Maija Karman kauniit kuvat

Maija Karma (1914–1999) oli poikkeuksellisen tuottelias lastenkirjallisuuden kuvittaja. Hänen luova kautensa jatkui lähes 50 vuotta, ja hän kuvitti noin 150 teosta. Lisäksi hän teki runsaasti kuvituksia aapisiin, oppikirjoihin, lehtiin, postikortteihin ja kirjojen kansiin. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tutustuivat Karman kuviin myös lastenlehdissä.

Karman ura kuvittajana alkoi 1940-luvulla. Rudolf Koivu, aiempi kuvittajamestari, kuoli vuona 1946. Karma uudisti suomalaista lastenkirjakuvitusta ja loi uuden satumaailman, joka lumosi ilman pömpöösejä lavasteita tai kliseitä. Satujen ja lastenromaanien hahmogalleriassa oli inhimillistä arkisuutta ja huumoria.

Karman tussi-, hiili- ja lyijykynäpiirrokset sekä 1980-luvulla yleistyneet akvarellikuvitukset huokuvat tekniikoiden hallinnan lisäksi tinkimätöntä rakkautta kuvittamiseen. Karman kuvituksista suurin osa on yksivärisiä, tai niissä on käytetty korkeintaan yhtä tehosteväriä. Silti nämä ulkoisesti vaatimattomat kuvat hehkuvat kuvan katsojan mielikuvissa värillisinä.

Lasten oli helppo ottaa Karman selkeät ääriviivapiirrokset omikseen. Karma itse sanoi piirtävänsä lapsille ikään kuin puhuisi heille. Kaija Pakkasen ja Maija Karman Minä kerron, piirrä sinä (1969) oli lasten taidekasvatuksen näkökulmasta aikaansa edellä oleva teos: siinä lapsi sai luvan kanssa jatkaa Karman piirroksia ja valokopiomateriaalia eteenpäin mieleisekseen.

Maija Karma (s. Ann-Maj Gustafson, vuodesta 1931 Karma) valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta kuvaamataidonopettajaksi, mutta ura opettajana jäi lyhyeksi.

Ennen sodan puhkeamista hän opiskeli Turun piirustuskoulussa etsausta, muovailua ja maalausta. Talvisodan syttyessä hän osallistui lottakurssille ja päätyi kuvittamaan Lotta Svärd -lehteä. Vähitellen hän sai kuvitustilauksia eri kustantamoista, kun valtaosa miehistä oli rintamalla.

Karma oli muuttanut Turusta Helsinkiin vuonna 1944 ja 1940-luvun lopulla hän perusti yhteisen kodin vanhempiensa kanssa Uudenmaankadulle. Kodin sijainti oli erinomainen, sillä kuvitustilauksia tuli paljon samassa korttelissa sijaitsevilta Otavalta ja WSOY:ltä.

1960-luvulla hän työskenteli vähän aikaa WSOY:n graafisella osastolla, mutta luopui työstä vedoten isänsä sairastumiseen ja oman kuvitustyönsä jatkamiseen.

Piirustustaitoaan Karma hioi pitkin uraansa. Vapaassa Taidekoulussa hän opiskeli Unto Pusan ja Sam Vannin johdolla 1940- ja 1950-luvuilla. Karma teki myös taidegrafiikkaa, johon hän sai ohjausta muun muassa Tuulikki Pietilältä.

Karma käytti tunnuksenaan varpusta, vaatimatonta lintua. Antamissaan lehtihaastatteluissa hän ei mystifioinut kuvittajan ammattia. Hän toi avoimesti esille alan huonot palkkiot. Karman uran alku osui sodan loppuvaiheeseen ja sodanjälkeiseen puutteen aikaan, jolloin lastenkirjakuvituksen arvoa ei juurikaan tunnustettu ja painojälki oli huonoa. Värikuvitus oli lastenkirjoissa pitkään harvinaista. Karman mukaan nelivärisen lastenkirjan painatus ”maksoi kivitalon verran”.

Väripaletin kaikki sävyt tulivat Karman kuvituksiin vasta uran loppuvaiheessa. Hän oli harvoin tyytyväinen nelivärikuvitusten painojälkeen. Ammattiylpeys ja painoalan kollegoiden työn arvostus konkretisoituu Karman ehdotuksessa, että kirjoissa mainittaisiin myös typograafikkojen, taittajien, värierottelijoiden ja painajien nimet.

Maija Karma irtisanoutui ajatuksesta, että lastenkirjallisuuden kuvittaja olisi ollut kirjailijan säestäjä. Hän nimitti itseään lavertajaksi tarkoittaen sitä, että kuvittajalla on aina mahdollisuus sisällyttää piirroksiinsa paljon sellaistakin, mitä ei tekstissä tule ilmi.

Suoranaisen kulttuuriteon Karma on tehnyt Zacharias Topeliuksen tuotannon visuaalisessa tuoreuttamisessa. Erityisesti kuvakirjaversio Vattumato-sadusta (1984) kiteyttää Karman virtuoosimaisen taidon kuvata lapsuuden ja suomalaisen luonnon symbioosia.

Karman lapsuuden rakkain metsä sijaitsi perheen kesäpaikassa Tyllilässä Saimaan rannalla. Siihen liittyviä muistoja Karma tallensi kuvituksiinsa koko elämänsä ajan. Vaikka lapsuuden unelma metsänhoitajan ammatista ei toteutunut, niin kuvittajana hän välitti suomalaisille ikonisia ja rakkaita metsämaisemia.

Samalla rakastavan tarkalla katseella Karma kuvasi myös kaupunkimaisemaa. Esimerkiksi Aapelin (oik. Simo Puupponen) Vinski- ja Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjoissa pikkukaupunkimiljöön visuaalisuus on keskeinen osa saturomaanien tenhoa.

Kurenniemen ja Aapelin lisäksi Karma sai kuvitettavakseen teoksia monilta 1950–1970-lukujen keskeisiltä lastenkirjailijoilta, kuten Aili Konttiselta, Kirsi Kunnakselta, Aili Nissiseltä, Kaija Pakkaselta ja Lea Pennaselta. Karman kuvitustyyli on ollut olennainen osa teosten menestystä ja niistä otettuja uusintapainoksia.

Karma oli leimallisesti kotimaisen lastenkirjallisuuden kuvittaja: hän kuvitti vain muutaman ulkomaisen kirjailijan teoksen. Tussikuvitus Selma Lagerlöfin saturomaaniin Peukaloisen retket villihanhien seurassa (1958) syntyi poikkeuksellisen nopealla aikataululla, yhdessä kuukaudessa. Kornei Tšukovskin kuvakirja Tohtori Kivuton (1981) oli Karman ensimmäisiä nelivärisiä kuvituksia. Andersenin kauneimpien satujen (1972) kuvitukseen Karma käytti rouheaa väriliitua.

Karman kuvitusten luontevuus selittyy sillä, että hän piirsi uutterasti luonnoksia, niin eläimistä kuin ihmisistäkin. Vapaa-ajan ja työn rajat olivat liukuvia, kun hän tarkkaili kaikkialla kaksi- ja nelijalkaisten asentoja, ilmeitä, eleitä ja tallensi niitä luonnoskirjoihinsa.

Maija Karma sai Rudolf Koivu -palkinnon viidesti. Hänelle myönnettiin myös ensimmäinen valtion lastenkulttuuripalkinto vuonna 1981 ja samana vuonna kuvitus Lea Pennasen Pikku Siiliin sai kunniamaininnan Bratislavan biennalessa.

Artikkelissa on hyödynnetty Lastenkirjainstituutin Maija Karma -kokoelman aineistoa. Karman perikunta lahjoitti vuonna 2000 instituutille 1078 kohdetta, mukana mm. kuvitusoriginaaleja, grafiikkaa, luonnoksia, kirjoja, lehtiä, kirjeenvaihtoa, lehtileikkeitä ja käsikirjoituksia.