Antti Kalevi on Vuoden kuvittaja 2023

10 000 euron arvoinen Vuoden kuvittaja -palkinto jaetaan vuosittain kuvittajalle tai kuvittajaryhmälle, joka on edustanut tai edistänyt alaa merkittävällä tavalla. Tänä vuonna raati on valinnut palkinnon saajaksi Antti Kalevin, jonka kansainvälinen tyyli on samanaikaisesti rento ja elegantti.

27.4.2023

Antti Kalevi (s. 1987 Hollolassa) on valittu Vuoden kuvittajaksi 2023. Kuvittajat ry jakaa kuvitusalan suurimman tunnustuspalkinnon nyt viidettä kertaa. 10 000 euron arvoinen palkinto rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista. Vuoden kuvittajan valitsee vuosittain vaihtuva, järjestön koolle kutsuma asiantuntijaraati, johon kuuluivat tänä vuonna kuvataiteilija Bo Haglund, kuvittaja Satu Kettunen, kuraattori Aino Kostiainen, Vuoden kuvittaja 2022 Irene Suosalo, sekä graafinen suunnittelija Tuija Tarkiainen. Raadin sihteerinä toimi tuottaja Veera Pekkinen.

 ”Upea värinkäyttö, muodon selkeys ja hiottu tyylitaju. Taito pelkistää niin, ettei kuvissa näy laskelmointia. Tunnistettava, silti monipuolinen tyyli, joka luontevasti taipuu kankaiksi, julisteiksi ja kirjankansiksi. Kepeä ja rento muotokieli sekä elegantti väriharmonia. Uudistaa julistetaiteen perinteitä raikkaalla tavalla. Muodoissa ja väreissä on lämpöä ja lempeyttä.”

Näin kuvailee palkintoraati tuoreen Vuoden kuvittajan töitä perusteluissaan. Antti Kalevin kepeä ja rento muotokieli sekä elegantti väriharmonia ovat saaneet vaikutteita modernismista, mutta ne on suodatettu nykyaikaan. Palkintoraadin mielestä monet Antti Kalevin teokset liikkuvat taiteen ja kuvituksen raja-alueella. Perusteluissaan palkintoraati mainitsikin nimeltä taidemaalarit Pablo Picasson ja Henri Matissen sekä kuvittaja Erik Bruunin

Antti Kalevi valmistui 2014 taiteen kandidaatiksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun koulutusohjelmasta. Islannin Taideakatemiassa Reykjavikissa vietetyn inspiroivan opiskelijavaihdon jälkeen hän päätti kokeilla, pystyisikö elättämään itsensä kuvituksilla. Vuodesta 2015 lähtien Antti Kalevia on edustanut Agent Pekka, ja hänen asiakkaitaan ovat olleet muun muassa teknologiayhtiö Apple, levymerkki Universal Music ja uutismedia The New York Times sekä kotimaiset Samuji ja Marimekko. Uusimpiin asiakkaisiin kuuluu Hakaniemen kauppahalliin vasta avattu Kirsikka-ravintola.

Vuoden kuvittaja Antti Kaleville luontevuus on tärkeämpää kuin viimeistely. Palkintoraadin mukaan Antti Kalevin töissä kaikki vaikuttaa vapaalta ja ilon kautta toteutetulta. ”Ajattelen itsekin sillä tavalla, että jos minulla on kivaa tehdessäni kuvia, niin uskon ja toivon, että se välittyy niistä jollain tasolla ja että niitä olisi muidenkin mukava katsoa,” kertoo tuore Vuoden kuvittaja Kuvittaja-lehdelle.

Palkintosumman lisäksi Vuoden kuvittaja saa töistään palkintonäyttelyn. Antti Kalevin töitä on ollut esillä aikaisemmin muun muassa Helsingissä, Tokiossa ja Soulissa. Hänen palkintonäyttelynsä järjestetään Helsingissä tulevana syksynä.


Lehdistökuvat

Lisätiedot:  

Veera Pekkinen, tuottaja & kuraattori, Kuvittajat ry 

veera.pekkinen@kuvittajat.fi, p. 044 775 0509 (arkisin klo 12-17)