Emilia Erfving
Hei, tässä Emilia Erfving, lastenkirjailija ja kuvittaja Vantaalta. Olen luonut pienestä lehtikasasta kertovan Kasa-kirjasarjan, jonka merkeissä olen julkaissut jo neljä kirjaa ja lisää on tulossa. Oman kirjasarjan ohella tykkään työskennellä kirjailijoiden ja kustannustoimittajien kanssa. Yhteistyö kanssani on sujuvaa, koska olen perusluonteeltani utelias, innokas ja positiivinen. Sitouduttuani työhön pysyn aina aikataulussa tai jopa sen edellä.
Olen erityisen kiinnostunut suunnittelemaan kirjoja ja kuvituksia, joiden teemana on eläimet, luonto, kansantarut tai historia.
Kalenterissani on silloin tällöin tilaa uusille kirjoille ja kuvitustöille. Kuulisin mielelläni, mitä sinulla on mielessä.
Olen erityisen hyvä suunnittelemaan kuvituksia, jotka kiehtovat lapsia.
Lasten Keskus, Target Editorial, Toran Press, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto, LUMA-keskus Suomi.
Lastenkirja / Emilia Erfving & Lasten Keskus
Kasan perhe (2023)
Metsässä on Kasa. Kasassa on milloin mitäkin – koivun lehtiä, kanervan kukkia ja maan tomua. Kettu on Kasan ystävä. Ketulla on iso ja vilkas perhe, mutta Kasalla ei ole perhettä. Vai onko sittenkin? Kasa lähtee tuulen matkaan etsimään omaa perhettään. Matkan varrelta löytyvät piikikäs Keko, pikkuinen Mätäs, lämmin Dyyni, salaperäinen Riutta ja paljon muuta.
Kirjan voi ostaa useimmilta kirjoja myyviltä sivustoilta ja Kustantajan omasta verkkokaupasta.

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Kasan nenä (2022)
Kasan pieni kaarnanenä on kadonnut! Kasa etsii nenäänsä metsästä, niityltä, suolta ja järven pohjasta. Matkan varrella ystävälliset eläimet ehdottavat kukin vuorollaan Kasalle uutta nenää. Nenäksi sovitetaan törröttävää keppiä, kulmikasta kiveä ja limaista levää. Mutta mikään niistä ei ole yhtä hyvä kuin rakas tuttu kaarnanpala. Vai onko sittenkin?

Kasa (2020)
Katkenneita oksia, kuusenneulasia, kukan alkuja ja tammenterhoja. Kasa koostuu milloin mistäkin ja muuttuu vuodenaikojen mukana. Kesällä Kasan päällä pörräävät mehiläiset, syksyllä siili tekee Kasaan pesän ja talvella Kasa peittyy pehmeään lumeen. Kevään tullessa lumi sulaa ja maa tuoksuu raikkaalta. Kaikki alkaa taas alusta.
Kirjan voi ostaa useimmilta kirjoja myyviltä sivustoilta ja Kustantajan omasta verkkokaupasta.
Lastenkirja / Emilia Erfving & Lasten Keskus
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Lastenkirja / Emilia Erfving & Lasten Keskus
Roskakasa (2021)
Kasaan on kertynyt kaikkea kummaa. Metsän eläimetkin ovat ihmeissään erikoisista esineistä. Onneksi hiiri tietää, että mystiset mytyt ja möhkäleet ovat roskia. Roskia on kaikenlaisia: vaarallisia, hyödyllisiä, hyväntuoksuisia ja pahanhajuisia. Jotkut roskat aiheuttavat jopa onnettomuuksia. Ne juuttuvat nenään ja tarttuvat turkkiin. Toisaalta parhaista roskista voi tehdä jotain uutta ja ainutlaatuista, taianomaista ja yllättävää!
Kirjan voi ostaa useimmilta kirjoja myyviltä sivustoilta ja Kustantajan omasta verkkokaupasta.
Lastenkirja / Emilia Erfving & Lasten Keskus
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Lastenkirja / Alan Durant & Toran Press
The Great Big Terrible Troll (2023)
Nostoina kirjasta hirvihahmo ja kansilehdet.
Tarina: Alan Durant
Taitto: Sophie Burdess