Emmi-Riikka Vartiainen (s. 1990 Juankoskella) asuu ja työskentelee Pohjois-Savossa Rautalammilla. Valokuva: Markus Sjöberg.

Pohjois-Savo, Etelä-Suomi, Espanja, Pohjois-Savo. Tämä on ollut Emmi-Riikka Vartiaisen reitti omannäköiseen elämään.

Ja nyt hän on perillä.

Tie oli mutkainen mutta vauhdikas. Vartiainen valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 2013, minkä jälkeen hänen ei tarvinnut jäädä pyörittelemään peukaloitaan. Ensin löytyi harjoittelupaikka taittajana Me Naiset -lehdessä, sitten monipuolinen pesti lahtelaisen nuorisojärjestö palkkalistoilla. Vartiainen suunnitteli postikortteja, tapahtumajulisteita ja mitä vain yhdistyksen markkinoinnissa tarvittiin.

Seuraavaksi Vartiainen hyppäsi mainostoimiston urahissiin. Hän aloitti Huvila Brand & Designin harjoittelijana, eteni graafiseksi suunnittelijaksi ja ylennettiin art directoriksi. AD:na Vartiainen vastasi suurista kokonaisuuksista, opetteli projektinhallintaa ja kommunikaation tärkeyttä.

Työ oli innostavaa ja hektistä. Vartiainen väsäsi infografiikoita ja strategiakuvia, suunnitteli nettisivuja ja logoja, taittoi milloin mitäkin materiaaleja.

”Se oli kaikkein opettavaisin vaihe”, Vartiainen sanoo. Hän istuu rautalampilaisen omakotitalonsa keittiössä puhumassa videopuhelua. Kultaköynnös kiemurtelee taustalla karmeja pitkin ja valo pilkistää ikkunasta sisään.

Talo on Vartiaisen puolison ukin rakentama. Puoliso, videotaiteilija Ville Kotka, on kotoisin Rautalammilta, Vartiainen taas samassa maakunnassa sijaitsevalta Juankoskelta. Pariskunta tapasi toisensa niin ikään Pohjois-Savossa, kun Vartiainen opiskeli Lapinlahden kuvataidelukiossa. He ovat pitäneet yhtä 14 vuotta.

”Ville on meistä se, joka toimii, suunnittelee ja ottaa ne seikkailullisemmat askeleet”, Vartiainen sanoo.

Esimerkiksi käy päätös muuttaa matkailuautoon.

Vartiainen jätti mainostoimistoelämän taakseen vuonna 2018, kun hän ja Kotka ostivat matkailuauton ja hurauttivat Espanjaan. Reissu venyi kahden vuoden mittaiseksi – ja olisi jatkunut pidempäänkin, ellei korona olisi puuttunut peliin.

Pandemia liikkumisrajoituksineen sai Vartiaisen ja Kotkan palaamaan Suomeen maaliskuussa 2020. Samalla tuli tarve perustaa oma tukikohta, jossa olisi autoa enemmän tilaa isoille taideprojekteille. Paluumuutto Pohjois-Savoon oli ollut puheissa aiemminkin, mutta se toteutui etuajassa, kiitos pandemian.

Ja hyvä niin, sanoo Vartiainen. Uusi kotipaikkakunta on tuntunut hänestä oikealta ja merkitykselliseltä. Vartiainen ja Kotka asuvat kyläkeskustassa ja osallistuvat aktiivisesti seudun kulttuurielämään. 3 000 asukkaan kunnassa oma panos on aivan eri tavalla painava kuin 660 000 asukkaan Helsingissä.

”Lumikuningatar”, Tiede-lehti.

Mainostoimistosta irtisanoutuminen tarkoitti Vartiaiselle ison ammatillisen unelman täyttymistä. Hän ymmärsi jo lukioikäisenä haluavansa olla nimenomaan kuvittaja. Graafikon ammatti tuntui kuitenkin taloudellisesti turvallisemmalta valinnalta.

Lahdessa graafista alaa opiskellessaan Vartiainen kuuli Napa Agencysta. Sinne minä haluan töihin, hän päätti.

Seitsemän vuoden päästä toive toteutui.

Vartiainen koputteli Napan ovelle jo AD:na työskennellessään, mutta agentuurista vastattiin, ettei heidän listoillaan voi olla osa-aikaisesti.

”Puoli vuotta valmistelin lähtöä. Sitten kysyin Napalta uudestaan.”

Tällä kertaa Vartiainen hyväksyttiin parinkymmenen hengen porukkaan. Hän on työskennellyt agentuurin kautta viitisen vuotta, mutta onnea on edelleen välillä vaikea uskoa todeksi. Että saa piirtää elääkseen ja ihan toimistoaikaan, ei vain illalla varsinaisen työpäivän jälkeen.

”Kuolemanjärven kansallispuku”, Taito-lehti.

Viime aikoina Vartiainen on tehnyt nettisivu- ja strategiakuvituksia, rakentanut somistuksia tapahtumiin ja suunnitellut kavereitten bändin levynkantta.

Sekä maalannut. Työn alla on parhaillaan asiakkaan tilaama taulu.

Muutto luonnon helmaan mullisti Vartiaisen työtavat. Hän on siirtynyt monin tavoin maanläheisempään suuntaan. Vektorigrafiikan pyörittelyn sijaan hän nauttii maalaamisesta. Piirtopöytää tulee käytettyä vähemmän kuin kynää ja paperia.

Myös keramiikan tekeminen on tullut osaksi elämää.

”Vuonna 2017 tykkäsin piirtää helsinkiläistä katumuotia”, Vartiainen muistelee.

”Se oli se, mikä silloin kiinnosti. Nyt se tuntuu kaukaiselta.”

Nykyään Vartiaisen suosikkiaihe on suomalainen kansanperinne. Hänen Instagram-taidetilillään vilisee myös muita myyttisiä hahmoja keijuista sfinkseihin ja lohikäärmeistä henkiolentoihin.

”Unicorn and the first snowfall”.

Suomalainen luonto ja tarusto alkoivat houkutella Vartiaista Espanjassa. Kaukaa katsottuna kotimaan miljöö näytti läheisemmältä.

Vartiainen on saanut nykytyylistään tunnustusta: hänen Päivätär ja Kuutar -postimerkkinsä voitti viime vuonna Euroopan kaunein postimerkki -äänestyksen. Postimerkkien suunnitteleminen oli alusta loppuun ilahduttava työtehtävä. Sen myötä Vartiainen koki tulevansa nähdyksi kuvittajana ja taiteilijana.

”Postin toimeksiantaja pyysi Napalta juuri minua merkkien suunnittelijaksi.”

Aiheena olivat jumalatarhahmot Päivätär ja Kuutar. Tilaaja arveli Vartiaisen sopivan niiden toteuttajaksi.

Ja sitten vielä palkinto, Vartiaisen ensimmäinen sellainen. Hän koki saavuttaneensa jotain odottamatonta.

”Sellaista, mitä en ollut ajatellut tulevan. Eikä olisi haitannut, jos sitä ei olisi tullut. Silti se oli validoivaa.”

Parasta oli, että Vartiainen palkittiin niin rakkaan aiheen kuvittamisesta. Se toi hieman hohtoa yksinäiseen puurtamiseen. Palkinto on poikinut jopa livepalautetta. Jokin aika sitten Vartiainen pysäytettiin kaupassa. Hei teikkö sää ne postimerkit, pysäyttäjä kysyi. Tosi hienot!

Vartiaisen työtapa on samaan aikaan viipyilevä ja tehokas. Kun hän saa tilauksen, ideoita saattaa nousta mieleen nopeastikin. Vartiainen ei kuitenkaan tartu niihin heti. Ensin hän käy metsäkävelyllä tai vaikkapa virkkaa hetken. Vasta tämän tärkeän prosessointivaiheen jälkeen hän ryhtyy luonnostelemaan. Hän piirtää lyijykynällä tulostinpaperille, omien sanojensa mukaan ”suttailee”.

”Hahmottelen tikku-ukkoja, haen kompositiota.”

Homma pysyy helposti lähestyttävänä, kun välineet eivät ole liian fiinejä. Kätevin työpiste on valoisan keittiönpöydän ääressä.

Vartiainen pyrkii simppeliyteen. Hän ei kehittele useita vaihtoehtoisia suunnitelmia vaan valitsee ideoista vahvimman jo varhaisessa vaiheessa. Se säästää aikaa ja vaivaa.

”Yleensä ensimmäinen idea on paras.”

Kun ajatus on hahmottunut, Vartiainen siirtää luonnoksen tietokoneelle. Hän saattaa skannata piirroksen tai yksinkertaisesti ottaa kuvan siitä puhelimellaan ja avata otoksen Photoshopissa. Sitten vain värittämään.

Pikkuhiljaa työ saa lopullisen muotonsa.

Vartiainen kertoo, että hänen on aina ollut vaikea keskittyä yhteen tyyliin. Häntä kiinnostavat monenlaiset tekniikat ja kuvalliset kielet.

Vartiainen kehuu agentuuriaan siitä, että se pitää aina kuvittajan puolta. Hänen tyylikokeilunsa on otettu kannustavasti vastaan, ja kollegoilta saa vertaistukea tilanteessa kuin tilanteessa.

Rautalammilla metsään pääsee viidessä minuutissa, ja naapurissa on järvi, jota pitkin Vartiainen ja Kotka kulkevat mökille. Vartiainen nauttii lähialueiden korkeuseroista. Mäkiset maastot ovat miellyttävän vaihtelevia, ja nyppylöiden päältä näkee kauas. Kuvittajan katse lepää.

Talo on tilava ja elinkustannukset maltillisemmat kuin pääkaupunkiseudulla. Kesällä Vartiainen maalasi usein ulkona, omalla pihalla.

”Fairy Foxes”.

Vartiainen ja Kotka suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä myös visuaalisia tapahtumakokonaisuuksia, esimerkiksi lavakonsepteja. He suunnittelevat yhdessä lavan, jonka Vartiainen piirtää ja Kotka toteuttaa teknisesti. Vartiaisen tekemän pintamaalauksen jälkeen kokonaisuus herätetään eloon projisoimalla siihen kummankin videografiikkaa. Koristeiden materiaaleina käytetään muun muassa kangasta ja vaneria.

”Kun ihmiset sitten tanssivat lavan edessä, siitä tulee ihan erilainen taideteos. Se elää ja on vuorovaikutuksessa.”

Tällaisia teoksia nähtiin viimeksi syyskuussa Rautalammin markkinoilla, joille Kotka ja Vartiainen toteuttivat oman tapahtumansa, Lux Rautalammin. Pari  on toteuttanut useana vuotena lavan myös Kosmos-festivaaleille.

Eikä siinä vielä kaikki. Kuvittamisen, maalaamisen, keramiikan ja installaatioiden lisäksi Emmi-Riikka Vartiainen harrastaa sirkusta. Hän on erikoistunut tulitaiteeseen.

Rautalammille rauhoittuminen on antanut Vartiaiselle rohkeutta. Parikymppisenä hän koki olevansa jumissa, liian ahdistunut tehdäkseen mitään uutta. Jopa piirtäminen oli hankalaa.

Nyt hän vain ottaa ja kokeilee. On vapautunut tilaa kasvamiseen ja uskaltamiseen.

Aikaa ei mene kiireiseen arkeen eikä ”relevanttina pysymiseen”. Helsinkiläisen mainostoimisto-AD:n piti seurata aikaansa enemmän kuin rautalampilaisen kuvittajan.

Tavallinen elämä riittää. Vartiainen sanoo olevansa ”loppujen lopuksi erakkoluonne”.

Hän on kiitollinen siitä, miten sujuvasti ura aikoinaan käynnistyi. Myös vuodet Espanjassa osoittautuivat hyödyllisiksi. Tuli nähtyä kaikenlaisia ihmisiä ja elämäntyylejä. Ehkä siksi juurtuminen Rautalammille on ollut helppoa. Ei tarvitse enää arpoa.

Työrintamallakin on kaikki hyvin. Etätyöskentely on mukavaa. Vartiainen videopalaveeraa silloin tällöin Napan ja asiakkaiden kanssa, mutta enimmäkseen hän puuhailee itsekseen kotona. Yläkerrassa on työhuone ja siellä tarvittavat tekniset välineet.

Ja mikä tärkeämpää, toimeksiannot vastaavat hänen elämänarvojaan.

”En tee enää sellaisia töitä, joiden takana en voisi seisoa.”

Bounty.

Julkaistu Kuvittajassa 4/23.

Emmi-Riikka Vartiaisen portfolio Napa Agencyn sivuilla.

Lue myös

5.3.2024
/

Kotimaiset kuvittajat

Pauli Salmi lehtien sivuilla

5.12.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Onni Mansnerus – Satuja ja ritareita

5.9.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Emmi Jormalaisen sanattomat tarinat

6.6.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Antti Kalevi – Mitä väriä!