Galleria Kuvitus 7 vuotta!

6.2.2025

Kuvittajat ry:n oma galleria perustettiin 1. helmikuuta 2018. Nyt 7-vuotias Galleria Kuvitus on Suomen ensimmäinen erityisesti kuvitukseen ja sen ajankohtaisiin ilmiöihin keskittynyt galleria, jossa on seitsemän vuoden aikana nähty jo 61 näyttelyä. Olemme ylpeitä saadessamme esitellä kuvittajan ammatin laajaa kirjoa ja sitä, mihin kaikkeen kuvitus taipuu. Lämmin kiitos kaikille hienoille kuvittajille, jotka ovat osallistuneet tähänastisiin näyttelyihin. 

Galleria Kuvitus ja sen näyttelyt on huomioitu useita kertoja mediassa, esimerkiksi Helsingin SanomissaSuomen Kuvalehdessä ja Corriere Della Serrassa.   

Näyttelyiden lisäksi Galleria Kuvituksessa on ehditty järjestää lukuisia tapahtumia ja koronakeväänä aloitettu podcast-sarja (2020-2023) on edelleen kuunneltavissa Spotifyssa. Sarja sisältää kuvittajan työstä paljon sellaista asiaa, joka ei vanhene. 

Tällä hetkellä toteutamme innoissamme vuoden 2025 hienoa ohjelmistoa, suunnittelemme syyskuussa lähialueen toimijoiden kanssa toteutettavaa minifestaria ja paljon muuta. Vuoden 2026 näyttelyhaku avataan tänä vuonna jo kesällä ja se on auki pidempään kuin aiempina vuosina. Gallerian kuraattori Veera Jalava juttelee näyttelyistä mielellään ja neuvoo jäseniä kuvitusnäyttelyihin liittyvissä asioissa. Voit tavata hänet myös Kuvittajaklubissa 16.5. 

Löydät Galleria Kuvituksen osoitteesta Hämeentie 28, Helsinki. Instagramin ja Facebookin lisäksi olemme nyt myös Blueskyssa.