Terhi Ekebomin runollista runsautta
Itä-Helsingin Mellunkylässä sijaitsevan rivitaloasunnon keittiön seinät ovat sitruunankeltaiset ja lattia shakkiruudullinen. Ikkunaan on kiinnitetty paperista leikattu orava ja oksia. Ne ovat luonnoksia valtavaan projektiin, joka on kuvitustyönä kaikkea muuta kuin perinteinen.
Ekebom on suunnittelemassa Kotkan uuteen peruskouluun kahta suurta seinämaalausta, joista toisesta tulee kiipeilyseinä. Kuvituksia tulee myös isoihin lasipintoihin printtauksina. Tämän lisäksi Ekebom suunnittelee suuren metallisen installaation, joka kiinnitetään korkealle seinälle. Metallinen oksistoa kuvaava veistos valaistaan spotilla, jolloin sen luoma varjo on myös yksi osa kokonaisuutta.
”Tässä eri osia listatessa ymmärrän, että mihin kaikki aikani onkaan mennyt”, Ekebom naurahtaa.
Kotkan kouluprojekti on hyvä esimerkki siitä, kuinka monella tavalla kuvittajan taitoja voidaan hyödyntää. Tässä työssä kuvitus liikkuu arkkitehtuurin ja sisustussuunnittelun lisäksi jo veistostaiteen alueilla.
”Tämä on iso ja ihana projekti, jollaisia tekisin mielelläni useamminkin. Olen tosi innoissani ja haluan, että tästä tulee hieno, mutta täytyy muistaa pitää työmäärä sellaisena, että en muuta paikan päälle asumaan. Täytyy myös muistaa, että kaikki tuotantokulut menevät samasta summasta kuin oma palkkio.”
Mukana on useita tahoja, joilta tilataan printtauksia ja leikkauksia.
Tällainen kuvitustilaus vaatii jo paljon projektinhallintataitoa. Harmittaako kokonaisuuksien organisoimiseen menevän ajan määrä kuvittajaa?
”Kyllä se toki välillä turhauttaa, mutta eihän ammattikuvittaminen ole koskaan sitä, että vain pläsäytetään jotain.”
Anteeksi, mitä?
”Pläsäyttämisellä tarkoitan sellaista iloista ja vapaata tekemistä ilman pohdintaa, suunnittelematonta aktia. Tilaus on kuitenkin aina tilaus. Ja ne kerrat, kun on annettu suuressa tilauksessa vapaat kädet, ovat olleet tosi pelottavia”, Ekebom toteaa.
Silloin tuntuu, että asiakas ei tiedä, mitä haluaa ja toiveet alkavat monesti paljastua vasta kesken projektin.
”Jos työhön liittyy rahat ja aikataulut, niin kyllä selkeät raamit ovat silloin hyvät. Silloin osaa myös pitää työajan ja rentoutumisajan erillään.”
Ekebom toteaa, että on ilo tehdä kuvitusta, jos on selkeästi ilmaistu, mitä halutaan, millä kuvittajan omista tyyleistä, mitä elementtejä kuviin tulee ja millainen värimaailma on.
Eivätkö liian tarkat ohjeet pilaa luovaa vapautta?
”Kyllähän minä vapaudestakin pidän, mutta haluan myös sen palkkion. Ja onhan siellä raamien sisälläkin tilaa omalle jäljelle”, Ekebom toteaa.
Omaa tyyliään Ekebom kuvaa hyvin luonnonläheiseksi, orgaaniseksi. Se näkyy sekä tekniikassa että kuviin valituissa elementeissä. Myös tietty runsaus, iloisuus ja sympaattisuus ovat hänen tavaramerkkejään.
Lähiaikojen muita miellyttäviä tilauksia ovat olleet muun muassa kannet Kariston julkaisemiin kirjoihin ja kulttuurilehti Säröön.
Toisen Kariston julkaiseman kirjan kannen oli alun perin tarkoitus tulla toiselta tekijältä, mutta jostain syystä työ päätyikin Ekebomille.
”Mielestäni oli hienoa, että aluksi ei oltu ajateltu minua ja minun tyyliäni, koska se antoi mahdollisuuden tehdä jotain uutta ja erilaista. Lisäksi toivottiin, että kansi eroaisi siitä toisesta kannesta, jonka tein perinteisemmällä tyylilläni.”
Perinteisempää tyyliä edustava kirja oli Majatalo Villa Venla -sarjan toinen osa. Ilon kaava -kirjaan Ekebom kokeili sen sijaan itselleen epätyypillistä tekniikkaa, jossa kuva muodostuu ääriviivojen sijaan väripintojen kautta.
Kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön kanteen Terhi kertoo käyttäneensä mieluusti enemmän aikaa kuin minkä palkkio olisi korvannut, sillä lehden aiheena ollut kasvien salattu sielunelämä kiehtoi häntä kovasti ja hän sai vapauden kädet toteuttaa kannen tummemmilla sävyillä, kuin mitä häneltä useimmiten toivotaan.
Kissat Mussi ja Fontsi pyörivät vuorotellen keittiön pöydällä ja maukuvat hennosti.
”Menkää nukkumaan!”, Ekebom komentaa ja kertoo kissoille, että ruokailun jälkeen kannattaa mennä lepäämään.
Hänellä itsellään on selkeät freelancerin päivärutiinit. Aamu alkaa kymmenen korvilla siihen, että tehdään aamupalaa ja käydään läpi sähköpostit.
Sen jälkeen on tunti omaa, luovaa työskentelyä keittiön pöydän äärellä. Aiemmin Ekebom luonnosteli aamuisin piirtäen tai teki Instagramiin timelapse-videoita, joissa seurataan kuvituksen syntymistä. Nyt hän tekee aamuisin paperikollaaseja.
”Jos on tosi paha kiire, aamun vapaa luominen voi jäädä välistä. Olen kuitenkin huomannut, että se ei kannata. Muuten aamu on inhottava. Tällä tavalla herääminen tuntuu mukavalta ja pääsen oikeaan mielentilaan”, Ekebom kertoo.
Vapaan luomisen jälkeen Ekebom siirtyy piirustuspöydän tai tietokoneen eteen ja jatkaa siitä, missä vaiheessa kulloinenkin tilaustyö on.
Kuvitukset lähtevät yleensä liikkeelle ideoinnin ja luonnostelun jälkeen ääriviivojen piirtämisellä lyijykynällä. Sen jälkeen Ekebom skannaa kuvan ja jatkaa sen työstämistä ja värittämistä Photoshopissa.
”Värittäminen on ihana vaihe – ja vielä ihanampaa on varjojen laittaminen. Silloin myös valot syttyvät ja kuva alkaa elämään”, Ekebom kertoo.
Tällä hetkellä hän harjoittelee Illustrator-ohjelman käyttöä. Vektorigrafiikan avulla moni asia sujuu kätevämmin, kun viivat ovat eläviä objekteja.
”Uuden oppiminen ja oman työn elossa pitäminen on minulle tärkeää”, Ekebom pohtii.
Kuvitusta tehdessä voi kulua kuusikin tuntia yhtäjaksoisesti. Sen jälkeen Ekebom syö ja lähtee urheilemaan tai viettää muuten vapaa-aikaa.
”Ennen karsin työkiireessä myös liikunnan pois, mutta sitä ei kyllä kannata tehdä. Muuten selkä menee istumisesta pahaan kuntoon.”
Jos keikka on pahasti kesken, Ekebom saattaa aloittaa illalla uuden työpäivän.
”Jos torkahtaa syömisen jälkeen, voi tehdä toisen rupeaman vaikka iltakahdeksasta aamuyöhön. Olen kyllä yrittänyt siivota pois sellaista käytöstapaa.”
Ekebomilla on myös uusi työhuone Kruunuhaassa Liisankadulla. Siellä hän pystyy työstämään suurempikokoisia töitä. Esimerkiksi Vantaan taidemuseo aulassa on parhaillaan esillä Ekebomin tekemä valtava maalaus, joka on osa Pax – Puhutaan rauhasta -näyttelyä. Työhuoneella Ekebom työstää myös teoksia elokuun ajan Galleria Kuvituksessa esillä olevaan yksityisnäyttelyynsä.
Tekniikkakokeilujen ja näyttelyiden lisäksi Ekebom tekee vapaata taiteellista tuotantoa sarjakuvina. Niitä hän tekee ilman ulkopuolisia tilaajia ja paineita. Lehmän unista kertovan esikoisalbuminsa Ekebom julkaisi vuonna 2001. Edellisenä vuonna hän oli valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataideopettajaksi. Opettajan töitä hän ei ole kuitenkaan tehnyt satunnaisten sarjakuvakurssien ohjaamisen lisäksi, vaan keskittynyt kuvitustöihin ja sarjakuviin.
”Kuvataideopettajan opinnoista oli kuitenkin paljon hyötyä. Siellä tuli käytyä omaa päätä läpi ja löysi rohkeutta. Opin, että asioiden kokeilu ei ole niin vaarallista, ja mokatakin saa”, Ekebom kertoo.
Muutaman vuoden välein ilmestyneiden albumeiden lisäksi Ekebom on tehnyt sarjakuvia alan lehtiin ja ollut mukana monissa sarjakuvanäyttelyissä.
Vuonna 2014 Suomen sarjakuvaseura palkitsi hänet Puupäähatulla, joka on arvostetuin suomalainen sarjakuva-alan palkinto. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Ekebom kuvaa sarjakuvissaan hienovaraisesti tunne-elämän haurautta ja kommunikaation vaikeutta, ihmisten kohtaamattomuutta.
”Kuinka vaikeaa se onkaan! Että onko yksin siellä omassa maailmassa vai yrittääkö tulla ymmärretyksi”, Ekebom pohtii.
Monet Ekebomin teokset voisi yhtä hyvin luokitella aikuisten kuvakirjoiksi kuin sarjakuviksi.
”Välillä vaikea määritellä, mikä on kuvitusta ja mikä on sarjakuvaa. Yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia”, Ekebom toteaa.
Muille kuin lasten kuvakirjoille ei oikeastaan ole omaa luokkaansa. Sarjakuvakin on marginaalissa.
”Aikuisten kuvakirjoja varmasti ilmestyisi enemmän, jos niille olisi kaupoissa ja kirjastoissa joku lokero. Kuvakirjat ja sarjakuvat yleensä heitetään lasten osastolle.”
Tarinankerronta on Ekebomille rakasta ja hän on miettinyt lähiaikoina, paneutuisiko tulevaisuudessa myös runouteen ja proosaan.
Nyt työn alla oleva sarjakuva-albumi on jumissa. Sen oli määrä ilmestyä viime vuonna, mutta sitten selvisi, että samalla nimellä oli ilmestymässä toinen sarjakuva, jonka sisältökin kuulosti hyvin samanlaiselta.
”Olin aivan kauhuissani! Laitan kokonaisuuden nyt kirveellä palasiksi ja lisään siihen uusia osia. Kun pääsen tästä yli, olen kyllä saanut paljon uusia työkaluja käyttööni”, Terhi toteaa.
Miten hieno tapa suhtautua hankaluuksiin!
Oman erityisyyden vaaliminen luovan työn tekijänä on usein koetuksella.
”Välillä epäilen, että joku muu on ajatellut kaikki samat ajatukset, kuin itsekin”, Ekebom sanoo.
Tällainen puhe tuntuu erikoiselta, sillä Ekebomin tyyli on niin tunnistettava ja omanlaisensa. Moni tekijä seuraa selkeästi enemmän sitä, mitä muut ovat tehneet edellä.
”Moni ehkä kokee kopioinnin vain ajassa mukana olemiseksi. Ja trendeissä on se juttu, että ne menevät kaupaksi. Voi tulla nälkä, jos niitä ei suostu ollenkaan seuraamaan.”
Viime vuosina Ekebom on seurannut Suomen kuvituskenttää erityisen läheltä, sillä hän on toiminut Taiteen edistämiskeskuksen visuaalisten taiteiden toimikunnan jäsenenä. Tehtävään kuuluu apurahahakemusten arviointi.
”Apurahahakemusten lukeminen on ollut itselle valaisevaa. Siinä oppii, miten kirjoitetaan hyvä hakemus ja miten omasta työskentelystään kannattaa kertoa. Mutta samalla näkee liiankin tarkan läpileikkauksen toisten tekijöiden tyyleistä ja projekteista.
”Tämän kauden jälkeen voi olla hyvä laittaa laput silmille ja olla onnellisen tietämätön siitä, mitä muut tekevät, keskittyä siihen omaan työhön ja luottaa sen erityisyyteen”, Ekebom toteaa.
Julkaistu Kuvittajassa 2/18.
