Mikko Kankaanpää
Moro! Olen Mikko Kankaanpää, tamperelainen freelancer kuvittaja, sarjakuvataitelija, graafinen suunnittelija ja visuaalisten medioiden sveitsiläinen linkkuveitsi.
Kuvituksiani on näkynyt mm. oppikirjoissa, lasten- ja nuorten kirjoissa. Lisäksi jälkeäni on näkynyt sekä verkkosivuilla, että levyn kansissa. Sarjakuvia unohtamatta.
Lisäksi olen työskennellyt mm. viestinnän, verkkosivujen, animaation, liikkuvan kuvan ja valokuvauksen parissa. Olen myös opettanut mielenkiinnon kohteitani eri kouluasteilla.
Vaikka oma tyylini onkin peruja nuoruuden sarjakuvainnosta, olen tarvittaessa muuntautuvainen ja sopeutuvainen. Yleisesti pyrin pitämään avoimen mielen ja haastaa itseäni. Seuraankin maailman menoa herkällä korvalla ja tutkin uutta päivittäin.
Deadlinet ovat minulle pyhiä. Tarvittaessa teen töitä myös osuuskunnan kautta. Työkielinä toimivat suomi ja englanti.
Kuvittaessa pidän erityisesti hahmottelusta, sommittelusta ja yksityiskohdista. Tykkään myös rajoituksista, sillä ne haastavat kekseliäisyyttä. Haluan myös (rajojen puitteissa) tarjota kuviin ja töihin pientä särmää. Työskentelen pääsääntöisesti digitaalisesti.
Elän audiovisuaalisen maailman keskellä, minkä kautta ammennan inspiraatiota, viihdettä ja ymmärrystä ympäröivästä maailmasta.
Mm. Otava, Into Kustannus, Rovio
Sarjakuvakuvitus High Five 6 -oppikirjaan / Otava
Sarjakuvakuvitus englannin kielen oppikirjaan ”High Five 6” (Otava).
Sarjakuvakuvitus High Five 6 -oppikirjaan / Otava
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Sarjakuvakuvitus High Five 6 -oppikirjaan / Otava
Sarjakuvakuvitus englannin kielen oppikirjaan ”High Five 6” (Otava).
Oppikirjakuvitus, High Five 6 / Otava
Yleisiä kuvituksia englannin kielen oppikirjaan ”High Five 6” (Otava).