Pirita Tolvanen
Hei! Olen Pirita Tolvanen, helsinkiläinen kuvittaja ja informaatiomuotoilija. Intohimonani on tiedon kuvittaminen ja kuvitettu infografiikka.
Ensimmäinen kirjoittamani ja kuvittamani lasten tietokuvakirja ”Paroni – Jarno Saarisen elämä” (Myllylahti 2018) valittiin Vuoden Urheilukirja -finalistiksi, ja se sai kunniamaininnan World Illustration Awards -kilpailussa. Kuvittamani tietokuvakirja Rallitalli (Tammi 2021, kirj. Pasi Lönn) valittiin Vuoden Kauneimpien kirjojen 2021 kokoelmaan, ja kirjan kuvitukset saivat kunniamaininnan kansainvälisessä 3×3 Illustration Annual No.19 -kilpailussa.
Olen Fulbright-alumni. Tutkimukseen painottunut stipendiaattityöni v. 2021–2022 yhdisti datavisualisoinnin ja tietokuvakirjat. Jatkoin tutkimustyötä Suomessa ja julkaisin lokakuussa 2023 Manifestin tietokuvien merkityksestä (www.piritatolvanen.fi/manifesti).
Kirjoitan englanninkielistä blogia Illustrating Data.
Valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi vuonna 2008 Karelia-AMK:sta.
Kuvitan paljon erilaisia karttoja, samoin kuin strategia- ja visiokuvia ja muuta infografiikkaa. Tilastografiikan ja muun numerotiedon visualisoinnin parissa viihdyn erityisen hyvin. Tekniset aiheet sopivat tyyliini oivasti, kuten esim. moottoriajoneuvot tai sykemittarit ja niiden poikkileikkauskuvat. Työskentelen paljon saavutettavuuden parissa.
Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeusministeriö, Publishers Weekly (US), Ulkopolitiikka-lehti, Vuokranantaja-lehti, Osuustoiminta-lehti, Suomen Tietokirjailijat, YLE, Ihmisoikeusliitto, Edita Publishing, Ketokamu, Ympäristöministeriö, Tampereen kaupunki, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry
Rallitalli / Tammi
Käsikirjoitus ja teksti: Pasi Lönn
Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Pirita Tolvanen
Kustannus: Tammi
Rallitalli valittiin Vuoden Kauneimpien Kirjojen 2021 kokoelmaan, ja kirjan kuvitukset saivat kunniamaininnan kansainvälisessä 3×3 Illustration Annual No.19 -kilpailussa.
”Onko tyylikkäämpää kirjaa rallin maailmasta koskaan tehty! Vauhdikas mutta timanttisen tyylikäs kansi avaa oven rallin maailmaan. Lasten tietokirjan visuaalinen selkeys ja intensiteetti tehoavat varmasti lukijakuntaansa. Erityisesti kaaviokuvat ja tilastot on tehty mielenkiintoisiksi ja iloisiksi. Hallittu väripaletti ja jämpti taitto pitävät paljon asiaa hienosti hahmotettavissa. Teoksesta huokuu tekijöiden ilo ja perehtyneisyys.”
Kauneimmat Kirjat 2021 -raadin perustelu
Rallitalli / Tammi
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Testaa millainen futisfani olet / X – Veikkauksen asiakaslehti
Testaa millainen futisfani olet -artikkelikuvitukset EM-kisojen kynnyksellä kesäkuussa 2021. AD: Jesper Vuori

Tervetuloa seurakuntaan! / Kirkko Espoossa
Karttakuvitukset pop up -karttoihin, 2021.

Aurinkorannikon asuntomarkkinat / Vuokranantaja

Paroni - Jarno Saarisen elämä / Myllylahti
Käsikirjoitus, kuvitus ja graafinen suunnittelu Pirita Tolvanen, kustannus Myllylahti
Kirja sai kunniamaininnan World Illustration Awards -kilpailun lastenkirjakategoriassa 2019 sekä valittiin Vuoden Urheilukirja -finalistiksi.
”Pirita Tolvasen raikkaalla tyylillä piirtämä lastenkirja avaa kuvin, sanoin ja tilastofaktoin ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari Jarno Saarisen traagisesti päättynyttä sankaritarinaa. Haastatteluihin ja dokumentteihin perustuva teos on taitava yhdistelmä vaikuttavaa tarinaa ja kirjaimellisesti teknisiä yksityiskohtia.”
Vuoden Urheilukirja 2018 -raadin kuvaus finalistista

Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019 / Työ- ja elinkeinoministeriö
Kuvitukset ja infografiikat infografiikkajulkaisuun. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa vertaillaan suomalais- ja ulkomaalaistaustaisten tietoja työllisyyden, koulutuksen, hyvinvoinnin, osallistumisen sekä kaksisuuntaisen kotoutumisen teemoissa. Infografiikassa on huomioitu saavutettavuus kontrasteissa, typografiassa sekä tiedon jäsentelyssä.

Kohti geopoliittisia pelipaikkoja / Ulkopolitiikka-lehti
Ulkopolitiikka-lehden kansi- ja artikkelikuvitus 4/2020. AD: Teemu Pokela

Puolikas maailma / Ulkopolitiikka-lehti
Ulkopolitiikka-lehden kansi- ja artikkelikuvitus 2/2019. AD: Teemu Pokela

Reilu Peili / Olympiakomitea (ent. Valo ry)
Olympiakomitea (ent. Valo ry) julkaisi vuosina 2014-2017 Reilu Peili -artikkelisarjaa urheilun eettisistä kysymyksistä. Suunnittelin artikkelisarjan visuaalisuuden ja toteutin kuvitukset (myös kirjoitin artikkelit 2014-2016). Artikkelit toistivat HS-raadista tuttua kaavaa, jossa vaikuttajajoukolta kysytään kysymys jonka vastausvaihtoehtoina ovat Kyllä / Ei / EOS.