Pauli Salmi lehtien sivuilla
Alussa oli kateus. Tunne jäyti pientä Pauli Salmea, kun hän kuunteli, miten aikuiset kehuivat hänen isosiskonsa piirustuksia. Ei auttanut kuin ottaa sama taito haltuun.
”Sisko päätyi eri alalle, mutta minulla piirtäminen jäi päälle”, Salmi kertoo kalliolaisessa kuppilassa.
Salmen elämä on aina ollut liikkuvaista. Hän syntyi diplomaattivanhempien lapseksi vuonna 1976 Länsi-Saksan Bonnissa. Puolentoista vuoden päästä perhe lähti Kenian Nairobiin, sitten takaisin koti-Helsinkiin, kunnes edessä oli pidempi pysähdys Pariisissa.
Ranskassa kului viisi ja puoli merkitsevää lapsuusvuotta. Salmi muistaa, että televisiosta tuli paljon japanilaisia animaatioita. Niiden kuvakielen vaikutus näkyy edelleen hänen piirroksissaan.
Vuonna 1988 perhe palasi Suomeen. Salmi kävi ranskalais-suomalaista koulua lukion alkuun saakka. Lukiokseen hän valitsi kuvataidepainotteisen Torkkelin, josta arveli löytävänsä samanhenkisiä kavereita.
Hän arveli oikein. Torkkeli oli Salmelle mullistava kokemus – mutta ei niinkään kuvataiteen vuoksi.
”Tulin sinne eri maailmasta, ranskalaisesta porvarillisesta keskustan koulusta. Torkkelissa kohtasin hengenheimolaisia. Grunge oli silloin lyömässä läpi.”
Piirtäminen ei siinä kohtaa elämää ollut ykkösasia, vaikka Salmi kyllä ”piirteli koko ajan”. Oleellisempaa oli oman identiteetin etsiminen. Vaihtoehtopiireissä pyörivät kaverit tekivät olon kotoisaksi.
Torkkeli jäi kesken, kun perheen seuraavaksi asemapaikaksi paljastui New York. Siellä Salmi siirtyi kansainväliseen IB-lukioon.
”Nykin alakaupungista löysin samoja tunnelmia kuin Torkkelin porukoista”, Salmi kertoo.
Sarjakuvapiirtäjä oli vahvistunut Pauli Salmen toiveammatiksi jo alakoulussa. Hän luki pienenä yhdysvaltalaisia supersankaritarinoita ja belgialaisia klassikkoja ja kopioi kuuluisien piirtäjien tyylejä. Sarjakuvahaave eli läpi vuosien, melkein parikymppiseksi asti.
Salmi opiskeli IB-lukiossa Art & Design -oppiainetta ja haki Cooper Union -yliopiston järjestämälle kuvataiteen kesäkurssille. Kurssi oli yhdysvaltalaisittain poikkeuksellisesti maksuton ja siksi hyvin suosittu. Sen paikoista käytiin kovaa kisaa, koska kurssia pidettiin valmistavana vaiheena taidekouluihin pyrkijöille.
Onnekkaasti Salmi sai paikan.
Hän oli 18-vuotias. Seitsemän viikon kurssi toimi päinvastoin kuin oli tarkoitus: se hämmensi Salmea entisestään. Ammatinvalinnan epävarmuus paheni.
Kuvataiteilijan ura oli pyörinyt Salmen mielessä, mutta hän ei vain saanut itseään innostumaan taiteilijuudesta.
”En löytänyt sisäistä ääntä tai tarvetta taiteen tekemiseen.”
Pikkuhiljaa hän ymmärsi kaipaavansa jotain konkreettisempaa. Hän tunsi olevansa ennemmin käsityöläinen kuin taiteilija. Myöskään sarjakuvan tekijäksi Salmi ei lopulta soveltunut. Hänellä ei ollut tarinaa, jonka hän olisi palavasti halunnut kertoa.
Salmi täsmentää, että pelkällä piirtotaidollakin voisi pärjätä: voisi vaikkapa lähettää piirroksiaan isoille sarjakuvataloille ja yrittää päästä niiden listoille. Monilla menestyksekkäillä sarjakuvilla on erikseen piirtäjä ja käsikirjoittaja.
Mutta ei Salmi olisi jaksanut piirtää samoja hahmoja uudestaan ja uudestaan.
Hän nauttii yhä sarjakuvasta taidemuotona. Hänen suosikkigenrensä on dokumentaarinen sarjakuva, joka lähestyy lajina journalismia. Ja juuri journalismin pariin Salmi ennen pitkää päätyi.
Lukion jälkeen Salmi oli hieman hukassa. Hän jäi New Yorkiin ”fiilistelemään” eli elämään vanhempiensa siivellä vielä vuodeksi. Hän olisi halunnut tehdä töitä, mutta työluvan saaminen oli vaikeaa, ja senkin turvin olisi saanut paiskia vain hanttihommia.
Jotain muuta oli keksittävä, ja sitä jotain oli lähdettävä hakemaan Suomesta.
”Jenkeissä kaikki maksaa omaisuuden.”
Sisko postitti Salmelle Taideteollisen korkeakoulun pääsykoekirjasen ennakkotehtävineen. Salmi vastasi graafisen suunnittelun kysymyksiin.
Hänet kutsuttiin pääsykokeeseen, mutta ovet eivät auenneet.
Siviilipalveluksesta muodostui käännekohta. Salmen palveluspaikka oli Otaniemessä, Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan toimistossa. Hän taittoi opiskelijoiden lehteä ja suunnitteli bilejulisteita. Erään arkkitehtiopiskelijan avulla Salmi oppi käyttämään MacIntosh-tietokonetta. Lukioaikoina hän oli tehnyt kavereiden bändeille keikkamainoksia, joten ihan uutena asiana taittaminen ei tullut.
Vuonna 1998 hän pääsi Lahden Muotoiluinstituuttiin opiskelemaan graafista suunnittelua.
Hän muistelee lämmöllä eritoten opettajaansa Matti Kotaa, joka tunnetaan lastenkirjakuvituksista ja klassisen satumaisesta piirtojäljestä. Kota kannusti ja rohkaisi Salmea.
”Hän oli sellainen kaksimetrinen nallekarhu.”
Kursseilla sai usein kriittistä palautetta, joten Kodan mukavat sanat jäivät mieleen. Salmi ei aluksi tahtonut löytää omaa piirrostyyliään, kun taas monilla opiskelutovereilla oli selvät sävelet uran suhteen.
Salmi havaitsi pitävänsä ainakin typografiasta ja informaatiografiikasta. Hän suunnitteli ja taittoi opinahjonsa lehteä ja toteutti kerran pääsykoekirjasenkin.
Kolmen vuoden päästä iski tylsyys. Salmi ei enää viihtynyt Lahdessa. Siellä oli vain koulu, ei mitään muuta hänelle tärkeää.
”Olihan se semmoinen omanlaisensa luostari.”
Ihmisiä tuli ja meni. Salmikin päätti ottaa jalat alleen, käväistä työelämässä ja palata sitten valmistumaan.
Hän haki ja sai työpaikan Vaasasta, suunnittelutoimistosta nimeltä Reaktori Design Management. Siellä sujui muuten mukavasti, mutta suomenkielisenä oli vaikea päästä sisään paikallisiin kulttuuripiireihin. Usein illanvieton keskustelu alkoi suomeksi kohteliaisuudesta Salmea kohtaan, mutta muutaman juoman jälkeen tuttavat vaihtoivat ruotsiin.
Salmi alkoi viettää viikonloput Helsingissä. Sitten töitä löytyi Alma Median Lehdentekijöistä.
Lehdentekijöissä sai kokeilla kuin hiekkalaatikolla ikään. AD:t katsoivat nuorempien graafikoiden perään, mutta luovuutta ei rajoitettu. Kunhan pysyttiin asiakaslehtien konseptien puitteissa.
Salmi teki esimerkiksi VR:n Matkaan-lehteä ja SAK:n nuorille suunnattua Arvoa.
Seuraava pesti löytyi Acacom Medialta, ja se piti sisällään samantyyppistä asiakaslehtien väsäämistä. Titteli vaihtui AD:ksi. Työkaverit olivat huippuammattilaisia, mutta firmaa johdettiin Salmen mukaan huonosti. Hän ja moni muu päättivät pakata kimpsunsa ja kampsunsa.
Salmi palasi Alma Mediaan. Hän sai projektikseen Yhteishyvän, jonka paperi- ja digiversioita kehitettiin kunnianhimoisella otteella. Salmi kuvitti ja valokuvasikin. Pienessä toimituksessa kaikki pääsivät tekemään kaikkea.
Vuonna 2014 työnantaja aloitti yt-neuvottelut. Salmi päätti loikata. Hän jätti työpaikkansa ja ryhtyi freelanceriksi.
Ei Salmi pelkän kuvittamiseen varaan heittäytynyt. Taittohommat jatkuivat ja toivat taloudellista turvaa, tuovat vieläkin. Salmi on tehnyt esimerkiksi kirjojen ja medioiden ulkoasuja ja asiakasviestintää.
Kuvitusasiakkaista ensimmäinen oli Otavamedia. Pian tuli Kirkko & Kaupunki, jolle hän piirtää edelleen. Lehtikumppaneita ovat olleet myös Yliopisto ja Image. Viestintätoimisto Milttonille Salmi on taittanut vuosikertomuksia ja piirtänyt brändikuvituksia.
Otavan oppimateriaalien kanssa hän teki kenties kannattavimman diilinsä, kun pitkään jatkuneen oppikirjasarjan kuvituksista ostettiin uudelleenjulkaisuoikeudet digitaaliseen käyttöön.
”Helpoin raha ikinä”, Salmi kommentoi iloisesti.
Salmi arvioi, että tätä nykyä hänen tuloistaan noin kolmas- tai neljäsosa tulee kuvituksista. Vielä niillä ei siis täysin elä, mutta ei se mitään. Kuvittajan työ on identiteetti.
”Piirtäisin joka tapauksessa.”
Tällä hetkellä Salmea työllistävät myös keikkatyöt Helsingin Sanomissa. Hän tekee vuoroja design-tuottajana HS:n Ytimessä-ryhmässä. Ytimessä-jutut ovat pitkiä, mietittyjä verkkojuttukokonaisuuksia, joissa hyödynnetään usein kuvituksia. Salmi suunnittelee ja toteuttaa juttujen visuaalista puolta.
Salmi näkee journalistisella kuvituksella monenlaisia painavia mahdollisuuksia. Kuvitus voi ohjata lukijaa tulkitsemaan juttua tietyllä tavalla, kommentoida aihetta eri näkökulmasta tai osoittaa, mikä on jutussa olennaista. On oltava tarkka, jotta ei vahingossakaan johda lukijaa harhaan.
”Täytyy miettiä, mitä jutussa väitetään.”
Kuvitus tuo journalismiin uuden ulottuvuuden. Sen tehtävänä voi myös olla kauneuden ja sopivan fiiliksen tuominen kokonaisuuteen. Kuvituksella voidaan myydä artikkeli lukijalle, ja jos kyseessä on kansi, kuvituksella myydään koko lehti.
Aiemmin Salmi toteutti kuvituksensa sivellinpintaisilla huopakynillä, mutta nykyään hän piirtää enimmäkseen tabletin Procreate-ohjelmalla. Se mahdollistaa eri vaihtoehdoilla leikittelyn.
”Etsin sopivaa viivan paksuutta ja rytmiä, väripintojen tekstuureja ja opasiteettia. Lopuksi käsittelen sävyt ja värit tarkemmin Photoshopissa.”
Arki soljuu miellyttävästi kuvittajan ja graafikon töitä yhdistellen. Koti on Tapanilassa ja työhuone, monen kuvittajan tukikohtana toimiva Super8, sijaitsee Kalliossa. Matkustaminen on jäänyt aiempaa vähemmälle, mutta reissu tai pari vuodessa sentään onnistuu.
Vapaa-ajan täyttävät 10- ja 13-vuotiaiden lasten puuhat. Toinen jälkeläisistä on pikkutarkka piirtäjä ja taitava kopioimaan, toinen on pikemminkin ekspressionisti.
Sarjakuva ei kelpaa kummallekaan. Enemmän nuorisoa kiinnostaa liikkuva kuva pienellä näytöllä.
Salmi ei ole tästä trendistä lannistunut.
”Vuoden päästä rupean opettamaan vanhemmalle pojalle väriteoriaa.”
Julkaistu Kuvittajassa 1/24.
