Erityisesti digitaalisen median rooli on kasvanut jokapäiväisessä elämässä, joten perinteisen lukutaidon rinnalle tarvitaan nykypäivänä myös vahvaa medialukutaitoa. Taito erottaa luotettava tieto epäluotettavasta on kyky, jota pitäisi alkaa harjoittaa jo nuorella iällä. Juuri tähän Uutismedian liiton julkaisu Medialukutaidon aapinen pyrkii. Aapinen on jaettu kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille lukuvuoden 2024 alussa.
Kirjasen idea on yksinkertainen. Yksi aukeama käsittelee aina yhtä teemaa; A niin kuin algoritmi, B niin kuin botti ja niin edelleen. Aukeaman toinen sivu puolestaan on aina kuvitettu. Kuvituksesta vastaa Ville Salervo, joka on tunnettu eloisasta ja omaperäisestä tyylistään. Salervon Deus Ex Machina -näyttely Galleria Kuvituksessa esitteli muutamia vuosia sitten typografisia veistoksia, ja Medialukutaidon aapisen kuvitus voidaan nähdä tämän idean jatkokehittelynä. Kuvitukset ovat 3D-grafiikalla toteutettuja kirjaimia, jotka ammentavat aina kulloisestakin teemasta. “Vallan vahtikoira” on pörröinen V-kirjain, joka on varustettu useammalla silmäparilla, ja “riippumattomuus” on nokkelasti langoilla pingoitettu R-kirjain, jota ollaan leikkaamassa saksilla.
Aivan jokaiseen kuvitukseen ei ole saatu yhtä kekseliäitä ratkaisuja, mutta vaikka osa kuvituksista on abstrakteja, kokonaisuus säilyy raikkaana ja luovana. Myös aapisen taitto pelaa kuvituksen kanssa hyvin yhteen. Tekstisivujen väri vaihtelee aukeamasta toiseen, mikä omalta osaltaan tekee aukeamista persoonallisia kokonaisuuksia. Luettavuus ei tästä kuitenkaan kärsi, sillä tekstit ovat loppujen lopuksi varsin lyhyitä.
Mikään syvällinen tietopaketti Medialukutaidon aapinen ei siis ole. Se pyrkii tekemään aiheesta helposti lähestyttävän ja nopealukuisen, mikä on kohdeyleisön huomioon ottaen varmasti viisas ratkaisu. Ainoa ongelma on aakkoston loppupään kirjaimet, joista huomaa, että kaikista kirjaimista ei ole ollut helppoa keksiä aiheeseen liittyvää teemaa. Tyylikkään näköinen julkaisu onnistuu kuitenkin olemaan houkutteleva ja herättämään kiinnostuksen aiheeseen.
Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 4/24.