Kuvitus: Oona Mäkelä
Kuvitus: Oona Mäkelä

Kuvitusalan kansainvälisyys on voimakkaassa kasvussa. Alan yksinyrittäjistä jo 32 % kertoo kuvitusbisneksistä Euroopassa. Lisäksi lähes viidesosa kuvittajista tekee töitä Aasiaan tai Amerikkaan. 

Pienen kotimarkkinan takia asiakkaita on oikein hyvä löytää myös ulkomailta. Etenkin nyt eri markkina-alueisiin panostaminen kannattaa, kun kotimaan talous laahaa. 

Suomalaisella kuvitusosaamisella on laadukas ja persoonallinen maine. Ala on siitä kiinnostava, että kuvittajan tyylillä ja näkemyksellä on paljon enemmän merkitystä kuin maantieteellisellä sijainnilla. Myytävä kuvitustuote tai -palvelu on usein digitaalinen ja kulkee sekunneissa ihan mihin päin maailmaa vaan. Myöskään käännöksistä, monimutkaisista välittäjäportaista tai logistiikasta ei tarvitse huolehtia, kuten monilla muilla aloilla. 

Kuvitusten maailmassa kulttuurierot eivät ole valtavia, eikä kansainvälistymiseen välttämättä tarvita suuria panostuksia. Jo kiinnostava sometili ja jonkin verran suoraa asiakas- tai agenttikontaktointia saattaa avata kuvittajalle monia ovia. Kuvittaja-lehdessä 3/2024 esittelemme Suomeen asettuneen, bulgarialaistaustaisen Teo Georgievin kiinnostavaa kuvitusuraa ja virolaisten kuvittajien ajatuksia kansainvälisestä kuvitustyöstä. 

Otsikkoa inspiroitunut Tulenkantajat-ryhmän iskulause ”ikkunat auki Eurooppaan” puhuttelee yleisemmällä tasolla myös tässä ajassa. Kaipuu avoimeen, rajattoman humaaniin ja toiveikkaaseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin on suuri. Lehdessä esittelemme myös demokratian kuvittajasotureita, poliittisten pilapiirrosten tekijöitä. Kiristynyt keskusteluilmapiiri näkyy heidän saamissaan palautemäärissä. Sekin todistaa, että kynä on voimakas vaikuttamisen väline. Yhteiskunnallinen muutos on kuviteltavissa. 

Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 3/24.

Lue myös

Jussi Karjalainen
3.12.2024
/

Ilmiöt

Markkina myllerryksessä

Kuvittaja Kianoush Ramezanin pilapiirros lehdistönvapauden kaventumisesta vuodelta 2023.
3.9.2024
/

Ilmiöt

Vapaat kädet 

4.6.2024
/

Ilmiöt

Arkistojen aarteet