Kuvitusala

Tutkimustietoa kuvitusalasta

Kuvitusbisneksessä on toista vuotta meneillään heikompi suhdannekausi ja odotukset kuluvallekin vuodelle ovat matalat, kertoo Kuvitusala nyt 2025 -raportti. Kasvua haetaan nyt etenkin kansainvälisestä liiketoiminnasta – kuvittajista jo 65 % kertoi työskentelevänsä kansainvälisille asiakkaille.

Lastenkirjakuvittamisen tulo- ja tilannekatsaus

Voiko lastenkirjakuvittamisella tienata elantonsa? Mistä kuvittajan tulot muodostuvat ennen ja jälkeen kirjan julkaisemisen? Tutustu ainutlaatuisen Lastenkirjakuvittamisen tila -kyselyn pohjalta laatimaamme raporttiin alan tilanteesta.

Lukuisia asiakasaloja

Kuvitusala on keskittynyt Uudellemaalle. Alan asiakkaat ovat tyypillisesti kustannus- ja media-aloilla, mainos- ja markkinointitoimistoissa ja viihteen ja kulttuurin toimialoilla. Myös koulutus, julkinen sektori sekä kotitaloudet ovat merkittäviä asiakasaloja. 

Kansainvälistä liiketoimintaa

Kuvitusala on muuhun yrityskantaan verrattuna erittäin kansainvälinen. Kuvittajista 32% kertoo toiminnasta Euroopassa, 5% Aasiassa, 14% Amerikassa, 15% Pohjoismaissa ja 3% muilla markkina-alueilla. 

Tavoitteemme alan kehittämiseksi

Kuvittajat ry:n politiikkatavoitteet tarjoavat keinoja vauhdittaa kuvitusalan ja muiden skaalautuvien, luovien alojen nostetta ja kotimaisen aineettoman arvonluonnin täysimittaista hyödyntämistä.