Martta Wendelin (1893–1986) on tunnetuimpia suomalaisia kuvittajia, jonka romanttiset kuvaukset elämästä maaseudulla, seesteisistä kesäpäivistä ja juhlapyhien vietosta ovat rakentaneet suomalaisuuden ihanteita. Kuten usein kuvittajien kohdalla, työn tehnyt ihminen on jäänyt taka-alalle. Tarinaa tarkentamaan on ilmestynyt Päivi Ahdeoja-Määtän elämäkerta Kultahiekkaa ihmisten poluille: Martta Wendelinin elämä (Docendo 2024).

Ahdeoja-Määttä on taidehistorioitsija ja Tuusulan Museon näyttelyamanuenssi, joka on koonnut useita Wendelinin taiteen näyttelyjä. Wendelin asui Tuusulassa vuosikymmeniä itse suunnittelemassaan ja rakennuttamassaan Kanervalan taiteilijakodissa. Elämänsä loppupuolella hän haki originaalinsa WSOY:ltä ja Otavalta ja lahjoitti ne Tuusulan kunnalle. Sen ansiosta kirjoja, lehtiä, postikortteja ja yhä enemmän maalauksia sisältävä kokoelma on yhtenäinen. Tämä on myös antanut Ahdeoja-Määtälle mahdollisuuden käyttää vuosia Wendelinin tuotannon parissa ennen elämäkerran kirjoittamista.

Martta Wendelin. Valokuva.

Martta Wendelin syntyi sahanhoitaja Wilhelm Wendelinin ja Ida Wendelinin perheeseen Karhulassa 23.11.1893. Perhe seurasi mukana, kun Wendelin pääsi ylioppilaaksi vuonna 1910 ja opiskeli seuraavat vuodet Helsingin yliopiston piirustussalissa Eero Järnefeltin ohjauksessa.

Välit sisaruksiin olivat läheisiä, ja Wendelin teki jo lapsena sisarensa Ellan kanssa omaa lehteä. Oiva-veli antoi vinkin herkkien lapsiaiheisten akvarellikuvitusten tarjoamisesta kirjakustantamoille. Ne julkaistiin paria vuotta myöhemmin Arvid Lydeckenin runokirjassa Kultaisilta päiviltä. Ennen kaikkea kuvat toimivat näytteinä WSOY:lle, joka palkkasi Wendelinin kuvittajakseen vuonna 1919.

Uransa alkuvaiheessa hän työskenteli Akseli Gallen-Kallelan alaisuudessa. Vuonna 1921 kustantamon kuvitusosaston esimieheksi ja Koru-Kalevalaa tekemään palkattu Gallen-Kallela toimi Wendelinin mentorina ja kannusti häntä jatkamaan maalaamista. Martta muisteli, että Akseli ei koskaan muuttanut mitään hänen töissään. He tulivat hyvin toimeen keskenään.

Hän oli minulle, ainakin minulle, hirveän hieno, Wendelin kuvasi.

Kuvitus Martta Wendelin. Kotiliesi.

Uran alkua varjostivat kuitenkin henkilökohtaiset menetykset. Kaksi Wendelinin veljeä kuoli Suomessa riehuneeseen espanjantautiin, ja tukea tarvinnut perheen äiti muutti Wendelinin luo asumaan. Tammikuussa 1922 Wendelin kirjoitti päiväkirjaansa:

Nyt se on tullut, elämä, se suuri elämä, jota pelkäsin. Nyt en pelkää sitä, nyt vaan halajan taistelua. Sillä taistelua se on, elämä, loppumattomiin.

Ensimmäiset lehtikuvituksensa Wendelin teki Anni Swanin toimittamaan Joulukukkaan, mutta alkoi pian avustaa myös Swanin Sirkka-lehteä, kuvittaa kirjoja ja tehdä niihin kansikuvia. Muutaman vuoden jälkeen kuukausipalkka WSOY:llä muuttui tiiviiksi avustajasuhteeksi. Vapaa taiteilijuus mahdollisti myös keskittymisen maalaamiseen.

Freelancerina Wendelin teki monet tunnetuimmista ja rakastetuimmista teoksistaan, kirjojen ja kansikuvien lisäksi esimerkiksi 650 joulukorttia ja 35 joulumerkkiä. Hän kuvitti esimerkiksi koulujen opetuslauluja ja Zachris Topeliuksen Maamme kirjan kansakoulujen lukukirjaksi, jota myytiin 1920-luvulla 200 000 kappaletta. Topeliuksen Lukemisia lapsille -sarjan kuvittaminen nivoi Wendelinin osaksi samaa jatkumoa esikuvansa Carl Larssonin kanssa.

Kuvitus Martta Wendelin.
Yksityiskohta kansikuvituksesta Berta Ruckin romaaniin
Nykypäivien tyttö (Otava 1937).

Kultahiekkaa ihmisten poluille -kirja korostaa itsenäistä naista, joka ei koskaan avioitunut vaan pärjäsi omillaan. Aikataulujen kanssa piti taistella, mutta lopulta tuli aina valmista. Toimitusjohtaja Jalmari Jäntti kirjelmöi syksyllä 1925:

Teidän muutettuanne toiselle paikkakunnalle on neuvottelu suoritettavista töistä osoittautunut hankalaksi. Näkyy käyvän niin, että joskus työ näyttää sujuvan nopeastikin, mutta välistä taas hitaasti, ja se ei aina tahdo soveltua meidän kiireittemme mukaisesti.

Kirjeenvaihdon sävyt viittaavat kohteliaisuudessaankin siihen, että Wendelin tunsi jo nuorena arvonsa, ei ollut pompoteltava piirtäjätyttö vaan talolle lisäarvoa tuonut tähti. Eräässä kirjeessään kääntäjä Väinö Voionmaalle hän kirjoitti myöhässä olleista kuvituksistaan:

Ei ole mielestäni syytä teettää kuvia mitättömän pieniksi. Jos niissä on asianomaisilla herroilla jotakin huomautettavaa, olkaa niin ystävällinen ja toimittakaa sana minulle.

Wendelin 1920–30-lukujen kirjankansituotanto liikkui ajan hengessä: naiset olivat usein muodikkaita kaupunkilaisia ja väripinnat vetävän voimakkaita. Wendelin omaksui varsinkin nuortenkirjoihin realistisemman ja urbaanimman otteen. Hänen naisensa olivat itsenäisiä ja rohkeita, mutta myös feminiinisiä ja tyylikkäitä.

Kotiliesi oli tyyliltään miltei vastakohta. WSOY:n Jäntti halusi käynnistää ruotsalaisen Husmodernin ja amerikkalaisen Good Housekeepingin kaltaisen lehden ennen kilpailijoita. Ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa 1923, ja Wendelin teki ensimmäisen kansikuvansa tuon vuoden joulunumeroon.

Vähitellen lehden henki alkoi rakentua Wendelinin kansien ympärille, joita hän teki vuoteen 1951 asti. Määrätietoinen päätoimittaja Alli Wiherheimo kiteytti toiminta-ajatuksensa toteamukseen ”koti on yhteiskunnan sydän”.

Kuvitus Martta Wendelin. Kotililesi.

Seuraaville sukupolville Kotiliesi ja sen kuvitukset edustivat maailmansotien välisen ajan Suomea, jossa korostettiin kotia, uskontoa ja isänmaata. Suhteellisen sovinnaisiin joskin tyylikkäisiin kuvituksiin suhtauduttiin nostalgisina, eikä niitä arvioitu samoilla edistyksellisyyden säännöillä kuin nuoremman sukupolven töitä. Myöhemmin niistä on tullut vetävää ajankuvaa historioitsijoille.

Wendelin keskittyi pitkään kuvitustyöhön, mutta alkoi toisen maailmansodan jälkeen elättää itseään yhä enemmän maalaamalla. Suhtautuminen oli pitkään hiukan nyrpeää tai korosti Wendelinin taitoja kuvittajana. Kuvataidekriitikko Edvard Richter kirjoitti Wendelinin ensimmäisestä yksityisnäyttelystä Helsingin Sanomiin keväällä 1936:

Illustroimistyö on hänellä veressään. Se käy luontevasti, kätevästi ja meikäläisissä oloissa varsin aistikkaasti. Monet hänen nyt näytteillä olevista kuvistaan ovat kuin valmiita painettavaksi.

Samaa viestiä kuului taidenäyttelystä Strindbergin taidesalongissa 1954: kuvitusmaisuus oli sekä vahvuus että synti. Wendelin ei välittänyt kritiikistä, koska työt kävivät kaupaksi. Vähitellen hän kuitenkin vetäytyi yhä enemmän Tuusulaan oman kodin ja puutarhan rauhaan.

Wendelin sai taiteilijaeläkkeen 1974, 81-vuotiaana. Siihen asti hän oli maalannut kukkia, muotokuvia ja maisemia, eli kaikkea, mitä häneltä pyydettiin.

Loppujen lopuksi Wendelinin asenne maalarina ei eronnut kuvittajan työstä. Saatuaan jo tiedon eläkkeestään hän kirjoitti ystävälleen:

Nyt on niin, että olen helisemässä kukkatilausten kanssa. Siksi minun on oltava kotona ja maalattava luonnonkukkia, minkä kerkiän, ne on tehtävä kesäkuussa, kun ne ovat kukassaan.

Päivi Ahdeoja-Määttä: Kultahiekkaa ihmisten poluille. Martta Wendelinin elämä. Docendo. 385 s.

Julkaistu Kuvittajassa 2/24.

Lue myös

Kuvittaja Teo Georgiev tekee kansainvälistä kuvitusuraa. Lue lisää uusimmasta Kuvittaja-lehdestä.
3.9.2024
/

Kotimaiset kuvittajat

Teo Georgiev uteliaana maailmalla  

4.6.2024
/

Kotimaiset kuvittajat

Marika Maijala ja vapauden ylistys

5.3.2024
/

Kotimaiset kuvittajat

Pauli Salmi lehtien sivuilla

5.12.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Emmi-Riikka Vartiaisen maaginen luonto