Myyttien mailla 

”Kun olin Uudessa-Seelannissa tekemässä konseptisuunnittelua Peter Jacksonin Hobittiin, eräs kuva ei ottanut onnistuakseen, enkä ymmärtänyt, miksi. Sitten tajusin, että koska niitä tehtiin digitaalisesti, en kuullut siveltimen liikettä paperilla. Sitä, miten veto muuttuu hiljalleen kuivemmaksi”, kuvailee kuvittajaveteraani John Howe.  
Luomistyön fyysisyys on Howelle selvästikin tärkeää. Hän kertoo opastavansa aikuisia, jotka eivät ole piirtäneet lapsuuden jälkeen, muuttamaan otetta, jolla he tarttuvat kynään.  

”Kyseessä todellakin on fysiologinen ilmiö. Meillä on kynän käyttöön kirjoitus- ja piirustusmoodi. Kirjoittaminen tehdään pääasiassa sormilla, ja se on iskostettu meidän päähämme koulussa. Muuttamalla sitä, miten pidämme kynää kädessä, voimme yrittää päästä eroon kouluvuosista ja tavoitella yhteyttä piirustusmoodiin.” 
”Itse yritän tehdä kuvani nojaamatta pöytään tai paperiin päästääkseni mahdollisimman paljon irti kontrollista.” 

Kanadasta lähtöisin oleva ja vuonna 1957 syntynyt Howe muutti lukion jälkeen opiskelemaan Ranskaan. Strasbourgin katedraalin näkemisestä muodostui elämän suunnan kääntävä kokemus.  

”Ne ovat oikeasti olemassa! Se kaikki on siis totta”, Howe muistelee.  

”Kanadassa ei oikeasti vanhoja rakennuksia ole, joten arkkitehtuurin historia oli minulle hyvin teoreettista. Se oli ensimmäinen goottilainen rakennus, jonka näin omin silmin.”  
Howe innostui katedraalista niin paljon, että sai puhuttua itselleen sen yleisavaimen. 
”Kävin siellä kaikkialla – ja tarkoitan siis todella joka paikassa.” 
Tätä todistaa Howen kuvakirja Cathedral (ranskaksi 1995, englanniksi 2024), joka kuvaa kohdettaan korkeita tornin huippuja myöten. 
Howe on tehnyt elämänuransa keskiajan, mytologian ja fantasian parissa. Ennen muuta kuvittajana, mutta myös historian elävöittäjänä ja jopa The Medieval Soldier -tietokirjan (1995) toisena tekijänä. 
”Keskiajalla täytyy olla kaikkein suurin fanikunta”, Howe pohtii.  

”Arkeologit ja historian tutkijat tekevät vakavat työt. Keskiaikaharrastajat menevät sen pariin viettämään vapaa-aikaansa. Taiteilijat ovat vapaita keihäsmiehiä, alkuperäisiä freelancereita, jotka voivat mennä kumpaankin suuntaan.” 
Sekä myyttien että fantasian kuvituksen Howe pohjaa aitoon kulttuurihistoriaan. ”Ihmiskunnalla on tuhansien vuosien ajalta taidetta, arkkitehtuuria ja muotoilua. Sen käyttö kuvituksen pohjalla tuo kuvalle laajempaa uskottavuutta ja auttaa lukijaa pääsemään tarinan maailmaan.” 
”Lähdemateriaalin käyttö on aarrearkku, mutta se voi olla myös ansa, johon jäädä jumiin”, Howe varoittaa.  

Howen mukaan ei kannata vain leikata ja liimata kokoon joukkoa yksityiskohtia. Se on hänen mielestään yleinen virhe etenkin konseptisuunnittelussa.  

“Kuvittajan tulee sulatella näkemänsä ja pyrkiä luomaan siitä synteesiä. Fantasiataiteessa tavoitteena tulisi löytää kohtia, joissa yleisön kollektiivinen kokemus kohtaa taiteilijan henkilökohtaisen kokemuksen.” 

Howe on urallaan kuvittanut muun muassa Beowulfia ja kuningas Arthurin taruja sekä Robin Hobbin ja George R.R. Martinin fantasiakirjoja. Mutta laajimmin hänet tunnetaan kuitenkin J.R.R. Tolkienin kuvittajana. Ensin kirjoissa ja kalentereissa ja sitten Peter Jacksonin ohjaamissa elokuvissa, joiden pääkonseptisuunnittelijana hän toimi yhdessä Alan Leen kanssa. 
Tolkienistit tunnetaan alkuperäistekstin puhdasoppisuuden kiihkeinä vaalijoina. Se voisi pelottaa monia kuvittajia tarttumasta aiheeseen, mutta Howe kiistää sen olevan ylitsepääsemätön ongelma.  
”Tolkien-fanit ovat asialleen omistautuneita, kannoissaan taipumattomia ja tiedoiltaan ensyklopedisia – mutta kaikki se, mitä tekstissä jätetään sanomatta, on vapaata pelikenttää”, Howe arvioi.  

”Ei olisi kiinnostavaa kuvittaa vain sitä, mitä teksti sanoo, eikä ole sopivaa tehdä eri tavalla kuin se sanoo. Mutta muuten saa olla aika vapaa.” 
Howen mielestä Tolkien kuvailee enemmän tunnetiloja kuin ulkoisia yksityiskohtia. Tarinassa on esimerkiksi lohikäärmeitä, mutta sitä ei mietitä liiaksi, kuinka ne synnyttävät tulta. 

“Tolkien malttaa pysyä epiikassa. Hän ei tee tiedettä. Keski-Maa on aluksi litteä ja muuttuu sitten palloksi. Melkoinen luonnonmullistus!” Howe toteaa vähäeleisen ironisesti.  

”Kuinka sitä kaikkea voi visualisoida? Paikoin siihen on selviä vihjeitä: Rohan ammentaa selvästi anglosaksiselta ajalta ja Hobittila viktoriaaniselta kaudelta.” 
Tolkienin maailma on Howen mielestä mosaiikki, jossa on tällaisia toisilleen ristiriitaisia elementtejä.

“Sopivatko ne kaikki edes yhteen? Ilmeisesti! Monet muut fantasiamaailmat ovat yhtenäisempiä, esimerkiksi George R.R. Martinin kirjat pysyvät selkeämmin keskiajalla. Arvelen, että Tolkien kirjoitti vaistonvaraisesti ja ajautui oman luovuutensa virran vietäväksi. Tuloksena on maailma, johon sopii monenlaista.” 
Howe ei pidä kuvituksiaan minään lopullisina tekstin tulkintoina. 
”Mitä John Tenniel oikein tavoitti Liisa Ihmemaassa -kuvituksissaan? Monet muut ovat tehneet aiheesta kauniimpia kuvia, mutta ne eivät ole jääneet mieliimme yhtä pysyvästi”, Howe aprikoi.  

”Gallen-Kallela, jota suuresti ihailen, onnistui antamaan kuvallisen muodon Kalevalalle.” 
Howe puhuu kirjoittajan ja kuvittajan muodostamasta parallaksista. Ne ovat kuin kaksi silmää, jotka tarkastelevat samaa kohdetta keskenään hieman erilaisista näkökulmista. Onnistuessaan näiden yhdistelmästä syntyy lukijalle kolmiulotteinen kokemus.  
Mutta koska sama teksti voidaan kuvittaa monia kertoja, kokee Howe sen kuvituksia pitkäikäisemmäksi.  

”Kuvitukset tulevat ja menevät, tekstit pysyvät.” 

Suomessa Howe vieraili viime kesänä töidensä laajassa näyttelyssä Tampere-talossa. Hänellekin teosten näkeminen tällä tavalla on uutta. 
”En katso taaksepäin. Aiemmin tekemäni työt eivät kiinnosta minua, sillä en voi enää muuttaa niitä. Olen niiden edessä turisti yhtä lailla kuin muutkin, sillä en koskaan muulloin katsele niitä tällä tavalla.” 
Eteenpäin katsovasta asenteestaan huolimatta Howe on kuitenkin säilyttänyt suurimman osan originaaleistaan itsellään, joten isojenkin näyttelyiden pitäminen on nyt mahdollista. 
”Kuvitusnäyttelyssä työt irrotetaan alkuperäisestä kontekstistaan tekstin yhteydessä. Niiden katselusta tulee silloin kuin kävelyretki taiteilijan pään sisälle, tour de raison, niin kuin ranskalaiset sanovat.” 
”Ja minulle se on tietysti ennen kaikkea tilaisuus tavata töitteni yleisöä.” 

Toisten taiteilijoiden teoksia Howe sen sijaan katselee mielellään museoissa senkin edestä. Jälleen hän palaa taiteen fyysisyyteen:  

”Taideteoksen edessä seisominen on vuorovaikutusta oikean, konkreettisesti olemassa olevan esineen kanssa. Mikään Google ei voi korvata sitä kokemusta.” 
Howen mukaan taideteos kykenee irtoamaan ajallisuudesta. Ne tunteet ja ajatukset, joita teoksen tekijä on omana aikanaan siihen laittanut, voidaan vastaanottaa minä aikakautena hyvänsä. 
”Taideteosten kautta tyhjilläänkin oleva museo on täynnä ihmisiä.” 
Näiltä osin Howe ei myöskään näe tekoälyn poistavan taiteen tekemisen todellista merkitystä. 
”Se on tietysti omena hyvän ja pahan tiedon puussa ja tulee varmasti täyttämään tulvan lailla koko maailman. Minun töitäni on jo käytetty sen kouluttamiseen.” 
”Mutta se on taiteen tekemisen näkemistä vain tulosten kannalta, vaikka sen tärkein puoli on itse luomisprosessi. Luovalla itseilmaisulla voi olla tekijälleen elämän muuttava merkitys. Sen on mahdollista olla sitä myös vastaanottajalle, sillä mikään kuva ei ole täydellinen ilman sinua, katsojaa.” 

Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 4/24.