Tuomas Kärkkäinen
Terve! Olen Tuomas Kärkkäinen, helsinkiläinen kuvittaja ja lastenkirjailija. Käsittelen töissäni usein yhteiskunnallisia teemoja käyttäen graafista muotokieltä ja voimakkaita värejä sekä yllättävää huumoria. Suhtaudun leikkisän kriittisesti ympäröivään maailmaan. Saan usein asiakkailta kiitosta siitä, että löydän uusia näkökulmia käsittelemiini aiheisiin.
Rakastan musiikkia, kirjallisuutta ja hämäriä popkulttuuriviittauksia. Olen vahvasti sitä mieltä, että kuvituksista on tehtävä entistä enemmän myös aikuisten juttu – ja toisaalta, että lapset ansaitsevat vähintään yhtä korkealaatuista kulttuuria kuin aikuiset.
Työskentelen suomeksi ja englanniksi. Vaikka arvostan sitä, että ammattitaitooni luotetaan, parhaat projektit versovat yhteistyöstä pienen ja omistautuneen tiimin kesken. Olen tottunut tiukkoihinkin aikatauluihin, ja tekniset asiat sopimuksista laskutukseen sujuvat pulmitta.
Olen luova ideoija ja konseptoija, vahvuutenani erityisesti journalistinen kuvitus. Teen mielelläni myös brändikuvituksia ja vaikkapa kuosisuunnittelua tai yksinkertaista animointia omille kuvituksilleni. Työskentelen tätä nykyä jokseenkin täysin digitaalisesti, mutta kiinnitän jatkuvasti huomiota siihen, että tyylini pysyy eloisan lämpimänä.
Pori Jazz, Helsingin Sanomat, Helsingin kaupunki, Suomen Kuvalehti, Viinilehti, Aalto-yliopisto, S&S, Tammi, Huhtamäki, Sievo, Pure Waste, Studio CYL
Lehtikuvitus / Suomen Kuvalehti
Kuvitus Suomen ja Naton yhteistä tulevaisuutta käsittelevään artikkeliin.
Lehtikuvitus / Suomen Kuvalehti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Lehtikuvitus / HS Teema
Kuvitus artikkeliin suomalaisten oman kielen osaamisen väitetystä taantumasta.

Kuvitus artikkeliin huonoista häviäjistä.

Kansikuvitus / Suomen Kuvalehti
Kuvitus Suomen Kuvalehden joulunumeron kanteen, animoitu versio verkkokäyttöön.

Numeroeläimet / Oma projekti
Sarja postikortteja erityisesti syntymäpäiväonnitteluja varten. Sarjasta saa kehystettyä myös neliön muotoisen julisteen lastenhuoneen seinälle. Kortteja on vielä jäljellä, joten ole yhteydessä, jos ne kiinnostavat.

Kuoseja / Oma projekti
Kuosisuunnittelua omaksi huviksi. Olethan yhteydessä, jos olet kiinnostunut lisensoinnista.

Printtejä / Studio CYL
Studio CYL:n verkkokaupassa myynnissä olevia printtejä.

Suomen ämminkäiset värikuvina / S&S
Kirjoittamani ja kuvittamani lastenkirja kaupunkeihin kätkeytyneistä kummajaisista ja niiden bongaamisesta. S&S 2021. Kirja palkittiin Hiii Illustration -kilpailussa korkeimmalla Grand Prix -palkinnolla, ja se oli Rudolf Koivu- ja Arvid Lydecken -palkintojen finalisti.

Vauvaskainen / Tammi
Jani Niemisen kirjoittama ja kuvittamani villin humoristinen lastenkirja vauvan syntymästä. Tammi 2022. Kirjan kansi palkittiin Kauneimmat kirjat 2022 -kilpailussa.

Löydä oma polkusi / S&S
Meri Nykäsen kirjoittama ja kuvittamani kirja nuorille ammatinvalinnasta ja tulevaisuudensuunnitelmista. S&S 2020.

Festarimysteeri / S&S
Kirjoittamani ja kuvittamani lastenkirja musiikkifestivaaleista. S&S 2023.