Poliittiset pilapiirrokset ovat erikoinen laji. Etenkin suurissa päivälehdissä julkaistut piirrokset saavat erittäin laajan levikin ja näkyvyyden, ja niitä julkaistaan arvovaltaisella paikalla lehtien pääkirjoitussivuilla. 

Toisaalta pilapiirtäjät työskentelevät varsin marginaalisella alalla. Julkaisukanavia on rajallinen määrä ja uusia piirtäjiä tulee alalle harvakseltaan. 

Jyrki Vainio on tehnyt pilapiirroksia päätoimisesti vajaat kymmenen vuotta. Vainion töitä voi nähdä useammassa suomalaislehdessä. Turun Sanomiin hän piirtää viikoittain kolme kuvaa, jotka julkaistaan päivän viiveellä myös Karjalaisessa. Ilta-Sanomiin syntyy kaksi kuvaa viikossa, ja pääkaupunkiseudun kaupunkilehtiin Länsiväylään ja Vantaan Sanomiin yksi kuva viikossa. 

Tahti on sen verran kova, ettei Vainio juuri ehdi pohtia, minkälainen idea sopisi mihinkin lehteen. Jotain eroja hän kuitenkin pystyy mainitsemaan. 

”Turun Sanomiin tekemäni kuvat ovat mustavalkoisia, Ilta-Sanomien kuvat nelivärisiä. Jotkin aiheet toimivat paremmin toisessa kuin toisessa muodossa. Lisäksi vakavammat aiheet menevät ehkä luontevammin Turun Sanomiin. Ilta-Sanomiin taas yritän saada vähän visuaalisempia juttuja.” 

Useammalle lehdelle työskentelyssä on omat haasteensa. 

”Olen välillä miettinyt, pitäisikö käyttää tavallista kansalaista edustavia vakiohahmoja, kuten Kari Suomalainen teki. Mutta kun piirrän useaan lehteen, se olisi hankalaa.” 

Ville Ranta on Suomessa nykyään toimivista pilapiirtäjistä luultavasti tunnetuin, ja näkyvyys vain kasvaa, kun Ranta aloitti elokuussa Helsingin Sanomien uutena pilapiirtäjänä. 

Viisi viime vuotta Ranta piirsi Iltalehteen. Sitä ennen hän piirsi kymmenen vuoden ajan Kirkkoon ja kaupunkiin. Noina vuosina hän piirsi myös Demokraattiin ja teki live-pilapiirroksia A-studion lähetyksissä. 

Siirtyminen isompaan mediaan on kasvattanut yleisöä ja sitä kautta myös piirrosten herättämää huomiota. 

”Iltalehden lukijamäärät ovat paljon suurempia, ja sitä myötä piirroksiin on suhtauduttu vakavammin. Olen saanut paljon sellaista palautetta, että jokin piirros on haitallinen tai vastuuton, ja sitä ei olisi pitänyt tehdä.” 

Kianoush Ramezani aloitteli pilapiirtäjän uraansa kotimaassaan Iranissa, jossa sananvapaustilanne on hälyttävän huono. Ramezanin mukaan vielä 1990-luvulla taidegalleriat tarjosivat kuitenkin suhteellisen vähän valvotun väylän poliittiselle taiteelle. 

”Kuvataiteen varjon alla pystyi vapaampaan ilmaisuun kuin lehdistössä.” 

Ramezani joutui kuitenkin vaikeuksiin vuonna 2009, jolloin Iranissa nousi presidentinvaalien jälkeen laaja protestiliike. 

”Läheisimmät ystäväni joutuivat pidätetyiksi yksi toisensa jälkeen. Ranskan lähetystö myönsi minulle onneksi viisumin ja poistuin maasta – enkä ole palannut sen jälkeen.” 

Neljä vuotta sitten Ramezani muutti Pariisista Helsinkiin, mutta hänen työkenttänsä on edelleen ranskalaisessa mediassa. Ramezanilla on viikottainen piirros La Croix -lehdessä, minkä lisäksi hän tekee freelancerina töitä muun muassa Courrier Internationalille. 

”Olisi houkutteleva ajatus tehdä pilapiirroksia suomalaiseen mediaan, mutta olen vasta totuttelemassa Suomeen. En vielä pystyisi käsittelemään suomalaista politiikkaa tai yhteiskuntaa. Se ei ole minulle riittävän tuttua.” 

Kaikki haastateltavat sanovat, että heillä on hyvin vapaat kädet piirrosten aihevalintojen ja näkökulmien suhteen. 

”Iltalehdellä on erittäin salliva linja. Käytännössä kaikki on mennyt läpi. Muutaman kerran piirroksistani on tullut aivan hirveästi vihaista palautetta, mutta siitä ei ole hätkähdetty”, Ville Ranta sanoo. 

”Joidenkin vakavampien kuvien kohdalla olen lähettänyt etukäteen luonnoksen ja kysynyt, onko tällainen ok. Pari kertaa on käynyt niin että Ilta-Sanomat on jättänyt väliin, mutta sama idea on kelvannut Turun Sanomille”, kertoo Jyrki Vainio.  

”Toimittajat eivät rajoita työtäni. Joskus he toteavat että ’okei, tämä voi aiheuttaa paljon kriittistä palautetta’, mutta eivät kiellä tekemästä sitä”, Kianoush Ramezani toteaa. 

Vaikka lehdet ovat sallivia, yleisö ei sitä aina ole. Kaikki kolme ovat saaneet osansa tuohtuneesta ja suorastaan vihaisesta palautteesta. 

”Eniten keskustelua syntyy, jos on poliitikosta tehty karikatyyri, joita en tosin itse käytä läheskään päivittäin”, toteaa Vainio. 

Vainio kertoo etenkin Sanna Marinia käsitelleiden piirrosten menneen tunteisiin niin Marinin vastustajilla kuin hänen kannattajillaan. Vainion mukaan jotkut kommentoivat, että Marinin toimintaa ei saisi kritisoida, koska hän on nuori nainen – vaikka kyseinen nuori nainen oli myös pääministeri. 

”Se oli esimerkki siitä, miten poliittisia aiheita yritetään siirtää keskustelun ulkopuolelle. Se on mielestäni ajallemme hirveän tyypillistä.” 

Vainio kertoo kuitenkin saaneensa vihaista palautetta vähemmän kuin mihin hän varautui aloittaessaan pilapiirtäjän työt. 

”Välillä jopa mietin, pitäisikö sitä tulla enemmän! Toisinaan teen kuvan, josta ajattelen, että tämä varmaan kohahduttaa. Jos reaktiota ei sitten tulekaan, mietin että eikö kukaan nähnyt sitä.” 

Kianoush Ramezani kertoo toisinaan yllättyneensä siitä, millaiset aiheet herättävät vihaista palautetta ranskalaisyleisössä. Esimerkkinä hän mainitsee ydinvoiman, jonka kritisointi kirvoitti kommentteja ydinvoiman kannattajilta. 

Ramezani kritisoi piirroksissaan usein poliittista islamismia, minkä monet tulkitsevat uskonnon pilkkaamiseksi. Koska kuvat leviävät helposti verkossa, vihaisia kommentteja voi tulla Iranista tai muista Lähi-idän maista. 

”Toisinaan olen vastannut äkäisille kommentoijille ja saanut aikaan jonkinlaista keskustelua. Heitä tuntui lepyttävän se, että olen itse kotoisin Iranista – heidän silmissään olin ollut vain etuoikeutettu eurooppalainen.” 

”Suomeen muutettuani vihaiset uhkaukset tuntuivat jopa huvittavilta, sillä elämä täällä on niin rauhallista. Sain Ranskan sisäministeriöstä puhelun, jossa minua kehotettiin olemaan varovainen, sillä Charlie Hebdossa oli julkaistu yksi piirrokseni. Samaan aikaan minä katselin ikkunasta rauhallista lumisadetta”, Ramezani muistelee. 

Satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen vuonna 2015 tehty terrori-isku vaikutti Ramezaniinkin. Hän sanoo kokeneensa iskun jälkeen, että hänen on voitava piirtää mitä tahansa, miettimättä mahdollisia seurauksia. 

Ville Rannan mukaan yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri on herkistynyt siten, että kärkästä palautetta tulee yhä useammista aiheista. 

”On melkein helpompi luetella aiheet, jotka eivät aiheuta suuria tunnekuohuja. Monet aiheet ovat politisoituneet uudella tavalla. Esimerkiksi maidonjuontia tuskin olisi 15 vuotta sitten nähty minään identiteettipoliittisena kysymyksenä.” 

Jos piirrokset nostattavat erityisen paljon vihamielistä palautetta, Ranta kertoo laittavansa puhelimen iltapäivän ajaksi sivuun ja varaavansa seuraavana päivänä tunnin kommenttien läpikäymiseen. 

”Toisinaan palaute kyllä häiritsee mielenrauhaa ja keskittymistä. Joskus olen saanut päätoimittajalta tsemppiviestejä, mikä on häneltä ihan kiva teko.” 

Rannan mukaan osa kiukkuisesta palautteesta johtuu luultavasti siitä, että ihmiset kuluttavat mediaa nopeasti eivätkä pysähdy tulkitsemaan pilapiirroksen välittämää viestiä. Kyky ymmärtää satiirin moninaisia sävyjä tuntuu joskus olevan hukassa. 

”Moni esimerkiksi tulkitsee niin, että piirroksessa esiintyvä hahmo on aina pilkan kohde, vaikka piirros voi itse asiassa puolustaa sitä hahmoa, ja pilkan kohde on jossain muualla.” 

Toinen ongelmallinen seikka on Rannan mukaan ihmisten yliherkkyys. 

”Ihmisillä tuntuu olevan lähtöajatus, että heillä on oikeus loukkaantua, ja piirtäjällä ei ole oikeutta loukata heidän tunteitaan.” 

Jyrki Vainio kokee, että kyvyttömyys ymmärtää huumoria on joskus tarkoitushakuista.  

”Jos ei pidetä pilakuvan ideasta, esitetään se niin että ei ymmärrettäisi sen äänensävyä tai tyylilajia – selvästi humoristinen juttu luetaan vain pintatasolla.”  

Digitalisaatio on ollut media-alalle selviytymistaistelua. Etenkin painettujen lehtien tilaajamäärät ja mainostulot ovat supistuneet, ja ammattijournalistien määrä on vähentynyt huomattavasti. Miltä alan näkymät vaikuttavat pilapiirtäjän silmin? 

”Näen jotain valoa tunnelin päässä”, sanoo Ville Ranta.  

”Viime aikoina lehdet ovat kiinnostuneet pilapiirroksista uudestaan. Mediataloissa on huomattu, että piirrokset saavat paljon näkyvyyttä ja aiheuttavat keskustelua.” 

Vanhojen piirtäjien lopettaminen antaa periaatteessa tilaa uusille kyvyille, mutta uusia nimiä tulee kentälle harvakseltaan. Kalevaan on etsitty uutta piirtäjää eläkkeelle jääneen Jari Elsilän tilalle, toistaiseksi tuloksetta. Myös Iltalehden vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen kertoo, ettei Ville Rannan korvaajaksi ole toistaiseksi löytynyt sopivaa tekijää. Savon Sanomissa sen sijaan aloitti vuoden 2024 alussa uusi pilapiirtäjä Ilkka Vuojala. 

Jos pilapiirtäjä onnistuu saamaan vakiintuneen aseman, työ on Jyrki Vainion mukaan samalla sekä hyvin vapaata että sitovaa. 

”Minulla on säännöllinen tilaus tehdä kuvia, ja kuvan tekemisen suhteen täysi vapaus. Kunnianhimon tason ja riman korkeuden asetan vain minä itse. Yritän välttää sen, että päästäisin itseni liian helpolla.” 

Työn sitovuus liittyy sen aikatauluihin. Koska pilapiirrosten on kommentoitava ajankohtaisia tapahtumia, niitä ei voi tehdä valmiiksi varastoon. 

”Minulla ei olekaan kohta kymmeneen vuoteen ollut kunnollista kesälomaa”, Vainio sanoo. 

Työn luonteeseen kuuluu Vainion mukaan myös se, että työ tehdään aina viime tingassa. Siksi pilapiirtäjältä vaaditaan luonne, joka kestää kiirettä ja deadlinen painetta. 

Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 3/24.