Mari Ahokoivu
Hei olen Mari, Oulusta alunperin kotoisin, nykyään Kööpenhaminassa asuva kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Valmistuin Oulun ammattikorkeakoulusta medianomiksi 2011 ja olen opiskellut sarjakuvaa Limingan taidekoulun lisäksi myös Ruotsissa ja Ranskassa.
Työskentelen niin digitaalisesti kuin perinteisesti piirtäen, riippuen työstä ja kuvan tarkoituksesta. Kuvitan lähinnä lastenkirjoja, sarjakuvia olen tehnyt niin lapsille kuin aikuisillekin. Suomen lisäksi puhun Englantia ja Tanskaa, sekä hieman Ruotsia ja Ranskaa. Kaikki söpö ja pelottava inspiroi, lastenkirjoista kauhuelokuviin.
Erityisosaamistani on tarinoiden kertominen sarjakuvan keinoin. Piirrän luontevasti niin digitaalistesti kuin perinteisin tekniikoin ja käytän sujuvasti photoshop-ohjelmaa. Monen kirjan kuvitusprojektin läpikäynneenä olen tottunut prosessiin luonnoksista valmiiseen painotuotteeseen.
Sanoma pro oy, WSOY, Tammi, Into, Karisto, Rabén & Sjögren, Oulun musiikkivideofestivaalit, Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalit, sisäministeriö, oikeusministeriö.
Dorran lastenkirjasarja / Rabén & Sjögren
Lastenkirjasarja pienestä tytöstä nimeltä Dorran. Kirjoittanut Moa Eriksson Sandberg. Neljä kirjaa, Rabén & Sjögren 2019-2024

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Esittelysarjakuva / oma projetki
Sarjakuvat ovat minulle luonteisin tapa kertoa tarinoita. Olen tehnyt niin strippejä, lyhyitä tarinoita, verkkosarjakuvaa, infosarjakuvaa, omaelämänkertaisia tarinoita kuin fiktiivisiä sarjakuvaromaaneita jo vuodesta 2004. Sarjakuva on loistava tapa jäsentää tietoa ja kertoa niin hauskoja kuin vakaviakin asioita. Ehkä sarjakuvasta olisi hyötyä myös sinulle?

Oksi Sarjakuvaromaani / Asema kustannus
OKSI sarjakuvaromaani. Tarina äideistä ja tyttäreistä, tähdistä ja myyteistä. scifiä, fantasiaa ja suomalaista mytologiaa sekoittava sarjakuvaromaani. Asema kustannus 2018

Häxor lastenkirjasarja / Rabén & Sjögren
Lastenkirjasarja mellastavista noidista. Kirjoittanut Ebba Forslind. Kaksi kirjaa, Rabén & Sjögren 2021-2024

lastentietokirjasarja ilmastonmuutoksesta / Into kustannus
Ilmastonmuutoksesta kertova lasten tietokirjasarja. Kirjoittanut Laura Ertimo. Ensimmäinen osa (Ihme Ilmat! Miksi ilmasto muuttuu, Into 2019) kertoo ilmastonmuutoksesta, toinen osa (Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus, Into 2021) paneutuu luontokatoon ja kolmannessa osassa (Mikä mahti! Lotta ja Kasper luonnon puolella, Into 2023) mietitään valtaa.

Kuvittamiani julisteita vuosien varrelta
Olen suunnitellut ja kuvittanut useita julisteita vuosien varrella, mm. Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaaleille ja Oulun musiikkivideofestivaaleille.

Prankenstein lastenkirjasarja / Tammi
Esiteineille suunnattu kirjasarja pränkki-kuningas Elmeristä. Kirjoittanut Kaisa Paasto. Tammi 2024-2025

Sanni ja Joonas lastensarjakuvasarja / Kustannusyhtiö Kumiorava
Lasten sarjakuvasarja. Sisältää neljä kirjaa, strippejä, tehtäviä sekä Koululainen-lehdessä ilmestyvän sivun mittaisen sarjakuvan. Kirjoittanut Kalle Hakkola. Kirjat julkaissut Kustannusyhtiö Kumiorava 2014-2023