Sanna Manderin raikasta nostalgiaa
Sanna Manderin ja hänen perheensä koti sijaitsee Helsingin Kruunuhaassa yliopistokampuksen vieressä. Punatiilinen, linnamainen kerrostalo on rakennettu 1800-luvun lopulla. Manderilla on kotikadullaan myös pieni kivijalkatoimisto työhuoneena, mutta nyt menemme vierailulle hänen kotiinsa.
Mander pahoittelee eteisessä sotkua. Keskellä lattiaa on matkalaukku, jonka sisältö on levittäytynyt ympäriinsä.
”Olin viikonloppuna ohjaamassa Prinsessaristeilyä, enkä ole vielä ehtinyt purkaa matkatavaroita”, Mander selittää.
Mander on järjestänyt Skidit-tiimin kanssa muutaman Prinsessaristeilyn viime vuoden aikana. Aihepiiri alkoi kiinnostaa, kun Manderin omalla tyttärellä oli prinsessavaihe.
”Prinsessasadut olivat mielestäni aika lälläreitä ja yksiulotteisia, joten aloin piirtää itse sellaisia prinsessoja, jotka olivat mielestäni hauskempia ja kiinnostavampia”, Mander kertoo.
Aluksi syntyi Prinsessa-värityskirja (S & S 2016), seuraavaksi satuja ja faktaa yhdistelevä Prinsessakirja (S & S 2019). Manderin prinsessat asuvat linnassa, veden alla tai avaruudessa ja voivat rakastaa vaikka jääkiekkoa ja käyttää Crocs-tossuja.
Prinsessaristeilyn ohjelmaan kuului prinsessabingo, iltasatuja ja lastendisko, jossa Mander toimi DJ:nä. Kuvittajan omaan prinsessa-asuun kuului kimaltava, tummansininen mekko. Sama asu hänellä oli yllään myös Linnan juhlissa, jonne Mander kutsuttiin, kun hänen kuvakirjansa Avain hukassa (S & S 2017) oli voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sama teos nappasi myös Rudolf Koivu -palkinnon.
Lastenkulttuuri ja sen kehittäminen on Manderille sydämen asia. Hän on ollut mukana järjestämässä jo 10 vuotta Skidit Festarit -perhetapahtumaa. Tapahtumatuottaja Aino Heikkisestä on tullut tärkeä työpari kuvittajalle.
Skidit Festarit on laajentunut erillisiksi lastendiskoiksi, risteilyiksi ja Skidilän joulu -tapahtumaksi. Työpari toteutti myös tänä vuonna Habitare-messujen Habi Kids -lastenosaston.
Vuoden 2019 alussa Helsingin Annantalolle avattiin Skidilä-kahvila. Kahvilan perustamiseen Mander käytti omia palkintorahojaan.
”Ensin järjestimme Skidilän joulu -tapahtuma Rudolf Koivu -palkinnon turvin”, Mander selittää.
Siellä vierailleet ihmiset ihastelivat viihtyisästi kuvituksilla somistettua, lapsiystävällistä tilaa.
”Kävijät huokailivat, että olisipa mukavaa, jos tällainen paikka olisi olemassa pysyvästi. Ajatus jäi kytemään, ja Finlandia-palkintorahojen sekä joukkorahoituksen turvin uskalsimme perustaa ympärivuotisen Skidilä-kahvilan”, Mander kertoo.
Suomessa julkisia tiloja on monesti moitittu lapsivihamielisiksi. Esikoisensa syntymän jälkeen myös Mander koki, että kaupungissa ei ollut paikkoja, joissa olisi tuntenut olonsa lapsen kanssa tervetulleeksi ja kotoisaksi. Manderilla on kolme lasta.
”Jos lapsille on julkisissa tiloissa jokin heitä varta vasten tehty paikka, se on yleensä räikeän värinen muovikarsina, joka pestään painepesurilla”, Mander naurahtaa.
”Itse ajattelen, että lapset eivät ole mikään eri laji, vaan eri kohdassa elämää porskuttelevia tyyppejä.”
Mander seisoi monesti itsekin kahvilan tiskin takana. Muutaman vuoden kahvilayrittämisen jälkeen Skidit-kahvila jäi historiaan.
Skidilässä järjestettiin myös paljon tapahtumia ja kuvakirjojen julkkareita.
”Uusia lastenkirjoja julkaistaan nykyään hirveä määrä, mutta niiden markkinointiin ei satsata – eikä markkinoinnille oikein ole foorumejakaan. Välillä mietin, miten kustantamot ajattelevat, että ihmiset saavat tiedon uusista kirjoista”, Mander harmittelee.
Hän pitää erilaisia tapahtumia tärkeinä lastenkirjallisuuden kannalta.
”Lapset kiinnostuvat kirjoista enemmän, kun he pääsevät tutustumaan niiden hahmoihin ja meininkiin myös livenä. Esimerkiksi Toukan Lastenkirjafestivaaleilla Annantalolla oli musiikkia, tanssia ja työpajoja.”
Skidit festareilla Manderin kuvittamaa Pierun elämää -kirjaa (S & S 2019) esiteltiin tapahtumassa pierukoneella, joka oli hitti lasten keskuudessa.
”Yritän seurata, mikä on omien lapsieni mielestä hauskaa.”
Sanna Mander on taustaltaan ruotsinsuomalainen. Hän on syntynyt Torniossa, mutta perhe muutti Tukholman lähiöön Manderin ollessa 2-vuotias. Lapsena Manderin lempipaikka oli kerrostalokodin alakerrassa sijaitseva kirjasto.
”Koska Ruotsi on mahtava maa, lähiökirjastossakin oli iso suomenkielinen lastenosasto. Se oli minun olohuoneeni, jossa vietin kaiken aikani lukien muun muassa Tove Janssonin ja Camilla Mickwitzin kuvakirjoja.”
Mander kävi medialukion, jossa tutustuttiin myös graafiseen suunnitteluun. Lukion jälkeen Mander muutti Suomeen opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun.
”Taikissa olin ihan shokissa siitä, että muiden vanhemmat olivat arkkitehteja ja tekstiilitaiteilijoita. Oma sukuni on työväenluokkaa ja Ruotsissa asuinalueellamme kaikki olivat töissä tehtaissa. Koin Taikissa kai jonkinlaista luokkahäpeää. Mutta nykyään olen myös ylpeä siitä, että olen tehnyt ihan sikana duunia urani eteen.”
Omasta menestyksestäkin voi tosin tuntea häpeää.
”Huomaan, että nykyään ei saisi olla uraorientoitunut ja kiinnostunut rahasta. Kyllä minä sen ymmärrän, ja olen itsekin sitä mieltä. Aina kaikki vain hävettää”, Mander naurahtaa.
Graafiseksi suunnittelijaksi valmistumisen jälkeen Mander päätyi Hufvudstadsbladet-lehteen graafikoksi. Taittohommien sivussa hän teki lehteen myös muutaman kuvituksen, joiden kautta kustantamot bongasivat hänet. Seurasi kuvitustilauksia ensin kirjojen kansiin, sitten kuvakirjoihin.
Tähän mennessä Mander on kuvittanut niin monta kirjaa, että ei suorilta muista lukumäärää. Suomalaisten kustantamojen lisäksi Manderin kirjankuvituksia on tilattu myös Englantiin, Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin. Suomalaisia kirjoja on käännetty ulkomaille ja ulkomaisia kirjoja on käännetty suomeksi.
”Olikohan se dinosauruskirjan kuvitukset tilannut kustantamo englantilainen? Muodin historiasta kertova kirja taisi olla Australiasta”, Mander muistelee.
Mander kerää pöydälle kasan ulkomaisia kirjoja: kuvakirjoja ja romaaneja, joihin hän on suunnitellut kannen. Tyylien kirjo on yllättävän moninainen.
”Olen tehnyt paljon kaikenlaisia töitä, joita en esittele portfoliossani. Ajattelen, että jotkut tekemäni kuvat ovat olleet enemmän osa graafista suunnittelua kuin omaa kuvitustyyliäni”, Mander selittää.
Vuonna 2004 Mander siirtyi mainostoimisto Dynamoon, jossa hän eteni graafikosta Art Directoriksi. Viiden Dynamo-vuoden ja äitiyslomien jälkeen työpaikaksi valikoitui silloinen Bob Helsinki.
”Mainostoimistovuosien loppuvaiheessa tein päivätyön sivussa jo aika paljon kuvituksia. Eräs ilta olin ylitöissä taittamassa jotain mainosbanneria ja samaan aikaan New York Magazine kyseli myöhässä olevien kuvitusluonnosten perään”, Mander kertoo.
Mander totesi, että on aika jättäytyä freelanceriksi. Työkokemuksesta on Manderin mielestä kuitenkin ollut paljon hyötyä kuvitusuralla.
”Koska tulen mainosalalta, olen tottunut copywriterin kanssa yhdessä muokkailemaan töitä niin, että kuvasta ja tekstistä tulee eheä kokonaisuus, jossa ei ole niin erillisiä sektoreita. Tästä on etua myös kuvakirjoissa”, Mander selittää.
”En ajattele olevani ensisijaisesti taiteilija, vaan enemmän kuvittava mainosgraafikko. Yritän ajatella tilaajan silmin ja myydä kuvillani tuotteen tai tekstin. Jos kuviin halutaan muutoksia, teen ne yleensä mukisematta.”
Mander on ollut Agent Pekan listoilla agentuurin perustamisvuodesta 2007 lähtien. Agentuurin kautta tulee uusia työtarjouksia lähes viikottain.
”Kaikki ehdolle tulevat projektit eivät toteudu, mutta töitä kyllä tulee tasaiseen tahtiin”, Mander kertoo.
Agentuurilla on toimistot myös Amsterdamissa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Monet asiakkaat ovat kansainvälisiä. Tällä hetkellä Mander tekee toistuvasti Wall Street Journalille karttoja ja viiniaiheisia kuvituksia. Suomalaisissa lehdissä sen sijaan Manderin kuvituksia on harvemmin.
”Olen kyllä nähnyt, että lehdet ovat käyttäneet uudelleen joitain 10 vuotta sitten tekemiäni kuvituksia. Se on aika noloa, kun en itse niitä kehtaisi enää esitellä.”
Mutta kyllä Suomessakin Manderin kuvituksia on totuttu näkemään. Niitä voi ihastella lastenkirjojen lisäksi tällä hetkellä esimerkiksi junien ravintolavaunuissa, XZ:n hiustenhoitotuotteissa ja erilaisten tapahtumien julisteissa.
Asiakkaat vaihtelevat pienistä kulttuuritoimijoista kansainvälisiin brändeihin.
”On hullua, että samasta duunista voidaan maksaa joskus 300 euroa, joskus 10 000 euroa”, Mander tokaisee.
Mander toteuttaa kaikki kuvansa tietokoneella. Ensin hän piirtää kuvan iPadilla Procreate-ohjelmassa ja jatkaa työn editoimista tietokoneella Photoshopissa. Vaikka kuvat on tehty koneella, niissä on tekstuuria ja käden lämpöä.
”Käytän piirtämiseen pensseleitä, joiden jälki on käytännössä samanlainen kuin puuvärikynien. Haluan, että käsityö näkyy.”
Ero perinteisillä puuväreillä piirtämiseen on se, että digitaalisessa kuvassa on helpompi testailla eri värejä ja asetelmia ja tehdä esimerkiksi eri kieliversioita.
Manderin tyyli on vakiintunut, eikä hän seuraa visuaalisen kentän nopeita trendejä.
”Minulla on vahva oma maku ja näkemys siitä, miltä asioiden pitää näyttää.”
Manderin kuvitustyyli on vahvasti retro-henkinen, mutta yhtä aikaa myös raikas, rento ja kiinni tässä ajassa. Mander kertoo rakastuneensa 1950 ja -60-lukujen graafiseen tyyliin jo lapsena.
”Tuon aikakauden töissä näkyy optimistinen henki, toisen maailmansodan jälkeinen nousu, huolettomuus ja värit ovat herkullisia”, Mander analysoi.
”En kuitenkaan halua, että kaikki on vain sokerista ja söpöä vaan tykkään, että kuvissa on myös vinksahtanutta huumoria. Ammennan inspiraatiota myös vaihtoehtokulttuurista ja nykysarjakuvista.”
Jotain kuvaavaa on Manderin käsivarren tatuoinnissa, joka mukailee Birger Kaipiaisen Arabialle vuonna 1969 suunnitteleman Paratiisi-sarjan kukkia. Edeltäneiden sukupolvien tyylit voivat hyvin, mutta ovat saaneet uusia kierroksia.
Julkaistu Kuvitajassa 4/19.
