Kuvittajat ry: Kuvittaja-lehti uuteen aikaan – printtinä ja diginä

Jatkossa kauniista, painetusta lehdestä saadaan nauttia kahdesti vuodessa. Lisäksi verkkosisältöjä uudistetaan ja niiden määrää lisätään. Päätös muutoksesta on kypsynyt hitaasti, lukuisia näkökulmia pohtien.

Teksti: Kuvittajat ry Kuva: Sofia Okkonen
13.1.2025

Uudet tuulet puhaltavat. Uusi vuosi, uudet yhteiskunnalliset asetelmat, uudet haasteet ja uudet kiitoksien aiheet. Paljon on maailma muuttumassa. Kuvittaja-lehti on ollut vakaasti Kuvittajat ry:n tiedotus- ja viestintäkanava järjestön alusta asti.

Ensin vaatimattomassa kopioidussa muodossa, nippuna tiedotuksia jäsenille. Pikkuhiljaa lehti kehittyi laadukkaaksi ja kauniiksi julkaisuksi, joka on ilahduttanut kuvituksen ystäviä ja ammattilaisia neljästi vuodessa. Lehti sai nykyisen muotonsa ja ilmeensä vuonna 2016. Näinä vuosina Kuvittajat ry on kasvanut ja ala muuttunut paljonkin. Kuvitus näkyy suomalaisessa kulttuurikentässä paremmin kuin koskaan. Lehti on viestinyt laadulla kotimaisen ja ulkomaisen kuvituksen tekijöistä, ammatillisesta ympäristöstä, haasteista ja ilmiöistä kuvituksen ympärillä.  

Lehti- ja viestintäympäristö on kuitenkin muuttunut ja osaltaan myllerryksen keskellä. Yhä useammat julkaisut siirtyvät sähköisiksi eri syistä; kustannusten, saavutettavuuden, nopeuden ja trendikkyyden. Kuvittaja-lehden tulevaisuutta on pohdittu hallituksessa ja toimitusneuvostossa kahden viimeisen vuoden ajan. Olemme seuranneet ympärillä tapahtuvaa muutosta mediakentällä ja muiden kulttuurilehtien kautta. Kustannusten nousua lehden painatuksessa ja postituksessa ei ole voinut olla huomaamatta, eikä niiden laskua ole näkyvissä. Kulttuurituet eivät myöskään ole ainakaan nousemassa lähitulevaisuuden Suomessa.

Kulttuurikentällä tapahtuu paljon ja nopeastikin myös kuvitusta koskien. Verkkosisältöihin panostamalla pystymme ketterämmin ja keskustelevammin tarttumaan eri aiheisiin kuin neljä kertaa vuodessa julkaistavassa lehdessä. Painetun lehden vahvuudet ovat laadussa, hitaudessa ja mietityssä sisällössä. Uudessa mallissa pystymme paremmin käyttämään sekä painetun lehden että digitaalisten sisältöjen etuja.

Kuvittajien ammatti on enenevässä määrin maantieteellisesti rajaton, jäsenemme tekevät töitä ja osallistuvat tapahtumiin ympäri maailman. Koimme, että verkkosisältöihin panostamalla lehti voisi olla apuna suomalaisen kuvituksen laadukkuuden ja monipuolisuuden edistämisessä myös kansainvälisesti. Pystymme myös viestimään järjestöstä ja ilmiöistä laajemmin kuin pienen levikin kulttuurilehdessä. 

Haluamme tukea jäseniämme muuttuvassa journalistisen kuvittamisen maailmassa. Media-alalla vaikuttavat kaipaavat tehokasta ja kiinnostavaa visualisointia, monesti myös liikkuvaa kuvaa digitaalisessa maailmassa. Digitaalinen alan julkaisu tuo näyteikkunan myös näille tekijöille: voimme olla digijournalisminkin visuaalisia edelläkävijöitä.

Muutokset alalla ja yhteiskunnassa ovat suuria ja monet kaipaavat keskustelua meitä koskettavista paineista. Digitaalisen lehden avulla, voimme avata viestintää keskustelevammaksi ja seurata ammattilaistemme näkemyksiä paremmin kuin pelkästään paperilehden kautta. 

Paperilehdellä on tärkeä arvo suomalaisen kuvituksen esiin nostamisessa sekä se mahdollistaa hitaan, viipyilevän lukemisen ja olemisen kuvitusten äärellä. Iso osa lehtemme lukijoista pitää paperilehden sisällöstä ja ulkoasusta. Siitä, että sitä voi koskea ja se on haptisena esineenä omalla pöydällä. Paperilehti saapuu aamukahvi- tai teetaukoseuraksi yhä sekä keväisin että syksyisin.

Lue lisää: Kuvittaja-lehti uudistuu