Nadja Sarell
Hei! Olen Nadja Sarell, helsinkiläinen lastenkirjoihin ja lapsille suunnattuihin tuotteisiin ja oppimateriaaliin erikoistunut kuvittaja. Vahvinta osaamistani ovat persoonalliset hahmot, värien käyttö, kuoseilla leikittely sekä tunteiden ilmaiseminen kuvituksen keinoin.
Asiakkaani tulevat pääasiassa kustannusmaailmasta, niin Suomesta kuin Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta. Kirjojen lisäksi kuvitan mm. kortteja, kuoseja ja julisteita. Työskentelen sekä suomeksi että englanniksi.
Dropp Water, Hachette, HarperCollins, Karto, Kustannus-Mäkelä, Opetushallitus, Otava, Oxford University Press, Putinki, Sammakko, Simon & Schuster, Tammi, Turun linna, Suomen UNICEF, Valio, Verson Puoti, Yosemite Conservancy Publishing
"Nadjalla oli ymmärrystä ja näkemystä lapsen oikeuksia käsittelevän opetusjulisteen suunnitteluun ja kuvittamiseen. Nadjan kuvittamissa hahmoissa on moninaisuutta ja kuvituksessa on paljon pieniä yksityiskohtia, joita lasten on kiinnostava tutkia samalla, kun he oppivat lapsen oikeuksista. Yhteistyö oli sujuvaa ja helppoa aina ideoinnista viimesilauksiin asti."
– Riikka Lehtinen, globaalikasvatuksen asiantuntija, Suomen UNICEF
"Nadjan kuvitukset ovat parhaita: kekseliäitä, eloisia ja ajassa eläviä. Ne nostavat kirjan kuin kirjan tasoa ja herättävät tekstin henkiin. Kun kuvitusten laatu vielä yhdistetään mukavaan tyyppiin, jonka kanssa kaikki tuntuu onnistuvan ja joka pitää omalta osaltaan huolta aikatauluissa pysymisestä – mitä muuta voisi toivoa? Täydellinen yhteistyökumppani kustantamolle!"
– Sanna Latvastenmäki, kustannustoimittaja, Kustannus-Mäkelä
"Nadja on lahjakas, omaleimainen kuvittaja, jonka tunnistettavat ja silti loputtoman moninaiset hahmot ja ympäristöt herättävät tekstin kauniisti eloon. Odotan Nadjalta aina paljon mutta saan vielä enemmän. Työkaverina hän kuuntelee, ymmärtää, kunnioittaa ja tuo rohkeasti pöytään oman ammattitaitonsa ja oivaltavat ideansa."
– Nina Tarvainen, kustannustoimittaja, Otava
Prinsessan matka -näyttely / Turun linna
Kuvituksia Turun linnan historialliseen, lapsille suunnattuun Prinsessan matka -näyttelyyn.

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Tietokuvakirjasarja / Hachette, Wren & Rook
Shini Somaran kirjoittaman lasten kuvakirjasarjan (2020–2022) kuvituksia. Sarjan on kustantanut suomeksi Kustannus-Mäkelä.

Julia ja pehmoeläinten maailmanneuvosto -kirjasarja / Tammi
Kuvituksia Elina Hirvosen kirjoittamaan lastenkirjatrilogiaan, kustantanut Tammi 2020-2022.

Elsa ja Lauri -kirjasarja / Kustannus-Mäkelä
Kuvituksia Elsa ja Lauri -kuvakirjasarjaan, jonka tekstin on kirjoittanut Kerttu Rahikka (os. Ruuska).

Hilja-kirjasarja / Kustannus-Mäkelä
Kuvituksia Heidi Viherjuuren kirjoittamaan Hilja-lastenkirjasarjaan.

Main kamalan tyhmä päivä -kuvakirja / Tammi
Kuvituksia kuvakirjaan Main kamalan tyhmä päivä, jonka on kirjoittanut Sanna Sofia Vuori, Tammi 2023.

Tuuti -pakkauskuvitus / Valio
Kuvitusta Valion Tuuti -äidinmaitokorvikkeeseen.

Roihuvuoren Roast pakkauskuvitus / Roihuvuoren Ruo & Teaboy
Kuvitus ja suunnittelu paikallisten pienyritysten Roihuvuoren Roast -pakkaukseen.

Vinyylialbumin kuvitus ja suunnittelu Liljankukka-yhtyeelle / Karhuvaltio Records

Sulo ja Elsi -kuvakirjasarja / Otava
Kuvituksia kirjoihin ”Sulon ja Elsin uudet naapurit” (2021) ja ”Sulon ja Elsin mummo karkuteillä” (2023), kirjoittanut Susanna Silvander-Rosti

Mighty Mila -kuvakirjat / Mighty Books
Kuvituksia kuvakirjoihin ”Mighty Mila” (2021) ja ”Miaghty Mila: Dream job” (2023), kirjoittanut Katie Petruzziello.