokuva: Etana Editions.

Tuntuu käsittämättömältä löytää messukeskuksen verran ihmisiä, jotka hengittävät samaa kuvakirja eetosta.

Jenni Erkintalo

Tuhansia kilpailutöitä läpi käydessään raati huomasi, ettei ainakaan vielä tekoäly vaikuta levinneen kuvakirjallisuuteen. Sen sijaan Erkintalo kaipaisi kuvakirjoihin enemmän villeyttä, variaatioita ja orgaanisuutta. 

“Kuvakirja on aika organisoitua, joskus jäykkääkin. Lapsuus on kuitenkin kaaosta ja asioita koetaan ekaa kertaa.” 

Erkintalo kannustaakin hakemaan kilpailuun rohkeasti ja tekemään kuvitusta omaehtoisesti. Usein kilpailussa esiin pääsee myös töitä, jotka jollakin tapaa muuttavat kuvakirjan konseptia. 

“Ei ole niin iso juttu lähettää töitä. Suomalainen kuvitus on korkeatasoista. Tämä on kilpailu, johon voi kuitenkin lähettää myös julkaisemattomia ja henkilökohtaisia töitä. Ainoa vaatimus on tarinankerronta – työn tulee muodostaa kuvakirjamainen kokonaisuus. Ja kuvakirja voi olla paljon muutakin kuin mihin on totuttu.” 

Laajaan messuohjelmaan kannattaa tutustua jo etukäteen.

  • Bologna on flaneerauksen kaupunki ja italialaiset bella vitan taitajia. Älä siis vain suorita messuja, vaan jätä ehdottomasti aikaa haahuilulle, aperitiivoille, uusien kirjojen selailulle ja piirustelulle kahviloissa.
  • Ehdoton paikka pysähtyä heti Bolognaan saapuessa on kaupungin pääaukio, valtava Piazza Maggiore. Sen kupeessa sijaitsee suloinen lasten- ja nuortenkirjakauppa Giannino Stoppani, Libreria per ragazzi di Bologna, osoitteessa via Rizzoli 1.
  • Ihaile Neptunuksen patsasta ja pysähdy kahville tai lasilliselle johonkin Palazzo Comunalen kivijalan baareista. Siinä istuessa saa vähitellen kiinni kaupungin ikiaikaisesta ja samalla ihmeen coolista hengestä.
  • Bologna on täynnä hyviä ravintoloita. Vanhalla yliopistoalueella sijaitsee mm. messuvieraidenkin suosima konstailematon Pizzeria Belle Arti, Hostaria dei 4 gatti ja Osteria dell’Orso. Messupäivän ja illallisen jälkeen on mahtavaa päätyä vielä myöhään illalla kuvitusnäyttelyyn historialliseen Bolognaan.

Bolognassa pääseekin kuulemaan puheenvuoroja kuvakirjallisuuden maailman huipuilta, ja messuilla jaetaan kaksi alan merkittävintä palkintoa, H.C.Andersen ja Astrid Lindgren Memorial Award. Kuvittaja Linda Bondestam on ehdolla kummankin palkinnon saajaksi. Kuvakirjallisuuden teon taiteellisen puolen lisäksi messuilla on yhtä vahvana alan kaupallinen puoli.

Samalla kun messut synnyttävät uusia trendejä, ne ovat kustantajille paikka löytää uusia tekijöitä. Vastavuoroisesti monella kuvittajalla voi olla toiveena löytää messuilta kustantaja kirjalleen. Aina välillä ja joillekin näin myös käy, vaikka ei läheskään joka kerta. 

“Bolognan ohjelma on todella hyvä ja käytännössä koko ala on siellä. Samalla näkee, mitä kuvakirjamarkkinoilla tapahtuu; mitkä ovat trendit ja millaisia kirjoja tehdään muualla”, kuvittaja Pirita Tolvanen toteaa. 

Helmikuussa Tolvanen veti yhdessä Réka Királyn kanssa Kuvittajat ry:n messuvalmennuksen, jossa he evästivät ensi kertaa messuille suuntaavia. Koska ohjelmaa on paljon, voi pää olla pyörällä siitä, mihin osallistua ja miten saada mahdollisimman antoisa messukokemus. 

Sekä Tolvanen että Király kehottavat miettimään, millaisella valmistautumisella ja asenteella messuille lähtee.  

“Voit olla kuin pesusieni, joka vain imee tietoa ja tunnelmaa tai voit laittaa bisneskengät jalkaan:sopia ennalta tapaamisia ja osallistua esimerkiksi portfoliokatselmuksiin”, Réka Király sanoo. 

Tänä vuonna Pirita Tolvanen on pitämässä messuilla mestarikurssia tietokuvittamisesta, mutta hän yhä muistaa ensi kerran messuilla, kun oli mukana portfolionsa ja ensimmäisen julkaistun kirjansa kanssa. 

“Kun osallistuin messuille vuonna 2017, olin sillä asenteella, että antakaa minulle palautetta – se oli hyvä strategia.” 

 
Ennakkoon varattavat portfoliokatselmukset ovat Bolognassa suosittuja. 

→ Kuvittaja-lehdessä: Lue Kati Närhin vinkit dPictuksen The Unpublished Picturebook Showcaseen.

→  Kuvittajat ry: Tutustu tietopakettiin – Bolognan lastenkirjamessut tarjoavat kuvittajille monia mahdollisuuksia.

Yksi mahdollisuus päästä juttusille kustantajien kanssa ovat portfoliokatselmukset, joihin paikat varataan paria viikkoa ennen messuja. Paikat täyttyvät nopeasti, joten jos sitä ei onnistu nappaamaan, vaihtoehtona on sopia itse tapaamisia tai pitää messuilla silmät auki kustantomoiden spontaanisti järjestettävien katselmuksien osalta. 

Keskeneräisellä kirjaprojektillaan voi hakea mukaan myös dPictuksen järjestämään The Unpublished Picturebook Showcaseen, johon Suomesta valittiin tänä vuonna mukaan Kati Närhin lisäksi Saara Vallineva, Tanja Salomäki ja Alena Vyshemirskaia

Jos omaa projektiaan tai portfoliotaan lähtee esittelemään, kannattaa pitää sisältö kompaktina ja tuoda heti esille tärkeimmät asiat, Tolvanen ja Király kehottavat. 

“Oikeastaan tarvitsee kertoa vain itsestään ja työstään. He kyllä tietävät, mitä olet tavoittelemassa”, Tolvanen sanoo. 

Kustantajat tapaavat messuilla lukuisia kuvittajia, joten pienikin asia voi olla ratkaiseva, jotta jää mieleen. 

“On vaikkapa tuhansia kuvittajia, jotka osaavat tehdä hienoja hahmoja. Yksi lause voi olla se, mistä he muistavat sinut, kun he kuulevat samat asiat monta kertaa”, Király lisää. 

Illustrators Annual -katalogin kuvituksen on tehnyt iranilainen Noushin Sadeghian. 

Kouliintuneina messukävijöinä Erkintalolla, Tolvasella ja Királylla on yksi yhteinen neuvo: älä lannistu. Varsinkin jos Bolognaan lähtee kustannussopimus mielessä, ei kannata tavoitella pikavoittoja. Messuille osallistuminen on kuitenkin tärkeää, sillä alalla pitkälti on kyse ihmisten tapaamisesta. 

Koskaan ei tiedä kuka tulee messuilla vastaan ja mitä siitä mahdollisesti poikii. 

“Niinpä kävele ja katsele ympärillesi. Puhu tuntemattomille ja osallistu ohjelmaan. Messut ovat melko rankat, joten muista ottaa myös evästä mukaan”, Király neuvoo ja muistuttaa, että kustannussopimusta tavoitellessa maraton ei pääty messuihin: 

“Kun kerran löydät sinulle sopivan kustantajan, älä luovuta. Lähetä sähköpostia ja muistuta itsestäsi. Jos saat nyt vastauksesi EI, se ei tarkoita, että näin on vuoden päästä. Voi kestää jopa viisi tai kymmenen vuotta ennen kuin mitään tapahtuu.” 

Ja ehkäpä tänä vuonna tapaatte jälleen Bolognassa. 

Lue myös

8.10.2025
/

Maailmalla

Vilpitön kokeilija 

John Howe
3.12.2024
/

Maailmalla

Myyttien mailla