Mayumi Otero (s. 1985) ja Raphaël Urwiller (s. 1984) kohtasivat toisensa Ranskan Strasbourgin maineikkaassa taidekoulussa HEARissa. Monialaisessa koulussa tutkintoon sai yhdistellä eri taidemuotoja, ja Otero ja Urwiller nauttivat erityisesti grafiikan, valokuvan ja kuvanveiston opiskelusta. Mielenkiinnon kohteiden lisäksi opiskelijat huomasivat jakavansa samanlaisen taustan. Japanilais-espanjalaisena Otero oli matkustellut paljon, samoin lapsuutensa Afrikan Kamerunissa viettänyt Urwiller.  

“Icinori sai alkunsa serigrafian kurssilta. Koska painamisessa on hyvä olla pari, rupesimme tekemään yhteistyötä. Samojen värien käyttämisen vuoksi ihmiset sekoittivat työmme toisiinsa”, Urwiller kertoo. 

Otero ja Urwiller tekivät ensimmäisen omakustanteen Icinori-nimen, jolla ei ole merkitystä millän kielellä,  alla vuonna 2007. Silloin päätettiin myös kustannusperiaate: tuotot sijoitettaisiin aina viimeistä penniä myöten seuraavan julkaisun tekemiseen. 

“Ensimmäinen kirjamme oli lehtinen, jota myimme viidellä eurolla. 20 kappaleen painoksesta saimme siis 100 euroa seuraavaan kirjan tekoa varten”, muistelee Urwiller. 

Geometrisia linjoja, barokkisen runsasta outoilua ja kiinnostavia painokokeiluja yhdistelleet omakustanteet saivat innostuneen vastaanoton. Icinorin sähköpostiin rupesi saapumaan tilaustöitä sanoma- ja aikakauslehdiltä, ja vähitellen myös kaupalliset kustantamot kiinnostuivat. Duo on tehnyt niin lastenkirjoja, lehtikuvituksia, taideprinttejä kuin levynkansia ja festivaalijulisteitakin.  

Viimeisimmän kirjaprojektin rahoittaja on ollut luksusbrändi Louis Vuitton, jonka matkakirjasarjassa ilmestyi viime vuonna Icinorin 160-sivuinen tulkinta Soulin kaupungista. Siinä DIY-hengen nimeen vannovat suunnittelijat pääsivät työskentelemään painoalan kovimpien ammattilaisten kanssa.  

Nimekkäistä yhteistyökumppaneistaan – Le Monde, Canal+, Wired, New York Times – huolimatta omakustannelinja on edelleen sama. Omien kirjaprojektien tarkoitus on tiukka taiteellinen vapaus, ruokarahat ansaitaan muualta. 

“Omakustanteet ovat olleet meille tapa jatkaa taidekoulua. Kokeilemme aina jotain uutta, ja toivomme pikku hiljaa oppivamme ammattilaisiksi. Nyt reilun kymmenen vuoden jälkeen alkaa vihdoin tuntua siltä. Ainakin vähän”, nauraa Urwiller.

Kuvitus Louis Vuittonille tehdystä Seoul-kirjasta.

Otero ja Urwiller vastaavat videopuheluun pariisilaisessa puistossa. Takana ovat vuoden kiireisimmät kaksi viikkoa, sillä kuvitustaidetta ja sarjakuvaa esittelevässä Galerie Martelissa on haastattelua edeltävänä päivänä avautunut näyttely Soul-projektista. Avajaiset saatiin pidettyä, mutta korona ehkäisi seuraavan päivän päänsäryn tehokkaasti. 

“Väkeä oli hyvin paikalla, mutta Pariisin öisen ulkonaliikkumiskiellon vuoksi jouduimme lopettamaan jo kahdeksalta”, Urwiller kertoo. 

Työpari kertoo, että taiteellisessa työssä heidän yhteistyönsä on tinkimättömän tasa-arvoista. 

“Päätämme kaikesta yhdessä, ja se on todella, todella vaikeaa”, Urwiller toteaa. 

Kahden tekijän välinen kitka on toisaalta juuri se, mikä tekee työskentelystä kiinnostavaa. Oteron oma piirrosjälki on Icinorien kuvauksen mukaan yksinkertaista, hieman naiivia ja hidasta, Urwillerin taas nopeaa ja yksityiskohtaista. Molempia viehättävät geometriset perusmuodot. Kaikkien näiden elementtien yhdistelmästä muodostuu jotain, joka on enemmän kuin osiensa summa.  

“Olemme kokeilleet kaikenlaisia yhteistyön muotoja. Välillä piirrämme yhdessä, välillä vaihdamme työtä kesken kaiken. Välillä teemme yksin, ja toinen antaa koko ajan palautetta: poista tuo, lisää tuota. Kuka silloin on tekijä? Se joka piirtää, vai se, joka antaa palautetta?” 

Pakkaa sekoittaa vielä se, että Icinorin suunnittelijat ovat oppineet kopioimaan toistensa tyyliä.  

“Icinori vertautuu ehkä parhaiten musiikkiyhtyeeseen. Saman nimen alla tehdään omia ja yhteisiä juttuja.” 

Kuvitus Nespressolle.

Icinorin Otero ja Urwiller ovat työparin lisäksi pariskunta. Tällä hetkellä he asuvat Orleansin kaupungissa, noin yhden tunnin ajomatkan päästä Pariisista. Pariisin hintatasolla olisikin mahdotonta sijoittaa asuntoon esimerkiksi kahta Riso-tulostinta, serigrafiavälineitä ja grafiikan prässiä. Sattumoisin aivan heidän kulmillaan toimii myös perinteinen painotalo, jonka kanssa on viritelty yhteistyötä. 

“Seuraavaksi meitä kiinnostaisi tehdä kokeiluja erilaisilla metallisilla painoväreillä”, Urwiller mainitsee. 

Painotekniikoiden mahdollisuuksien luova hyödyntäminen on ollut Icinorin intohimo alusta saakka. Ranskassa he olivat ensimmäisiä japanilaisen risografin uudelleenlöytäjiä, ja monet Icinorin omakustanteista aukeavat huikeiksi paperiveistoksiksi.  

“Aloitimme tekemällä kaiken käsin, ja myöhemmin ryhdyimme yhdistelemään käsin ja koneella työskentelyä. Nyt olemme palaamassa entistä enemmän kohti käsityötä. Kai se liittyy siihen, että kuka tahansa pystyy tekemään julkaisun tietokoneella ja kaipaamme tilalle jotain autenttisempaa”, Urwiller pohtii. 

Tekniikkakokeilut ovat Icinorille silti “vain hauskanpitoa” ja sivuseikka. Tarina, konsepti tai julkaisun idea on aina tärkein. Icinorin kirjoja kuvaillessa Oteron ja Urwillerin puheissa toistuu yksi sana: hullu. 

“Pidämme tärkeänä, että esimerkiksi lastenkirjojamme varten emme ota vaikutteita lastenkirjoista, vaan kaikkialta muualta: valokuvataiteesta, nykytaiteesta, underground-sarjakuvasta. Lastenkirjoissamme käsitellään vaikeitakin aiheita, kuten ajan kulumista tai kuolemaa.” 

Bolognan lastenkirjamessuilla kunniamaininnan vuonna 2018 saanut Et puis (Ja sitten) koostuu aukeaman kokoisista yksittäisistä kuvista. Seuraavaksi työn alla on puolestaan Merci-nimellä kulkeva lastenkirja, jonka 200 kuvassa kiitetään arkisia esineitä yksi kerrallaan.  

“Koska kiitollisuus on tärkeää”, perustelee Urwiller. 

Icinoreja kiehtovat kuvantekijät, joiden tyyli puhuttelee sekä aikuisia että lapsia. Urwillerille iso vaikuttaja on ollut ranskalainen Tomi Ungerer, joka asui aikanaan hänen isovanhempiensa naapurissa. Kolme rosvoa (Les Trois Brigands, 1961) -kirjasta tunnetuksi tullut Ungerer teki lastenkirjallisuuden lisäksi myös poliittista satiiria ja erotiikkaa aikuisille. Yllättäen Icinorin inspiraatiolistalta löytyy myös suomalaisväriä. 

“Sarjakuvakollektiivi Kuti Kutin lehdet inspiroivat omakustanteitamme merkittävästi. Myös sarjakuvataiteilija Matti Hagelberg on ollut meille esimerkki tinkimättömästi omaa tietään kulkevasta tekijästä.” 

Linkki Suomeen vahvistui tänä vuonna, sillä kuvitusagentuuri Agent Pekka on edustanut Icinoria syksystä lähtien. Yhteys agentuuriin sai alkunsa projektissa, jossa molemmat olivat uudistamassa norjalaisen Whereby-videopuhelupalvelun visuaalista ilmettä.  

Agentuuri tuo tullessaan uusia ansaintamahdollisuuksia, mutta Urwiller ja Otero pitävät tärkeänä, että heillä on edelleen mahdollisuus valikoida työnsä puhtaasti kiinnostavuuden perusteella. 

“Olemme olleet onnekkaita, ettemme ole joutuneet etsimään töitä, vaan meihin on aina otettu yhteyttä. Olemme voineet valita meitä innostavat projektit, jotka ovat yleensä jollain tapaa kirjallisia”, Urwiller summaa. 

“Rahan ansaitseminen ei myöskään ole meille olennaista, kunhan nyt ruokaa riittää. Tärkeämpää on elää täyttä elämää. Vai mitä ajattelet, Mayoumi?”

Julkaistu Kuvittajassa 4/20.

Lue myös

5.3.2024
/

Ulkomaiden vieraat

Ranskalaista eleganssia

5.9.2023
/

Ulkomaiden vieraat

Juan Molinet ja hupsut hahmot

1.3.2023
/

Ulkomaiden vieraat

Julia Rothman ja rakkaus New Yorkiin

1.9.2022
/

Ulkomaiden vieraat

Beatrice Alemagna ‒ Tarinoiden vapaus