Jussi Kaakinen
Hei, olen Jussi Kaakinen, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Olen toiminut alan yrittäjänä 2000-luvun alusta. Töihini kuuluu paljon kirjojen kuvitusta ja kansisuunnittelua sekä aikuis- että lapsilukijoille, myös oppikirjoja ja selkokirjoja. Lisäksi kuvitan muun muassa aikakauslehtiä, tuotepakkauksia ja mainoskampanjoita.
Minua inspiroi kaikenlainen kuvallinen ongelmanratkaisu ja nautin uusista haasteista. Liikun tarpeen mukaan sujuvasti kuvitustekniikasta ja tyylilajista toiseen. Tekstiä ja graafista suunnittelua kuvitukseen yhdistävien vaativien tietokokonaisuuksien suunnittelu on minulle mieluisaa, mutta innostun yhtä lailla esimerkiksi sarjakuvasta tai tieteis- ja fantasiateemoista.
Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen ja sujuva yhteistyö on minulle tärkeää, olipa kyse vapaasta ideoinnista tai valmiina annetun aiheen toteuttamisesta. Budjetointi ja aikataulutus sujuvat pitkällä kokemuksella. Taustatukena Napa Agency -kuvitusagentuuri, työkielinä suomi ja englanti.
perinteiset maalaus- ja piirrostekiikat yhdistettynä digitaaliseen kuvittamiseen
vektorikuvitus
retro-pikselikuvitus
kartat
tietografiikka
sarjakuva
graafinen suunnittelu ja taittaminen
Otava, Tammi, WSOY, Teos, Into, Moebius, Docendo
Liikenneturva, Museovirasto, Aalto-yliopisto, Helsingin kaupunki, Opetushallitus, Suomen Latu, Pirkka, Paulig, Posti Group, Fortum
Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti, Tiede, Talouselämä, Kauppalehti Optio, Image, Viini
Kuvitus lasten tietokirjaan "Maailman pahimmat paikat" / Into Kustannus

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Nuorten tietokirjan "Muutosten maa" kuvitus ja taitto / Otava

Kuvitus ja graafinen suunnittelu nuorten tietokirjaan "Yhteen Hiileen" / Tammi

Kansikuvitukset Tapani Baggen "Värisarjan" rikosromaaneihin / CrimeTime

Lehtikuvituksia / Directors' Institute Finland

Lehtikuvituksia / Suomen Kuvalehti
Lehtikuvituksia / Suomen Kuvalehti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Lehtikuvituksia / Suomen Kuvalehti
Lehtikuvituksia / Suomen Kuvalehti
Lehtikuvituksia / Suomen Kuvalehti
Kansikuvituksia Haruki Murakamin kirjoihin / Tammen Keltainen kirjasto

Nuorten fantasiakirjojen kansikuvituksia / Useita asiakkaita

Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Lasten tietokirjasarjan kuvitus / Tammi
Museokohteiden opaskarttoja / Kansallismuseo
Museokohteiden opaskarttoja / Kansallismuseo
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Museokohteiden opaskarttoja / Kansallismuseo
Museokohteiden opaskarttoja / Kansallismuseo
Museokohteiden opaskarttoja / Kansallismuseo
Vinjettikuvitusta Markku Kaskelan lastenromaaneihin / Kvaliti

Kuvitus yläasteen yhteiskuntaopin kirjaan / Otava