Löydä kuvittaja

Keanne van de Kreeke

Hei! Olen Keanne van de Kreeke, Hollannissa syntynyt ja 1999 Suomeen muuttanut herkkäsyinen taiteilija. Töissäni mielikuvitus antaa arjelle siivet. Toimin kuvittajana ja kuvataiteilijana sekä työskentelen erilaisissa yhteisötaideprojekteissa. Töitäni voi nähdä niin satukirjoissa, oppimateriaaleissa kuin julkisilla paikoillakin, kuten teatterissa.

Käytän akvarelleja, akryylivärejä, kyniä, ecolineja, tusseja ja pastellivärejä ja työskentelen myös digitaalisesti. Usein teokset lähtevät arjen pienistä yksityiskohdista, jotka mielikuvitus nostaa toiselle tasolle.

Taiteeni syntyy arjesta, unelmista, naiseudesta, luonnosta ja mielikuvituksesta, ja siinä on aina jotain maagista. Teosten maailmassa on rauha, läsnäolo ja luonnosta kumpuava elämänvoima. Ne tavoittavat ihmisen yhteyden johonkin suurempaan: luontoon, sisimpään, elämän kulkuun, aikaan. Mukana on kuitenkin myös häivähdys varjoa ja ulkopuolisuutta. Toivon, että taiteeni tuo rohkeutta katsoa asioita eri perspektiiveistä.

Vahvuuteni on erilaisten materiaalien käyttö projektin mukaan (mixed media). Käytän pääasiassa vesipohjaisia ​​materiaaleja, mutta työskentelen myös digitaalisesti. Pidän haasteista. Olen kuvittanut sekä pieniä esineitä, kuten kortteja, julisteita ja kirjoja että suurempia, kuten seiniä, busseja ja aurinkopaneeleita. Innostun aisti- ja tunnepohjaisista sekä ympäristöä tukevista projekteista.

Paletti oy, Kustannus oy Pieni Karhu, Auraco ry, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Lasten Keskus, De Keure publishing, Artus Publishing, Tammi, Sammakko oy, Toinen Keksi oy, Design Hill oy, Salon kaupunki ja kirjasto, Someron kaupunki ja kirjasto, Mäkelä oy, Otava, Clavis, Het Punt, Taito-lehti, Kaartje2go, Sid Hille, Nurinpäin-teatteri, Taike, Werkaandemuur, Kuvatapetti oy, Alkumaa oy, Someron Kiiruun koulu, Kaarinan seurakunta, Habenu bvba, Taito Varsinais Suomi, De Vormgeverij, Sanik, Perhekoti Peikonpesä, Armfeltin koulu (Halikko), Suomen Latu, Myllylahti oy, Soltech, Iloinen Heppu, Kvaliti oy