Tämä on näyttely jota et halua missata, etenkään, jos sinulla on pienintäkään taipumusta mustaan huumorintajuun. Galleria Kuvituksessa nähdään kokoelma tunnetun islantilaisen sarjakuvataiteilijan ja koomikon Hugleikur Dagssonin originaalipiirroksia.
Hugleikur Dagsson on julkaissut 30 kirjaa, kirjoittanut 3 näytelmää, ohjannut oman animaatiosarjan televisioon ja saavuttanut suosiota myös stand up -koomikkona. Suomeksi Dagssonilta on ilmestynyt 12 sarjakuva-albumia, jotka on kustantanut Atena Kustannus. Hugleikur Dagssonin kuvamaailma ammentaa Keith Haringin perinnöstä. Tikku-ukkojen lisäksi hänen teoksilleen ovat tunnusomaisia erilaiset symbolit ja esineet, kuten ristit, sydämet, penikset, aseet ja lastenvaunut. Dagssonin räävitön huumori ei kiertele eikä kumartele, vaan iskee aroiksi koettujen aiheiden ytimeen. Niukoista viivoista koostuvat piirustukset sisältävät mitä mustinta huumoria, mutta samalla ne ovat hellyttäviä. Muista sarjakuvataiteilijoista Dagssoniin ovat tehneet vaikutuksen Johnny Ryan, Sam Henderson ja Bill Watterson.
”Kun aloitan piirtämisen, minua kiinnostaa nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Alkuun piirsin paperille pari tikkua tietämättä, mihin ne liittyivät. Osoittautui, että ideattomuus voi olla portti lukemattomiin ideoihin ‒ jopa siinä määrin, ettei minulla ole koskaan aikaa toteuttaa niitä kaikkia”, Dagsson kertoo. Dagssonin ensimmäinen kansainvälinen yksityisnäyttely sisältääkin kokoelman ideoita, joihin hän ei aikaisemmin ole ehtinyt syventymään. Dagsson on puolestaan helmikuussa viisi vuotta täyttävän Galleria Kuvituksen ensimmäinen kansainvälinen vieras. Näyttely avautuu Suomea kiertävän stand up -kiertueen Dagsson Does Finland alla. Kiertueen järjestää W&T Comedy.
Hugleikur Dagsson syntyi Pohjois-Islannissa talvella 1977 ja on kertomansa mukaan hengittänyt happea ja piirtänyt typeriä asioita aina siitä lähtien.
Podcast
Teokset ovat myynnissä taiteilijan verkkokaupan kautta.
Photography: Ilkka Vuorinen