

Selkokirjallisuuden tarve on ollut Suomessa kasvusuuntainen. Jopa joka kymmenes tarvitsee selkokieltä arjessaan erilaisten lukemiseen ja yleiskielen ymmärtämiseen liittyvien vaikeuksien takia. Vuosittain markkinoille tulee muutamia kymmeniä uusia selkokirjoja, sekä ensikertaa julkaistuja että selkomukautettuja versioita jo olemassa olevista yleiskielisistä kirjoista. Etenkin kouluissa ja kirjastoissa uusia selkokirjoja kaivataan.
Selkokirjoja tehdessä huomiota kiinnitetään sekä tekstiin että kuvituksiin. Sisältöä, sanastoa, rakennetta ja ulkoasua yksinkertaistetaan niin, että ne tukevat lukemista. Selkokirjaan laaditun kuvituksen tavoitteena on yhtäältä antaa lukijalle tukea tarinan ymmärtämiseen, mutta toisaalta aivan yhtä tärkeää on sekin, että kuvitus antaisi sytykkeitä tarinamaailman rakentamiseen.
Kenelle selkokirjallisuutta tehdään?
Suomessa ensimmäiset selkokirjat ilmestyivät 1980-luvulla, jolloin selkokirjallisuuden ensisijaisena kohderyhmänä ajateltiin vammaisia tai toimintakyvyltään eri tavoin rajoitteisia ihmisiä. Tuolloin selkokirjojen vaatimaton ulkoasu, kansikuvat ja sisäsivujen kuvitukset vahvistivat usein ajatusta, että selkokirjallisuuteen kelpaa hieman amatöörimäinenkin kuvitus.
Nykyisin selkokieli ymmärretään jo lukemisen ja kaiken oppimisen tasa-arvoistajana. Selkokielisen kirjallisuuden tarve on lisääntynyt erityisesti kouluissa, koska saman ikäluokan oppilaat omaksuvat lukutaidon keskenään eri tahtiin. Selkokielestä hyötyvät myös muun muassa maahanmuuttajat.
Selkotekstin laadintaan on tarjolla jo paljon ohjeistusta, ja Selkokeskuksen sivuilta löytyvät selkokuvan kriteerit koskevat etupäässä informoivia kuvia. Sen sijaan selkokuvittamisen yleisemmistä ja tarkentavista periaatteista löytyy vielä niukasti tietoa, vaikka selkokuvituksille on tarvetta.
Viime vuosina kuvituksen osuus selkokirjoissa on Selkokeskuksen tilastojen mukaan vähentynyt, ja niinpä Selkokeskus kampanjoi kuluvan vuoden 2026 aikana näkyvästi selkokuvittamisen puolesta. Luvassa on syksyllä OKM:n rahoituksella toteuttava Haluatko selkokuvittajaksi -kampanja sekä maksutonta koulutusta selkokirjojen kuvittamisesta.


Kun teksti on lyhyttä, adjektiiveissa säästellään ja ilmaisu on yksinkertaista, kuvalla voi tuoda lihaa luiden ympärille. Kuvalla voi tuoda esiin hahmojen luonnetta, tunteita, ja henkilöiden välisiä suhteita. Kuva tuo henkilöitä elävämmäksi, ja vahvistaa lukukokemusta ja ymmärrystä.
Aiju Salminen – Luka-sarja (Pieni Karhu)


Selkokuvitus ja taitto kulkevat käsi kädessä
Lasten ja nuorten selkokirjoissa kuvituksen ensisijainen tehtävä on toki edelleen välittää informaatiota ja vahvistaa tekstin ymmärtämistä. Selkokirjoissa kuvitus on ymmärrettävästi tekstille alisteinen. Selkokirjojen määrän lisääntyessä olisi entistä tärkeämpää malttaa miettiä paljon nykyistä enemmän myös selkokuvituksen roolia ja toimivuutta osana kirjan kokonaisvaltaista suunnittelua. Selkokirjoissa kuvitusta on tavallisesti hieman niukemmin kuin yleiskielisissä kirjoissa. Siksi kuvituksen ja taiton yhteispelikin on mietittävä erityisen tarkkaan.
Selkokielisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kuvittaja joutuu väistämättä tasapainoilemaan visuaalisen selkeyden ja taiteellisen tyylin välillä: voiko selkeästi hahmotettava kuvituskuva olla samaan aikaan helposti avautuva, kiinnostava mutta visuaaliselta ilmaisultaan korkeatasoinen? Kuinka huomioida taidoiltaan ja tarpeiltaan erilaiset selkokuvituksen käyttäjät? Kehitysvammaisen lapsen tai nuoren taito hahmottaa kuvaa on erilainen kuin uutta kieltä vasta opettelevan maahanmuuttajan.
Selkokirjoissa kuvituksen selkeys tarkoittaa yleensä pelkistettyä värimaailmaa, riittävän isoja kontrasteja ja helposti hahmotettavia kuvakulmia. Kuvitus näytetään yleensä vaaleaa taustaa vasten. Toisinaan selkokielestä hyötyvät lukijat voivat olla jopa ”tavallisia lukijoita” kriittisempiä kuvan vastaanottajia. Luovat ja liian taiteelliset ratkaisut voivat hämmentää heitä.


Kirja kertoo Lapin sodan aikana suomalaisten naisten vaelluksesta läpi tuntureiden Norjasta Suomeen. Kuvituksissa oli tärkeä kuvata ajankuvaa ja olosuhteita, joissa naiset yrittivät selviytyä. Jotta eri henkilöt erottuisivat toisistaan, heille piti piirtää tietyt tunnistettavat asusteet, jotka myös tekstissä kävivät ilmi; Yhdellä baskeri, toisella turkki, kolmannella miesten saappaat jne…
Ina Majaniemi – Ei kertonut katuvansa (Kirjoittanut Tommi Kinnunen, selkomukauttanut Hanna Männikkölahti, WSOY)
Selkopolku vei selkokirjat yläkouluun
Selkokielisen kirjallisuuden kasvava tarve kouluissa on huomioitu esimerkiksi Lastenkirjainstituutin ja Suomen Kulttuurirahaston Selkopolku-hankkeessa 2024. Selkopolku tuotti yläkouluille kirjapaketit, joista löytyi helppolukuisia yleiskielellä kirjoitettuja kirjoja sekä selkokielisiä tai selkomukautettuja kirjoja nuoria kiinnostavista aihepiireistä.
Selkopolku-hankkeen ansiosta kaupallisetkin kustantamot havahtuivat selkokielen kasvaneeseen tarpeeseen, mutta selkokuvittamisen kriteeristön soveltamisessa löytyy vielä haasteita. Esimerkiksi Tammen lapsille ja nuorille suunnatussa Selkee-sarjassa on selkomukautettu uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta tekoälyavusteisesti. Alkuteosten kuvituksia on kuitenkin muokattu hyvin vähän tai ei lainkaan.
Selkokielisen kirjallisuuden kustantaminen on aiemmin Suomessa keskittynyt etupäässä pienille tai erikoistuneille kustantamoille (Avain, Opike, Oppian, Pieni Karhu), jotka julkaisevat sekä suoraan selkokielelle kirjoitettuja teoksia että selkomukautuksia tunnetuista, aiemmin yleiskielellä ilmestyneistä teoksista. Pienille kustantamoille selkokirjojen tekeminen on ollut pikemminkin kulttuurityötä kuin kannattavaa liiketoimintaa.
Selkokuvittamisen käytännöt vaihtelevat vielä eri kustantamoiden välillä. Esimerkiksi Hanna Männikkölahden selkomukauttamaan Vuokko Hurmeen Kiepaus-lastenromaaniin (alkuteos S&S 2018, selkomukautus Pieni Karhu 2019) tilattiin Ina Majaniemeltä uusi selkeämpi kuvitus, joka korvasi Susanna Iivanaisen alkuperäisen, yksityiskohtaisemman, kuvituksen. Viime vuosina muutamiin aikuisillekin suunnattujen romaanien selkomukautuksiin on lisätty niihin varta vasten tilattua kuvitusta.
Selkokielen lisääntynyt tarve on Suomessa johtanut siihen, että selkokirjallisuuden valikoimaa halutaan pitää mahdollisimman laajana. Opettajat arvostavat nykyisin, jos yhdessä luokan kanssa luettavasta kirjasta on tarjolla myös selkomukautus. He pitävät tärkeänä, että selko- ja yleiskieliset teokset eivät poikkeaisi ulkoasultaan ja kuvitukseltaan toisistaan, jotta selkoversion lukeminen ei leimaisi oppilaita. Ajatus on sinällään toki kaunis, mutta kuvituksia koskevat kompromissit voivat vesittää idean selkokuvituksen tuen merkityksestä.


Kirja kertoo lapsista, jotka elävät maailmassa, joka on kääntynyt ylösalaisin. Kuvituksen oleellinen tehtävä oli havainnollistaa, miten on mahdollista elää maailmassa, jossa kaikki on väärinpäin. Miten ihmiset selviytyvät siellä ja millaisia ratkaisuja he ovat kehitelleet liikkumiseen, ravinnon saantiin ja tiedon välitykseen. Useiden kuvien kohdalla oli pakko roikottaa päätä alaspäin, miltä vaikka huone näyttää jos se olisi toisinpäin?
Ina Majaniemi – Kiepaus (Kirjoittanut Vuokko Hurme, selkomukauttanut Hanna Männikkölahti, S&S)
Suomessa valvotaan selkokielen ja -kuvituksen laatua
Selkokirjoilla on Euroopassa jo vakiintunut status. Suomi poikkeaa kuitenkin edukseen vaikkapa Ruotsista ja monista muista Keski-Euroopan maista, joissa selkokirjoja kustantavat lähinnä kaupalliset kustantajat ja kirjojen laatua ei juurikaan valvota. Sitä vastoin Suomessa laadunvalvonta ja kuratointi on keskitetty Selkokeskukseen.
Kirjalliset toimijat (Kirjailijaliitto, Tietokirjailijat, Finlands svenska författareförening, Kirjastoseura ja Selkokielen neuvottelukunta) nimeävät Selkokeskuksen yhteydessä toimivaan selkokirjatyöryhmään omaa tahoaan edustavat jäsenet, jotka käyvät läpi sille tarjotut selkokirjahankkeet saatujen työsuunnitelmien ja kuvitusnäytteiden perusteella. Työryhmän asiantuntemusta täydentävät vielä kaksi selkokuvituksen ja taiton asiantuntijaa sekä yksi oppimateriaalien asiantuntija.
Selkokirjojen tekijät – eli kirjailijat ja kuvittajat – voivat hakea selkokirjallisuuden valtionavustusta kerran vuodessa 31.12.–31.1. välisenä aikana. Työryhmä käy läpi saamansa hakemukset, ja päättää kirjahankkeiden tukemisesta hakemusten tietojen ja saamiensa näytteiden perusteella. Apurahan merkitys on selkokuvittajille erityisen suuri, koska teoskohtaiset kuvituspalkkiot ovat yleensä vaatimattomia.
Selkokirjatyöryhmä tarkistaa lopullisen taittoversion perusteella selkokirjat ja selkomukautukset. Jos teos täyttää selkokielen ja -kuvituksen kriteerit, sille myönnetään selkotunnus. Vastaava tarkistus tehdään myös niille teoksille, jotka eivät ole hakeneet – tai saaneet – valtionavustusta.
___________________
- Taustahaastattelut: Selkokeskuksen johtaja Leealaura Leskelä ja asiantuntijat Ella Airaksinen ja Kaisa Kaatra sekä kuvittajat Ina Majaniemi, Aiju Salminen ja Tiina Konttila.
- Tietoa selkokuvittamisesta Selkokeskuksen verkkosivuilla: selkokuva ja selkokuvaopas.
- Ella Airaksinen & Ari Sainio: Sukella selkokirjaan. Opike 2024 / alaluku selkokirjan ulkoasusta ja kuvituksesta.








