Martti Mykkäsen tarkat asetelmat
Vanhan kuvituksen tai kirjankannen originaali saattaa näyttää ankealta. Se voi koostua lippulappusista, jotka osoittavat todellisen luonteensa vasta painon tehtyä tehtävänsä. Se voi olla täynnä erikoisen tuntuisia merkintöjä painolle tai muille välikäsille. Värit, kirjasimet ja asemoinnit on pitänyt varmistaa tarkalleen. Joskus värejä on viime hetkessä päätetty vaihtaa tai sävyt ovat menneet painossa pieleen.
Nämä piirteet ilmenevät etenkin vanhoista originaaleista. Joitain vuosia sitten pääsin näkemään satoja mainospiirtäjä Martti Mykkäsen (1926–2008) kansi- ja julisteoriginaaleja hänen tyttärensä Raili Mykkäsen kotona. Paikan päällä esiin nousi etenkin tarkka kädenjälki.
Martti Mykkänen edusti vielä sukupolvea, joka tekstasi tarvittaessa piiruntarkasti. Toisaalta hän edusti sodanjälkeisen modernismin innoittamaa sukupolvea, jonka kuvissa yhdistyivät orgaanisuus ja tarkkuus. Parhaissa töissä aistii pakottomuuden ja näkemyksellisyyden.
Mykkäsen tunnetuin teos on kansi Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen (1954). Kansitaiteessa näkyvät julistetaiteen vaikutteet. Punaisen, mustan ja valkean värin kolmivaikutus tehoaa. Kypäräpäisen sotilaan siluetti ja groteskikirjaimet viimeistelevät vaikutelman.
Tuntemattoman sotilaan kansi tilattiin kiireessä, mutta se kuvastaa herkkää mittasuhteiden ja sommittelun tajua. Tyttären mukaan Mykkänen oli sellainen arjessaankin: hän istutti kesämökin puut ja pensaat tarkasti ja nautti hyvin suunnitelluista elinympäristöistä.
Yksi merkittävä käänne Mykkäsen uralla on ollut hänen oleskelunsa Sveitsissä. Ennen internettiä vaikutteet imeytyivät lehdistä, kirjoista, näyttelyistä ja usein nimenomaan pitkiltä matkoilta.
Iisalmessa syntynyt ja Taideteollisessa keskuskoulussa Ateneumissa opiskellut Mykkänen löysi suuntansa varsin nuorena. Hän meni 1950-luvun alussa mainospiirtäjäksi Kulutusosuuskuntien keskusliittoon, joka on ollut yllättävän merkittävä suomalaisen visuaalisen kulttuurin historian kannalta.
Kulutusosuuskuntien keskusliitto hyödynsi runsaasti kuvitusta julisteissaan, joita luotiin sekä mainos- että valistuskampanjoihin. Osuusliike palkkasi nuoria lahjakkaita taiteilijoita, ja sen Kuluttajain Lehti oli pitkään maan luetuimpia.
Mykkäsen uran kannalta kiinnostavinta on, että työnantaja oli toiminnaltaan kansainvälinen. Se ilmeni esimerkiksi niin, että muiden maiden osuusliikkeistä tuli taiteilijoita työvaihtoon Suomeen ja toisin päin. Tätä kautta Martti Mykkänen päätyi sveitsiläiseen VSK-osuuskuntaan töihin kahdeksaksi kuukaudeksi.
Sveitsissä Mykkänen innostui maan julistetaiteesta, materiaalikokeiluista ja Keski-Euroopassa levinneistä uusista tyyppikirjaimista kuten Helveticasta. Myös ranskalaisen Raymond Savignacin iloisesti kuvitetut ja leikkisät julisteet inspiroivat häntä.
1950-luvulla kehittyi niin sanottu Sveitsin tyyli, joka tunnetaan myös nimellä ”kansainvälinen typografinen tyyli”. Se korosti luettavuutta ja selkeyttä modernismin hengessä. Sommittelun ja typografian merkitys vahvistui, ja Mykkäsen tyyli voimistui hiljalleen kohti tasaisia värialueita ja yksinkertaisia muotoja. Aiemmin mainittu Tuntematon sotilas on tästä jo varhainen esimerkki. Sitä tehdessä hän oli jo jättäytynyt freelanceriksi.
Vajaassa 20 vuodessa hän suunnitteli 450 kirjankantta, yhtenä huippuna vuosi 1957, jolloin kansi Leonid Andrejevin Seitsemän hirtetyn tarinaan palkittiin Vuoden kauneimpana kirjana ja lisäksi viisi muuta Mykkäsen suunnittelemaa teosta sai kunniamaininnan.
Mykkänen siirtyi urallaan paperileikkauksista, kollaasitekniikasta ja esittävyydestä yhä vahvempiin väreihin, abstraktioihin sekä veistokselliseen typografiaan. Erityisen taitava Mykkänen oli luomaan kirjaimista enemmän kuin pelkkiä kirjaimia, tekemään niistä yhtä aikaa selkeitä ja dekoratiivisia. Kirjainten puraisu näkyi etenkin Tammen Keltaisessa kirjastossa, joka ei todennäköisesti olisi yhtä tunnettu ja pitkäikäinen sarja ilman Mykkäsen panosta. Hän suunnitteli sarjan tunnetuimman ulkoasun, johon liittyy voimakkaan keltainen reunanauha. Merkittävä osa sarjan alkupään klassikkoteosten kansista on myös Mykkäsen suunnittelemia.
”Minä olen vieras tälle ajalle”, tapasi Mykkänen sanoa kirja-alan muuttuessa 1960-luvulla.
Uudesta painotekniikasta ei otettu kaikkea irti, vaan alettiin etsiä sen mahdollistamia säästöjä. Kuvitus- tai typografiakansista siirryttiin yhä useammin yleisluontoisiin valokuvakansiin. Runokirjoja tehtiin aiempaa harvemmin.
Työn ammattimaistuminen merkitsi myös prosessien teollistumista. Enää kansia ei suunniteltu alkusyksystä ja isketty painoon joulua silmällä pitäen, vaan ne täytyi suunnitella yhä aiemmin ja pienemmän informaation varassa. Mykkänen oli kasvanut maailmaan, jossa valmiin kirjan sai lukea ensin. Hän oli melko hidas lukija ja halusi päästä kiinni teoksen tunnelmaan ennen kuin alkoi miettiä visuaalisia ratkaisuja.
Ehkä taustalla oli myös leipääntymistä työhön kirjojen parissa. Joka tapauksessa Mykkänen teki nopean ratkaisun ja päätti 1960–70-lukujen vaihteessa luopua kirja-alan töistä. Hän jatkoi eri lehtien graafikkona ja keskittyi tekemään aiempaa enemmän julisteita. Monet kiersivät myöhemmin kansainvälisissä näyttelyissä, ja niitä julkaistiin graafisen alan raamatussa, Graphis Annualissa. Lisäksi Mykkänen suunnitteli runsaasti pakkauksia, liikemerkkejä ja joulukortteja sekä taittoi ja kuvitti aikakauslehtien lisäksi esitteitä. Ura jatkui vuosituhannen vaihteeseen asti.
Julkaistu Kuvittajassa 4/22.
Ville Hännisen ja Soile Ollikaisen kuratoima näyttely ”Käännekohta – suomalaisia 1950–1960-lukujen kirjankansia ja ajan innoittamaa kuvataidetta” Hämeenlinnan taidemuseossa 30.4.2023 asti. Martti Mykkäsen lisäksi esillä on Ahti Lavosen ja Markku Reunasen töitä. Samassa yhteydessä ilmestyi näyttelykirja.
