Salaisten olentojen jäljillä
Tuutikki Tolosen ja Anne Vaskon kuvakirja Salaiset johdattaa kiehtovaan rinnakkaistodellisuuteen salaisten olentojen jäljille. Kyse ei ole kaukaisten maiden ja vieraiden kulttuureiden taruolennoista, vaan tämän kirjan olennot asuvat kodeissamme ja elävät tietämättämme symbioosissa kanssamme. Kirjan lukija ei varmaankaan ennakkoon tiedä esimerkiksi muruhaalikkaista, keittiön lattialistojen alta esiin ryömivistä olennoista.
Kirjan mukaan muruhaalikkaat syövät mahansa täyteen lattialle pudonneita leivänmuruja, herneitä ja makaroneja. Sitten ne haalivat pitkillä käsillään sinne tänne pieniä ruokakasoja. Muruhaalikkaiden harmiksi ihmiset huomaavat niiden kasat ja lakaisevat herkut roskiin. Tämä selittää keittiön nurkkiin kasautuvat läjät.
Salaiset tarjoaa kiehtovia selityksiä muillekin pienille arjen kummallisuuksille. Esimerkiksi aina vinoon heilahtavien taulujen liikuttajaksi paljastuu naulapusutti: seinään lähes sulautuva arka olento.
Tolonen ja Vasko ovat kumpikin kokeneita tekijöitä, ja parivaljakon teos on hieno esimerkki kuvakirjakerronnan ainutlaatuisista mahdollisuuksista. Kuva ja teksti pelaavat saumattomasti yhteen, kun lukija kutsutaan mukaan salaisten olentojen tarkkailukierrokselle.
Tekstissä on minäkertoja, jota ei alkuun kuvissa lainkaan nähdä. Hän on läsnä korkeintaan kuvassa vilahtavina käsinä tai jalkoina. Kuvakerronnan huomio pitäytyy tiukasti ympäristössä ja olentojen jättämissä hienovaraisissa jäljissä, sillä salaisia olentoja ei huomaa, jos ei katso tarkkaan.
Kertoja puhuttelee ”sinää” ja käyttää puheessaan koko ajan deiktisiä eli puhujan sijaintia osoittavia ilmaisuja kuten: ”tässä”, ”tännepäin”, ”täällä”, ”tuo”. Näin luodaan ovela illuusio siitä, että lukija kulkee asunnossa kertojan kannoilla kuin opaskierroksella. Samaa vaikutelmaa luovat kuvien vaihtuvat miljööt. Milloin ollaan keittiössä, milloin eteisessä. Kuvan kerronta käyttää kulkemisen ja tutkimisen vaikutelman tuottamiseen oivaltavasti myös lähennystä ja loitonnusta. Välillä tarkkaillaan kokonaista huonetta ja välillä zoomataan vaikkapa maton nukkaan.
Aivan kirjan lopussa kuvissa nähdään myös kertoja itse. Hän paljastuu pieneksi tytöksi, jonka seurana häärii myös toinen lapsi. Kuvakerronta tekee viimeisellä aukeamalla hauskan täyskäännöksen ja katsoo hääriviä tyttöjä olentojen silmin: tuuletusritilän läpi. Näkökulmanvaihdos kutsuu lukijan mukaan etsimään vielä piileskeleviä otuksia.
Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 2/24.
