Irene Suosalon eläviä kuvia
Toukokuun 2022 lopussa Kuvittajat ry järjesti Espoon modernin taiteen museossa Emmassa seminaarin nimeltä Kuvan voima. Seminaarissa käsiteltiin kuvilla vaikuttamista ja viestimistä. Kuvittajien puheenvuorojen jälkeisessä, journalistisia kuvituksia käsitelleessä paneelissa keskusteltiin muun muassa uutisten lukemisen siirtymisestä yhä useammin kännyköiden näytöille. Kehityksessä on visuaalisuudelle omat sudenkuoppansa mutta myös uusia mahdollisuuksia: animoidut kuvitukset ovat yleistyneen kansainvälisissä medioissa, ja suomalaiset julkaisut tulevat kehityksessä hitaasti mutta varmasti perässä.
Seminaarin päätteeksi paljastettiin, että Vuoden kuvittajaksi 2022 on valittu Irene Suosalo, joka edustaa nimenomaan animoitujen journalististen kuvitusten kenttää. Videotaiteilijana uransa aloittaneen Suosalon ensimmäiset kuvitustyöt ovat olleet animaatioita New York Timesille.
Palkintopuheessaan Suosalolla oli monia kiitettäviä. Tässä heistä muutama.
”Kiitos pappa.”
Suosalo syntyi Helsingissä 1995, mutta perhe asui kaupungissa vain hänen ensimmäisen elinvuotensa. Lapsuus on ollut liikkuvainen. Suosalo on muuttanut paikasta toiseen vanhempien elämäntilanteiden vaihdellessa. Pisimmän pätkän, kymmenen vuotta, hän asui Salon lähellä maaseudulla.
Suosalo tottui olemaan omissa oloissaan ja keskittymään omiin tekemisiinsä. Hän alkoi harrastaa valokuvausta jo nuorena.
”Meillä oli suku lähellä, iso vaja ja piha, jossa puuhastella. Etenkin pappa lähti aina mukaan keksintöihini. Hän auttoi rakentamaan lavasteita ja pimiön”, Suosalo kertoo.
Suosalo ihaili teini-ikäisenä Andy Warholia ja Stanley Kubrickia ja halusi tuoda valokuviinsa surrealistisia lavasteita ja voimakkaita värejä.
Lähisuvussa ei ole ollut taiteilijoita, mutta kulttuuriin suhtauduttiin intohimoisesti. Isä on pitänyt oopperasta ja äiti on järjestänyt ekologista lastenfestivaalia Kemiönsaaressa.
”Minulla on ollut nuoresta asti hirveä palo ja suuri kunnianhimo tulla taiteilijaksi, enkä ole joutunut epäilemään, ettenkö voisi niin tehdä”, Suosalo kertoo.
Turussa suoritetun lukion jälkeen hän lähti Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan valokuvausta. Siellä Suosalon suuri luottamus oman tekemisensä ainutlaatuisuuteen romahti nopeasti.
”Olin tehnyt valokuviani maalla omissa oloissani, enkä ollut juuri tutustunut muihin taiteesta kiinnostuneisiin nuoriin. Kun opin koulussa valokuvauksen historiaa, seurasin muiden töitä ja sain kritiikkiä näin, että kaikki keksintöni oli tehnyt joku muukin. Se oli järkytys”, Suosalo kertoo.
Täytyi aloittaa alusta ja etsiä sitä, mikä voisi olla omaa.
Kamera alkoi tuntua välineenä rajoittavalta. Suosaloa inspiroivat eniten voimakkaat värit ja muodot. Niitä hän näki abstraktin valokuvan näyttelyssä, jossa taiteilija Kira Leskinen käytti välineenään skannografiaa.
”Kun kokeilin skannaustekniikkaa, tykkäsin heti sen leikkisyydestä ‒ koskaan ei voi täysin tietää, millainen lopputulos on.”
”Kiitos tekno.”
Vuonna 2018 Suosalo muutti Lahdesta Helsinkiin, missä hän kiinnostui teknoklubeista ja tutustui tapahtumien järjestäjiin. Kun Suosalo jakoi sosiaalisessa mediassa ensimmäisiä skannaustekniikalla tekemiään kuvia, hänen teknoporukoissa oleva kaverinsa ehdotti, että Suosalo tekisi niistä animaatioita klubeille. Kaveri järjesti Suosalon ensimmäisen VJ- eli video jockey -keikan Kaiku-klubille.
Animoinnin opettelu tapahtui omin päin kokeilujen kautta.
”Olen aina oppinut uusia asioita parhaiten silloin, kun olen lähtenyt tutkimaan niitä itsenäisesti. Samoin kävi After Effects -animaatio-ohjelman kanssa”, Suosalo kertoo.
Aluksi animaatiot olivat hyvin yksinkertaisia, mutta pikkuhiljaa tekninen skaala alkoi kasvaa.
”Käytän paljon perusmuotoja: neliöitä, palloja ja viivoja. Kuva tai animaatio lähtee usein yksinkertaisesta png-tiedostosta. Minulla on iso katalogi erilaisia rakennuspalikoita, joita muokkaan skannerilla, Photoshopilla ja After Effectsillä. Nyt hankin iPadin, jolla voin piirtää vapaammin erilaisia muotoja”, Suosalo kertoo.
Töissä näkyy Suosalon kiinnostus varhaisiin animaatioihin, peleihin ja pelkistettyyn Bauhaus-estetiikkaan. Vaikka tekniikka on moderni, kuvissa on menneiden aikojen tunnelmaa.
Seuraavaksi Suosaloa pyydettiin tekemään teknokeikalle videoinstallaatio.
”Pappa tuli apuun ja auttoi minua rakentamaan klubille puusta häkkyrän, johon videoita voitiin projisoida. Sen jälkeen minua pyydettiin tekemään samantyylinen installaatio isommassa mittakaavassa Raaseporin linnassa järjestetyille elektronisen musiikin Retriitti III -festivaaleille.”
Taas papalle tuli nikkarointitöitä.
Seuraava videoinstallaation tilaus tulikin jo Roomassa järjestettäville nykytanssifestivaaleille. Suomen Rooman-suurlähetystö oli kysynyt Suosalon opettajalta Lahden muotoiluinstituutissa, olisiko tällä suositella videotaiteilijaa osaksi festivaaliohjelmaa.
”Yhtäkkiä olinkin matkalla Roomaan. Siellä järjestäjät pitivät töistäni niin paljon, että halusivat esitysten videoprojisointien sijaan järjestää minulle oman näyttelyn. Asuin suurlähetystössä ja rautaiset ammattilaiset rakensivat massiivista videoinstallaatiotani. Se tuntui epätodelliselta”, Suosalo toteaa.
”En ole tähän mennessä hakenut mitään töitä, kaikki ovat olleet yhteydessä minuun ilman omaa aloitettani. Se on aivan absurdia. Kohdalleni on osunut paljon hyviä sattumia ja onnea.”
Tai sitten ihmiset ovat tunnistaneet kiinnostavan tekijän sellaisen nähdessään.
”Kiitos New York Times.”
Samaan aikaan kun Suosalo teki videoprojisointeja klubeille, hän julkaisi lähes päivittäin lyhyitä animaatioita Instagramiin. Sieltä hänet bongasi myös yksi maailman arvostetuimmista sanomalehdistä.
”New York Timesin kuvittaminen oli suuri unelmani. Tiesin, että he käyttävät animaatioita verkkoartikkeleissaan ja ajattelin, että kiipeän vähitellen tuota mahdollisuutta kohti. Kiljuin riemusta, kun lehti otti minuun yhteyttä”, Suosalo kertoo.
Suosalo muistelee tehneensä animoituja kuvituksia tähän mennessä noin viiteentoista New York Timesin artikkeliin. Hän kertoo olevansa hyvin kiitollinen AD Alexandra Zigmundille siitä, että tämä uskalsi ottaa mukaan sellaisen tekijän, joka ei ollut koskaan tehnyt vastaavaa työtä ja tutustutti hänet kuvituksen maailmaan.
”Nyt kun olen tehnyt enemmän eri tilaajien kanssa töitä näen, miten kullanarvoista oli se, että hän antoi minulle paljon kommentteja ja kehitysideoita. On toki mukavaa, kun luotetaan ja annetaan vapaat kädet, mutta etenkin alussa palaute auttoi kehittymään”, Suosalo toteaa.
Ensin AD antoi aiheen ja mahdollisia ideoita visuaaliseen toteutukseen, mutta myös omille tulkinnoille jätettiin tilaa. Suosalo teki parissa tunnissa 10–15 luonnosta eri vaihtoehdoista ja selitti, miten ne liikkuisivat.
”Useimmiten kehitysideat liittyivät selkeyttämiseen ja pelkistämiseen. Aluksi yksinkertaistaminen tuntui tylsältä, mutta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että AD on hionut idean olennaisen kiteytyksen esiin.”
Verkkosisällöissä puhutaan pelillisyyden lisäämisestä ja käyttöliittymien miellyttävyydestä. Animaatiot tuovat sivustojen ilmeeseen uuden ulottuvuuden. Usein liike tuo kuvitukseen nokkeluutta ja huumoria.
”Aihe voi olla hyvinkin vakava, mutta se vähän hassutteleva animaatio tekee jutusta helpommin lähestyttävän”, Suosalo toteaa.
Tunnelmaan ja tarinankerrontaan voi vaikuttaa monella tavalla, esimerkiksi sillä, onko liike nopeaa vai rauhallista, yksinkertaista vai monitahoista.
”Liikkeessä kuva herää elämään.”
New York Timesia seurasivat myös muut kuvitustyöt. Nykyään myös aikakauslehti New Yorker kuuluu Suosalon asiakaslistaan. Vuonna 2021 Suosalo teki Helsinki Design Weekin visuaalisen ilmeen. Hän on tehnyt animoituja kuvituksia myös muun muassa Dropboxille ja eräälle italialaiselle muotitalolle, mutta tästä yhteistyöstä ei saa kuulemma vielä kertoa.
Työt jatkuvat myös musiikkikentällä. Suosalo on toteuttanut videoita ja sinkkujen kansia Arpalle ja tehnyt Vestalle visuaaleja Provinssin ja Flow’n lavoille sekä videoita artistin sosiaaliseen mediaan.
“Kiitos terapia.”
Kun Suosalolle alkoi tulla töitä, niitä tuli paljon.
”Tein ensimmäiset päivät yöt ja päivät läpeensä vain töitä. Olin tyytyväinen, sillä olinkin pyrkinyt siihen, että saisin vain tehdä taidetta. Tuloksia tuli ja kehityin nopeasti, mutta sitten tuli piste, jolloin en enää jaksanutkaan”, Suosalo kertoo.
Kaikki pysähtyi. Suosalo aloitti terapian, jossa hän havahtui omiin ajatuksiinsa taiteilijuudesta ja siihen kuuluvasta elämäntyylistä.
”Olin omaksunut vahvan taiteilijamyytin ja ajatuksen siitä, että epätavalliset ja epäterveelliset elämäntavat ruokkisivat luovuutta. Tajusin, että se myytti ei ole kestävä. Nykyään pistän oman hyvinvointi edelle ja yritän muistaa syödä ja nukkua”, Suosalo kertoo.
”Terapia on ollut ehkä elämäni paras asia.”
”Kiitos Kuvittajat ry.”
Suosalon ura alkoi elämään omaa elämäänsä nopeammin, kuin hän on itse ehtinyt sitä suunnitella. Hänelle on tullut erilaisia työtehtäviä ja niiden kautta lisää vastaavia ‒ tai erilaisia. Suosalo toteaa, että ei ole pystynyt määrittelemään selkeästi, mikä hänen alansa on. Hän tekee animaatiotaidetta ja skannografia-kuvia eri yhteyksiin.
”Vuoden kuvittaja -palkinto on ollut minulle todella iso juttu. Sen myötä tuntuu, että olen oikeasti myös kuvittaja. Että se ei ole vain jotain, mitä olen tehnyt tässä sivussa. Tämä tuntuu myös kruunaukselta kaikelle sille työlle, mitä olen tehnyt – myös itseni kanssa”, Suosalo toteaa.
Hän oli ehtinyt loppuunpalamisensa aikoihin miettiä, voiko hän edes jatkaa tässä epävarmassa ammatissa.
”Nyt ymmärrän, että kaikki ei ollutkaan tässä, vaan tästä se vasta alkaa.”
