Hei! Olen Sole Lätti, helsinkiläinen tiedekuvittaja ja graafinen suunnittelija. Erityisalojani kuvituksessa ovat bio- ja lääketiede, terveydenhoito sekä ihmisen anatomia ja fysiologia.

Biokemistin tutkinto (FM) ja taideopinnot ovat tärkeä pohja työlleni. Kuvituksiani käytetään mm. oppikirjoissa, esitteissä, ammattilehdissä, tieteellisissä julkaisuissa sekä väitöskirjoissa. Kuvat sopivat sekä sähköiseen julkaisuun että perinteiseen painotuotteeseen.

Työhuoneeni sijaitsee Helsingin Vallilassa.

Kemia ja fysiikka kuuluvat myös osaamisalueisiini. Samoin infografiikka, kaaviot ja prosessit ovat minulle mieluista kuvitettavaa.

Erityisosaamisenani on bio- ja lääketieteen kuvitus. Kemia ja fysiikka kuuluvat myös osaamisalueisiini. Samoin infografiikka, kaaviot ja prosessit ovat minulle mieluista kuvitettavaa. Myös selkokuvitus on tullut tutuksi kahden kirjan myötä.

Kandidaattikustannus, Sanoma Pro, Otava, Edita, Duodecim, Suomen Lääkärilehti, Onnettomuustutkintakeskus, Opike ja Kehitysvammaliitto, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, HUS, Kymsote, Folkhälsan, Työterveyslaitos, Hierontakoulu Atlas, Karolinska Institutet, Tartu Ülikool