Järki yli laidan
Jukka Itkosen ja Kirsi Kunnaksen viimevuotinen poismeno vaikutti minuun kahtalaisesti. Yhtäältä surin lastenrunoilijoiden määrän yhtäkkistä hupenemista, toisaalta muistin taas arvostaa lajia.
Laura Ruohosen tuotanto ammentaa molemmilta ja elää silti omillaan. Hän hyödyntää kaikkia tunnettuja kikkoja: riimejä, rytmiä, mittaa, alku- ja sisäkkäissointuja.
Vahvimmin pinnalla on nonsense. Kieli kiemurtelee kun kiemurteluttaa, sen kummempaa tehtävää sillä ei ole pakko olla. Näin tasokas lastenkirjallisuus korostaa, että kieli on itseisarvo ja hauska voi olla myös viisasta.
Teosten kokonaisestetiikka syntyy yhteistyössä. Ruohonen on tehnyt Erika Kallasmaan kanssa jo kelpo kasan kirjoja. Allakka pullakka (Otava 2004), Yökyöpelit (Otava 2008), Tippukivitapaus (Otava 2017), Otus opus (Otava 2020) ja Merimonsterit (Into 2021) ovat kukin tunnistettavasti saman työparin, mutta erojakin löytyy.
Kummalla kammella -kirjan virkevilinän keskellä Kallasmaan rooli on tasailla ja tahdittaa menoa. Värimaailma on hallitun hillitty.
Kuvat eivät muutenkaan ole somisteita kielelle vaan eläviä ja hengittäviä lavasteita, joissa näyttelijät juoksevat, ja joita ilman mikään ei tuntuisi samalta. Ne rakentavat tunnelmaa, poimivat lauseista yksityiskohtia ja rakentavat niistä aukeamakokonaisuuksia. Näin runot sitoutuvat toisiinsa, näin niistä vasta tulee teos.
Yksi kirjan makeimmista aukeamista sisältää runon Catti Casanovan elämänohje. Lainaan sen kokonaan:
Haista
maista
jokaista
Aukeaman huipentaa kissa nekkupadan ääressä. Katin tyynen tyytyväiset toimet ovat saaneet liikkeelle muurahaisarmeijan, jonka liikesuunta kuljettaa lukijan kohti ”Ikitiskaajan” loputtomia astiavuoria. Kissanviiksisen laiheliinin ylikuormittunut ilme ja pystyyn värähtänyt kuontalo eivät unohdu.
