Vuoden kuvittaja 2022 -palkintonäyttely Kämp Galleriassa
Irene Suosalon Vuoden kuvittaja -palkintonäyttelyn kiehtovat kuvitukset ja animaatiot valtaavat Kämp Gallerian toisen kerroksen Garden Roomin 7. –25.9.2022. Näyttely on avoinna ke-pe klo 12-19 ja la-su klo 12-17.
Helsinkiläinen Irene Suosalo (s. 1995) työskentelee laaja-alaisesti animaation parissa luoden kuvituksia, musiikkivideoita, videotaidetta sekä live-esityksiä. Kesällä 2022 Suosalon animaatioita on voinut nähdä esimerkiksi Ruisrockissa sekä Flow Festivaleilla.
Muun muassa The New York Timesille liikkuvia kuvituksia luoneella Suosalolla on omaperäinen estetiikka, jossa vanha yhdistyy uudeksi. Hänen ilmaisussaan kokeellisuus, minimalismi ja psykedeelisyys yhdistyvät leikkisällä tavalla. Vuoden kuvittaja 2022 -näyttelyssä on esillä värikäs sekä monipuolinen otos Suosalon kuvituksia ja animaatioita.
Suosalo on valmistunut valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista vuonna 2019 ja ikään kuin sattuman kautta päätyi animaation pariin. Vuonna 2018 hän muutti Lahdesta Helsinkiin, jossa hän kiinnostui teknoklubeista ja tutustui tapahtumien järjestäjiin. Kun Suosalo jakoi sosiaalisessa mediassa ensimmäisiä skannaustekniikalla tekemiään kuvia, hänen teknoporukoissa oleva kaverinsa ehdotti, että hän tekisi niistä animaatioita klubeille. Kaveri järjesti Suosalon ensimmäisen VJ-eli video jockey-keikan Kaiku-klubille. Suosalo koki, että animaatiossa oli sellaista vapautta, mitä oli valokuvauksesta etsinyt.
Kuvittajat ry jakaa Vuoden kuvittaja -palkinnon vuosittain kuvittajalle tai kuvittajaryhmälle, joka on edistänyt ja edustanut alaa merkittävällä tavalla. Palkinto ja siihen liittyvä näyttely rahoitetaan Kopioston kopiointikorvauksista.
Irene Suosalo on tavattavissa näyttelyssään joka viikonloppu (10. –11.9., 17. –18.9, 24. –25.9.2022) klo 12-17. Tervetuloa tapaamaan kuvittajaa töidensä äärellä!
Tutustu Suosaloon:
irenesuosalo.com
Instagram @irenesuosalo