Toiminnanjohtajalta: Katajainen kansa vai luovan siirtymän airut?
Kuvittajille paperi ja kynä ovat pitkään olleet tärkeimmät työvälineet, terävän ajattelun lisäksi tietysti. Ehkä siksi innostuinkin Teoston viestintäjohtaja Vappu Auran Luovat ry:n blogiin kirjoittamasta ajatuksesta: ”Tulevan hallituksen on syytä tunnistaa, että luova talous ja aineeton arvonluonti on taloudelle yhtä tärkeää kuin metsä oli viime vuosisadalla.”
Paperilta digiarvontuottajaksi
Kumppanuudesta ja rakkaudesta paperiin ja metsään jäin pohdiskelemaan tätä oivallista rinnastusta. Kuvitusalan vahva symbioosi paperi- ja tekstiilituotteiden kanssa on karissut kun ala on lähtenyt digiloikalle, yhtä matkaa mm. kustannus- ja media-alojen kanssa. Paperi- ja kartonkituotteiden valmistus kuuluu sekin toimialana kuvittajien asiakkaiden kärkikymmenikköön ja onkin Tilastokeskuksen mukaan toinen listan ainoista viimeisen viiden vuoden aikana kasvusuunnassa olleista toimialoista tekstiilien valmistuksen rinnalla.
Kuvitusalan vahva symbioosi paperi- ja tekstiilituotteiden kanssa on karissut kun ala on lähtenyt digiloikalle.
Kuvitusala nyt -selvityksen mukaan kuvitusyritysten asiakkaat ovat nyt teollisuuden aloja tyypillisemmin aineettomaan arvoon nojaavilla kustannus- ja media-aloilla, mainos- ja markkinointipalveluissa sekä viihteen ja kulttuurin toimialoilla. Nämä toimialat ovat osaltaan digi- ja alustamurroksessa ja hakevat muotoaan ja toimintatapojaan uudessa ympäristössä. Asiakasaloilla kuvituspalveluita hankitaan visualisoimaan tietoa, informoimaan, opettamaan ja toisaalta tuottamaan lisäarvoa: kuluttajan kokemaa brändiarvoa, huomioarvoa tai vaikka saavutettavuutta. Kuvituksen merkitys visuaalisen tarinankerronnan ja siten markkinoinnin ja brändinrakennuksen keinona kasvattaa koko ajan merkitystään.
Alihankkijarakenne kuitenkin tekee yksinyrittäjävaltaisen kuvitusalan haavoittuvaiseksi ja suhdanneherkäksi asiakasalojen murrosaallokoissa. Paperialan vahvasta liittorakenteesta ja työehtosopimuksista voidaan kuvitusalalla vain haaveilla mutta jotain edistystä sentään on ilmassa. Näin 77 vuotta Paperiliiton perustamisen jälkeen EU-komissio antoi suuntaviivat, joiden mukaan itsensätyöllistäjillä on oikeus neuvotella kollektiivisesti palkkioistaan ja työehdoistaan. Epätasapaino tilaajien ja itsensätyöllistävien luovan alan ammattilaisten neuvotteluasemien välillä on vahva, mikä johtaa helposti luovien alojen toimintaedellytysten kannalta ei-toivottaviin lopputuloksiin.
Pidetään aineeton arvo Suomessa, kehitetään markkinakäytäntöjä yhdessä
On sekä tilaajien että tarjoajien etu, että luovien alojen markkinat toimivat. On kummallista, että tilaajat ovat Suomessa olleet kovin innokkaita lunastamaan teokseen varmuuden vuoksi ”kaikki oikeudet”. Läntisemmässä Euroopassa toimitaan useammin lisenssimalleilla eli teoksia tiettyyn käyttöön tietyksi ajanjaksoksi ”vuokraamalla”, jolloin luotu arvo eli jää varmuuden vuoksi jemmaan tai jumiin vaan teokset, lisenssit ja oikeudet kiertävät ja skaalautuvat luomaan passiivista tulovirtaa aina uudelleen. Paljon tuloksekkaampi markkinamalli, joka samalla kerryttää kansallista kulttuuriaarrepankkia.
Luovien sisältöjen määrä, kysyntä ja tarjonta kasvavat monin tavoin. Nopeassakin syklissä on kuitenkin löydettävä keinoja löytää kestävät toimintamallit, jota turvaavat sisällönluojien kohtuulliset korvaukset. Sisällöille ja niiden tekijänoikeuksille kun alat pohjaavat. Maksaisin mielelläni suoratoistopalvelustani enemmän jos se tarkoittaisi reilua korvausta tekijöille. Saisiko näistä Reilun kaupan versioita? Sellaista ”kompensoi tilauksesi tekijänoikeuskorvaukset kohtuullisiksi” -nappulaa? Kulttuuriversiota Compensatesta? Ratkaisuja on reippasti lähdettävä hakemaan.
On sekä tilaajien että tarjoajien etu, että luovien alojen markkinat toimivat. On kummallista, että tilaajat ovat Suomessa olleet kovin innokkaita lunastamaan teokseen varmuuden vuoksi ”kaikki oikeudet”.
Takaisin metsään. Luulisi, että korkeasti koulutetussa maassa mahdollisimman pitkälle jalostetut vientituotteet olisi se juttu. Mutta ei, havusahatavara näyttää edelleen olevan metsäteollisuuden vientiykkönen. Ehkä tukkirekkojen rinnalla olisi aika panostaa siihen, että lähtisimme vientimme koostumuksessa ja maakuvamme kehittämisessä luovalle digilennolle. Ainakaan kuvitusten osalta ei rekkoja tai muuta logistiikkaa tarvita – zippinä kulkee sekunneissa ihan mihin päin maailmaa vaan.
