Hei! Olen Hanna Holma (she/her), taidegraafikko ja kuvittaja. Asun ja työskentelen Helsingissä ja Raaseporissa.

Pidän heleistä väreistä, liikkeestä ja vauhdista, mutta tartun mielelläni myös vakaviin aiheisiin. Teen mielelläni kuvituksia esim. ihmisen elämään kuten ihmissuhteisiin, elintapoihin, arvoihin, ikään, työhön, kotiin, ruokaan, sisustukseen, kulttuuriin liittyvistä aiheista.

Työskentelen myös taidegraafikkona: teen värikkäitä, maalauksellisia monotypioita, joissa tekstillä on tärkeä osuus. Pyrin siihen, että näyttelyissäni vierailija voi lähteä omalle virkistävälle seikkailulleen kuvien ja kuvatekstien luomaan maailmaan. Pidän myös taidegrafiikan kursseja ja toimin Hub Feenixin taiteilijaresidenssin yhtenä residenssikoordinaattorina.

Työkieleni ovat suomi ja englanti, lisäksi puhun ruotsia ja jonkin verran myös ranskaa. Työskentelen tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Kalenterissani on aikaa uusille töille, ollaan yhteydessä!

Kuuntelen tarkalla korvalla asiakkaan toiveita. Asiakkaiden palautteen mukaan käsiini voi antaa hankalan ja kipeänkin aiheen, jota käsittelen hienovaraisesti ja koskettavasti niin, että mukana on myös kepeyttä ja useimmiten lempeää huumoriakin, silti aihetta täysin kunnioittaen.

Helsingin Sanomat, Nyt- ja Kuukausiliite
Me naiset
Viva
Kotivinkki
Voi hyvin
Koululainen
Oma aika
Metallityöväen liitto
Wsoy oppimateriaalit
Tammi oppimateriaalit