Ebba Masalinin kasvitaulut

Musta tausta, kohdistetusti kirkkaat värit ja kiehtovan tarkat yksityiskohdat. Kallioimarre, heinäkasvit, kärpässienen osat.

Tällaista muistan vuonna 1903 tehdyistä opetustauluista, joita minunkin koulussani oli esillä. Enää niitä ei käytetty yleisen opetuksen tukena, mutta niiden visuaalinen lumo oli vahva. Kasvitiede vanhenee hitaasti, ja kuvien taidokas sommittelu jättää mielelle avaruutta.

Mustapohjaiset kasvitaulut loihti Ebba Masalin (1873–1942). Hän on tyypillinen niin sanotun käyttötaiteen tekijä: teokset ovat ihmistä tunnetumpia. Masalinin kuvituksia käytettiin opetuksessa aktiivisesti 1960-luvulle asti ja paljon sen jälkeenkin. Lähivuosina kuvitukset ovat nousseet uuteen suosioon.

Masalinin perintö taiteilijana on samankaltainen kuin toisen opetustaulujen tekijän, Eeli Jaatisen. Jos omana aikanaan tunnettu kuvittaja ei syystä tai toisesta pääse korkeakulttuurin instituutioiden helmoihin, tietoa teoksista ja niiden sijainnista saattaa myöhemmin löytyä kovin heikosti. Näin on Masalininkin kohdalla. Hän ei mennyt naimisiin eikä saanut lapsia, joten tietoa siirtyi jälkipolville niukasti.

On epäselvää, miten suuren osan Masalinin tuotannosta ja tuloista opetustaulut muodostivat. Hänet tunnettiin aikoinaan varsin hyvin, ja yksityiskodeissa lienee yhä hänen maisema- ja muotokuvataulujaan. Masalinilla oli jokunen yksityisnäyttely, minkä lisäksi hän osallistui useisiin yhteisnäyttelyihin, ja teoksia arvottiin ajan tavan mukaisesti näyttelyiden jälkeen. Hänestä kirjoitettiin pieni henkilökuva Naisten Ääni -lehteen, mikä oli tuolloin harvinaista.

Kuvittajana Masalin ehti tehdä Venny Soldan-Brofeldtin kanssa ainakin Jalmari Finnen Satukontin ja Uno Cygnaeukselle omistetun teoksen Suomen kansakoulun isän muisto. Lisäksi hän kuvitti 1910-luvulla niin oppikirjoja kuin Joulupukki– ja Julstjärnan-lehteäkin ja antoi yksityisopetusta maalauksessa ja piirustuksessa.

Masalin oli Suomen ensimmäinen kasvitaulujen tekijä. Suuripainoksisin ja pitkäikäisin Masalinin teos on kuitenkin öylätti. Hänen suunnittelemansa krusifiksi on koristanut Suomen luterilaisissa kirkoissa tarjottuja ehtoollisleipiä vuodesta 1926 lähtien. Helsingin diakonissalaitoksella valmistettavien öylättien vuotuinen kulutus on pari miljoonaa kappaletta.

Opetustaulut tulivat Suomessa laajasti käyttöön kansakoulun myötä 1800-luvun lopussa. Aikana, jolloin oppikirjoissa ei ollut kuvia, opetustaulujen tapa esitellä maailman ihmeitä vertautui kirkkojen alttaritauluihin. Masalinin kasvitauluja voi pitää tietokirjailija Sari Savikon sanoin ”opetustaulusarjojen kruununjalokivenä”.

Erityisen laajasti kouluihin levisivät 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä tuotetut taulut. Valtio myönsi kouluille apua havaintovälinehankintoihin, mikä havahdutti julkaisijat laajamittaiseen tuotantoon. Lopulta tarjonta kattoi lähes kaikki opetuksen alat historiasta terveysoppiin. Merkittäviä opetustaulujen tuottajia ovat olleet esimerkiksi Otava, WSOY, Osakeyhtiö Valistus ja Akateeminen Kirjakauppa.

Tunnettuja opetustaulutaiteilijoita olivat esimerkiksi Vihtori Ylinen, Akseli Einola, Martta Wendelin ja Aarno Karimo. Masalinin kasvitaulusarja Otavalle erottui kuitenkin edukseen jo aikanaan, ja sitä markkinoitiin taiteilijan osaamista ylistävillä lauseilla.

Sarjan 15 ensimmäistä taulua ilmestyivät vuonna 1903. Ne olivat niittyleinikki, peltokaali, herne, kissankello, keltapillike, peruna, voikukka, raita, ruis, mänty, kallioimarre, karhunsammal, kärpässieni, kasvien sisärakennus ja kasvien siitos ja lisääntyminen.

Agraariyhteiskunnassa osa yleissivistystä, nykyisin hitusen eksoottisempia asioita. Vuonna 1914 Masalin teki vielä viisi taulua lisää ja vakiinnutti maineensa opetustaulutaiteilijana.

”Monelle juuri nämä mustapohjaiset kasvitaulut ovat todellisia muistojen koulutauluja”, kirjoittavat Sari Savikko ja Jussi Härme teoksessa Hyvä paimen (Amanita, 2016).

Mikä Ebba Masalinista tekee erityisen? Tarkkuus ja elävyys. Historian tapahtumat ja eri maiden rajat muuttuvat ja katoavat, mutta hyvin toteutettu luontotaulu on ajaton. Masalinin opetustaulut perehdyttävät niin kasvien kuin eläintenkin saloihin.

Koulutauluilta vaadittiin ennen kaikkea selkeyttä. Masalin oli siinä taitava: kuvat ovat täynnä yksityiskohtia mutta tuntuvat myös avarilta. Hän kertoi visuaalisesti. Teksteillä ei pilata kuvia eikä toisin päin.

Masalin kävi Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulun 1890-luvun alussa. Ensimmäiset koulutaulut syntyivät kymmenisen vuotta myöhemmin. Taitavimmillaan Masalin oli jo aivan ensimmäisissä kasvitauluissaan. Musta tausta keskittää katseen olennaisuuksiin. Hyvä esimerkki havainnollisesta kuvituksesta on taulu herneestä, josta esitellään kuvallisesti niin kasvin osat kuin siemenen kehityskin.

Opetuskuvat painettiin kivilaatoille laadukkaasti. Laattojen piirtäjä saattoi Sari Savikon mukaan olla Masalinin kanssa asunut sisko Hedvig (”Hetty”).

Painokuvien yksityiskohtaisuus täydentyi niiden yhteydessä julkaistuilla lyhyillä teksteillä. Ne syntyivät opetustauluihin aina yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Masalinin kasvitaulujen tekstit olivat hänen serkun miehensä, opettajan ja kasviasiantuntijan John Lindénin kirjoittamia. On todennäköistä, että Masalin valittiin piirtäjäksi oppikirjoja tehneen Lindénin ehdotuksesta.

Masalin ei signeerannut kasvitaulujaan, eikä niihin merkitty vuosilukua ja hän jäi siksikin esimerkiksi Aarno Karimoa tuntemattomammaksi. Nimi kuitenkin mainittiin sarjan kuvittajana teosten myyntiluetteloissa ja mainoksissa ja kauppa kävi: sarjaa myytiin Suomen lisäksi Venäjälle, Saksaan, Itävaltaan ja Etelä-Amerikan eri maihin.

Viime aikoina Ebba Masalinin tuotanto on tehnyt paluuta. Hänen teostensa tekijänoikeudet vapautuivat vuonna 2013, ja mikkeliläinen Kenkävero aloitti Masalinin kasvitauluista uustuotannon kahta vuotta myöhemmin. Tuotteita myydään kotimaiseen käsityöosaamiseen erikoistuneen Taito-ketjun kautta. Masalinin alkuperäisistä tauluista on valmistettu pahvitettuja tauluja, julisteita, postikortteja, pussilakanoita ja leikkuulautojakin. Tuotosta kymmenen prosenttia menee Naisten Pankille.

Masalinin teoksista oli viime vuonna kaksikin pienimuotoista näyttelyä, toinen Kenkäveron pappilassa ja toinen Kiilin kotiseutumuseossa. Lisäksi Valkeakosken museoon on tulossa näyttely myöhemmin.

Mikkeli-yhteys on luonteva, koska Masalin syntyi kaupungissa. Hänen isoisänsä oli Mikkelin kihlakunnantuomari ja omisti seudulla sijaitsevan Partalan kartanon Juvalla. Valtakunnallisesti näkyvän ja taustoittavan näyttelyn tarve on kuitenkin ilmeinen.

Lähteet: Sari Savikko: Koulujen taide (Tammi 2007), Muistojen koulutaulut (Tammi 2008), Kasvien taide (Amanita 2012), Taito-lehti 3/2016. Kiitos taustatiedoista: Mikkelin taidemuseon amanuenssi Paula Hyvönen, Taito Itä-Suomen toiminnanjohtaja Anne Ossi, Karl-Kristian Teir, Ulrika Teir.