Satu Kettunen paloja yhdistelemässä
Helsingissä Korkeavuorenkadulla, vanhan talon sisäpihalla on väljä ja tyylikkäästi sisustettu työhuonetila. Siellä täällä on pieniä muistumia tilan alkuperäisestä tehtävästä: vanhanaikainen vesihana, kylttejä, joissa lukee sauna ja bastu.
Kuvittaja Satu Kettunen on työskennellyt täällä vajaan vuoden. Aikaisemmin työhuone sijaitsi Hakaniemessä, ja sieltä näki ikkunasta suoraan Eläintarhanlahdelle. Sieltä piti lähteä saneerauksen vuoksi.
Nyt ei näy vettä, mutta täälläkin on hyvä yhteisö, johon kuuluu myös kollegoja ja entisiä opiskelukavereita.
Uransa alussa Kettunen teki töitä kotona, mutta alkoi pian kaivata työhuonetta ja ihmisiä ympärilleen. Nykyään hän asuu Herttoniemessä miehensä ja lapsensa kanssa.
”Toisinaan mietin sitäkin, että mitä jos muutettaisiin johonkin korpeen perheen kanssa, mutta se tuntuisi niin yksinäiseltä. Työ sujuu ja energia liikkuu ihan eri tavalla, kun on työkavereita lähellä. Yksin ollessa saattaa jumittaa ja uppoutua turhiin sivuseikkoihin. Kollegoiden seurassa voi irrottautua turhista poluista”, Kettunen sanoo.
”Kuvittajien yhteisö on Suomessa tosi ihana ja tärkeä verkosto. Minun ihmisiäni!”
Verkostoituminen tuntuu ylipäätään olevan Kettuselle luontaista. Hän on parhaillaankin kuvittamassa lastenkirjaa, joka on työhuonesynergian seurausta. Suuri matka -nimisen ”vauvan taidekirjan” kirjoittaa Hakaniemen työhuoneelta tuttu lastenkirjailija Kaisa Happonen.
Kettunen on kotoisin Joensuusta, jossa hänellä oli taiteellisia harrastuksia jo lapsena. Hän näytteli sikäläisessä lapsi- ja nuorisoteatterissa, jossa lapset pääsivät muun hauskan ohessa suunnittelemaan ja toteuttamaan puvustuksia.
”Me tehtiin siellä kaikkea. Se oli pitkään tosi tärkeä osa minua”, Kettunen kertoo.
Samaan aikaan Kettunen kävi koulun ohessa kuvataidekoulua. Kuvittamiseen hän sai ensikosketuksen teininä, kun paikallinen sanomalehti Karjalainen julkaisi hänen kuvituksiaan nuortensivulla. Niistä sai jopa pienen palkkion.
Kuvittaminen siis kiinnosti, mutta koulutusvaihtoehtoa ei ollut tarjolla, kuten moni muukin on joutunut huomaamaan. Taideteolliseen korkeakouluun piti kuitenkin päästä, ja hän valitsi monesta eri vaihtoehdosta lopulta vaatesuunnittelulinjan.
”Tein siellä kanditutkinnon, mutta sitten tajusin, että ei tämä ole sitä, mitä haluan tehdä työkseni.”
Ammatillinen herätys tapahtui kuvittajakonkari Rauni Palosen kurssilla. Sen jälkeen Kettusen suunta oli selvä, mutta silti piti punnita seuraavaa vaihetta. Hän päätyi taidekasvatuksen opiskelijaksi.
”Valintaan vaikutti oma arvomaailma, sillä olen aina halunnut auttaa muita. Mutta samalla tiesin, että minusta tulee joka tapauksessa kuvittaja.”
Kettusen ura kuvittajana alkoi lehtitöistä, joissa hän ryhtyi kehittämään omaa tyylikieltään. Nyttemmin se on tullut tutuksi esimerkiksi Meidän perhe -lehdestä, josta ne ovat päätyneet myös Helsingin Sanomien verkkosivuille.
Käänteentekevä toimeksiantaja oli Demi, nyt jo edesmennyt nuortenlehti.
”Demin huomassa olen kasvanut kuvittajaksi. Tein heille muun muassa horoskooppikuvia, artikkelikuvia ja meikkausohjeita. Sain hakea rauhassa omaa tyyliäni.”
Opinnäytetyön taiteellinen osuus vuodelta 2014 oli lasten kuvakirja Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu, jonka hän itse kirjoitti. Tammi julkaisi kirjan, ja se voitti Rudolf Koivu -palkinnon. Kettunen on sen jälkeenkin ollut raatien ja palkinnonjakajien suosiossa. Uusin Aarteitani Suomesta sai Rudolf Koivun kunniamaininnan, kuten sai myös Mörköjuhlat edellisellä kerralla 2019.
Opinnäytetyötä tehdessään hän perehtyi alan lähdekirjallisuuteen, ja hän sai oivalluksia muun muassa ruotsalaisen Ulla Rhedinin väitöskirjasta, jossa korostetaan kuvakirjan trimediaalisuutta eli sen kolmea eri ulottuvuutta. On kuva, sana ja se, miten ne toimivat yhdessä. Paperin laatu, taitto, tyhjän tilan käyttö ja niin edelleen.
Kettunen innostui siis lasten kuvakirjoista jo ennen kuin hän sai oman lapsen. Nykyään hän hyväksyy senkin realiteetin, että se oma lapsi, Saarni, saattaa tykätä myös Ryhmä Hausta tai Ninjagosta.
”En yleensä ajattele kirjojen kohderyhmiä, mutta tarinankertojana otan vastuun lapsesta. Aikuiset osaavat lukea hienovaraisempiakin asioita, ja ylipäätään uskon, että lukija ottaa kirjasta sen, mitä tarvitsee”, Kettunen pohtii.
Otso Aarnisen salaperäisen seikkailun jälkeen Tammesta tarjottiin Kettuselle Inka Nousiaisen tekstiä, johon hän ihastui välittömästi. Sen nimeksi tuli Yökirja.
”Teksti sai minut heti kyynelehtimään.”
Yökirjaa tehdessä Kettunen sanoo oppineensa uutta tarinan kuljetusta kuvituksessa. Kirjan teema vaikutti siihen, että kuvitustyö lähti liikkeelle yöllisen värityksen luomisesta.
”Yökirjassa pääsin testaamaan, hiomaan ja käyttämään tarinankuvitustaitoja vähän rennommin kuin ensimmäisessä kirjassa. Kuvakirjan kuvittaminen on niin valtavan monitahoista työtä.”
Kettunen kehitti myös kollaasitekniikkaansa, jonka käyttäminen lähti tyhjän paperin kammosta.
”Piti oppia kuvittamaan myös tilaa taustalla, ja kollaasilla se onnistui helpommin. Pikkuhiljaa tekniikka muokkasi tyyliä, eikä taustatilan kuvaaminen ole enää ongelma. Digitoiduista akvarelliläikistä ja paperileikkeistä on kertynyt arkisto, ja läikkien avulla kuva syntyy omalla painollaan, usein muoto edellä. Tästä toki seuraa se, ettei ääriviivapiirustus tunnu enää omalta”, hän selittää.
Yksi kysymys jäi vielä vaivaamaan: miten kasvoja pitäisi tehdä ja mikä olisi juuri hänen tapansa? Siinäkin on riittänyt opeteltavaa.
Kettusen ja Nousiaisen seuraava yhteinen kirja oli Olematon Olga. Kuvittaja toimi jälleen tarinankertojana kirjoittajan rinnalla.
”Se teksti oli yksi ammottava aukko. Se oli hirveän vaikea, iso työ. Minun piti ikään kuin kutoa kuvat niin, että ne sitovat tekstin”, Kettunen kertoo.
Kirja painettiin mattapaperille, ja lopputulos on kuvakirjataidetta parhaimmillaan. Sekä Olga että työparin seuraava kuvakirja Karkumatka ovat ilmestyneet Otavan kustantamina. Tätä nykyä Kettunen tekee kirjoja sekä Tammelle että Otavalle.
Seuraava kuvakirja oli Mörköjuhlat, ja senkin tekemiseen liittyy monta tärkeää oivallusta.
Kirjan idea tuli Fallulahin Out of It -biisistä, jonka videolla laulaja bilettää hirviöiden kanssa. Kettunen päätti kirjoittaa lastenkirjan tytöstä, joka pääsee väleihin omien sisäisten mörköjensä kanssa järjestämällä heille juhlat.
Hän on tehnyt kirjaan kaiken itse, jopa tekstannut käsin.
”Sitä en tee toista kertaa!”
Tavoitteena oli pelkistäminen ja hengittävät kuvat. Tytön olemus syntyi kollaasitekniikalla: ihmeelliset, kuparinruskeat hiukset on leikattu lehdestä, ja silmätkin ovat kollaasia. Kettunen on tyytyväinen hyytävään tunnelmaan ja outouteen, joka käy selväksi jo kirjan kannesta. Hän huomasi myös, että murretut, syksyisen ”kuolleet” värisävyt saavat kirkkaammat värit hohtamaan.
Kansikuvan taustalla on Vogue-lehdestä revitty ja pehmeäksi blurrattu muotikuva. Kettusella oli ennen tallessa isot pinot vanhoja muotilehtiä juuri kollaasi-ideoita varten. Nykyään hän käyttää vain itse tekemiään pintoja.
Mörköjuhlien tyyliä tullaan näkemään myös Kettusen ja Happosen tulevassa vauvakirjassa. Kirjassa äiti kysyy vauvaltaan, mistä tämä tiesi, että on aika syntyä, ja vauva kertoo hänelle ihmeellisestä matkastaan.
Kettusen uusin, Aarteitani Suomesta on tarkoitettu ihmisille, joilla on jokin suhde Suomeen. Matkakirja siis sekin. Korona-aikana syntyneessä kirjassa korostuu luontosuhteen merkitys, jota Kettunen on alkanut pohtia entistä enemmän.
”Tämän kirjan kohdalla oli aivan erityinen toive, ettei kirja unohtuisi sesongissa, ja että se myös lähtisi maailmalle.”
Kirjassa on tekstiä sekä suomeksi että englanniksi. Kokijana on lapsi, joka esittelee Suomea omasta näkökulmastaan ja varsin fyysisinä kokemuksina. Parasta ovat muun muassa paljaat varpaat ja naku-uinti.
Kettuselle valkeni kunnolla vasta sitä tehdessään, miten valtavan iso aihe oli. Alun perin hän näki mielessään panoraamamaisemia, mutta hän tinki vähitellen kunnianhimoisimmista ideoistaan.
Oman tyylin kuvaaminen sanoin ei ole koskaan kuvittajalle helppoa, ja Kettunenkin miettii tovin ennen kuin vastaa.
”Värikylläinen, akvarelli- ja kollaasipainotteinen sekatekniikka, jossa on vahvoja tunnelmia.”
Lehtikuvituksissaan Kettunen käyttää yleensä vain akvarelli- ja piirrostekniikkaa, koska ne toimivat paremmin varsinkin sanomalehtipaperilla.
”Mutta tyylin kanssa on pystyttävä myös kehittymään. Se kuluu loppuun, jos tekee aina samaa.”
Kettunen on ollut mukana kaupunkitaidekollektiivissa, joka kantaa nimeä Multicoloured Dreams. Ryhmä on erikoistunut pienempiin ja isompiin seinämaalauksiin ja muraaleihin.
“Kollektiivi syntyi kesällä 2010 halusta ottaa tyhjät ja ankeat rakennustyömaa-aidat kaupunkilaisten käyttöön. Tämä oli nollatoleranssin jälkeistä aikaa, jolloin Suomessa ei vielä näkynyt keskustassa tai julkisilla paikoilla katutaidetta. Haluttiin muuttaa asenteita toimimalla luvallisesti, ja samalla tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöönsä”, Kettunen kertoo.
Ryhmä on sittemmin tehnyt muun muassa kerrostalojen päätymuraaleja.
”Teimme Myyrmäen aseman maalauksia, kun oli kahdeksannella kuulla raskaana!”
Viimeksi Turun Tyksin Majakkasairaalan sisäseiniin valmistui kaksi muraalia, joita Kettunenkin on ollut tekemässä.
Nyt talven pimeydessä Kettunen kuitenkin viihtyy parhaiten työtilansa hiljaisuudessa.
”Olen itse valinnut tämän tylsemmän työpöytätyöskentelyn”, hän naurahtaa.
https://satukettunen.com/
