Jukka Pylväs
Hei, olen Jukka Pylväs – kuvittaja, jolla on tunnistettava ja vahva oma tyyli! Olen monipuolinen ja kultivoitunut kuvituksen ammattilainen. Osaan luoda kiinnostavia ja visuaalisesti hienostuneita tunnelmia. Syvennyn työhöni ja pyrin aina siihen, että katsoja viipyy kuvani äärellä. Olen luonnostani idearikas ja aloitteellinen. Käyn viipymättä toimeen, ja yhdessä sovittu projektiaikataulu pitää aina.
Kuuntelen tarkasti tilaajan toiveita. Yhteistyössä asiakkaan kanssa löydetään projektiin juuri sopiva sävy. Viime vuosina olen laajentanut osaamistani animaatioihin, ja niiden tekeminen on mielestäni erityisen hauskaa. Elävä kuvitus on enemmän!
Olen erikoistunut lehtikuvituksiin; viime vuosina olen tehnyt paljon myös animaatioita. Innostuneinta palautetta saan yleensä kuvituksista, joissa näkyy minulle ominainen huumori – oli aihepiiri sitten kaupallinen, politiikka tai ympäristö. Työskentelen mieluiten vektoriavaruudessa. Adobe Illustrator, Photoshop, InDesign ja After Effects ovat päivittäisiä työkalujani ja käytän niitä sujuvasti.
Suomen kulttuurirahasto, Helsingin kaupunginkirjasto, Kansallismuseo, Tekniikan museo, Helsingin kaupunki, HSL, Porvoon kirjasto, Ulkoministeriö, Ympäristöministeriö, Image, Suomen kuvalehti, Helsingin Sanomat, HS Kuukausiliite, SanomaPro, Porvoon Energia, Vantaan Energia Energiavirasto, Sinebrychoff, Viking Line, Johnny Kniga, Hasan&Partners, TBWA Helsinki, Pohjoisranta, Ilmarinen, Futurice, PAM, Tela, Teosto, Posti
Kilpailutyö / Tampereen Taideratikan suunnittelukilpailu
Kilpailuehdotus ”Traveling to the Beat” pääsi kilpailun finaaliin eli yleisöäänestysvaiheeseen. Äänestys järjestetään maaliskuussa 2025.
Kilpailutyö / Tampereen Taideratikan suunnittelukilpailu
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
On a windy day / Henkilökohtainen projekti

Artikkelikuvitus ja -animaatio / HS Kuukausiliite
Kuvitus ja animaatiot artikkeliin laulun vireenkorjauksesta.

Junalla Euroopan halki -artikkelikuvitus ja animaatio / Image

Diginomadit-artikkelikuvitus / Image
Katso Imagen digiartikkeli: https://www.apu.fi/artikkelit/millenniaali-haluaa-etatoihin-ulkomaille-nain-elaa-diginomadi

Joulutervehdys / Helsingin kaupunki
Studio Jenni & Jukka kuvitti ja animoi Helsingin kaupungin joulutervehdyksen.

Fitness stress -artikkelikuvitus ja animaatio / Image
Kuvitus ja animaatio artikkeliin liikkumattomuudesta, paluusta liikuntaharrastusten pariin ja fitness -kulttuurista.

Artikkelikuvitus / Suomen Kuvalehti
Kuvitus Suomen Kuvalehden artikkeliin SUomen uuden presidentin tulevista haasteista.

Vaalijuoksu-lehtikuvitus / HS Kuukausiliite

Artikkelikuvitus ja animaatio / Suomen Kuvalehti
Pitkiä neuvotteluita Euroopassa /Suomen Kuvalehti

Artikkelikuvitus ja animaatio / HS Kuukausiliite
Mistä suomalaiset tulevat?

Lehtikuvitus ja animaatio / HS Kuukausiliite
Junaradat -kuvitus. Infografiikka ja animaatio: Studio Jenni&Jukka.
Lehtikuvitus ja animaatio / HS Kuukausiliite
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Artikkelikuvitus ja -animaatio / HS Kuukausiliite
Kuvitus ja animaatio HS Kuukausiliitteen artikkeliin korona-viruksen alkuperästä, Studio Jenni&Jukka

Talven juhla-ajan tervehdys 2024 / Helsingin kaupunki