Anni Pöyhtäri
Hei! Olen Anni Pöyhtäri, luontoa ja elämää rakastava kuvittaja ja graafinen suunnittelija kauniista Raaseporista. Pyrin myös työssäni toimimaan kestävän kehityksen ja muiden äärimmäisen tärkeiden luonto- ja ympäristöarvojen puolesta.
En pelkää työtä, olen viitseliäs ja teen aina kaikkeni viimeistellyn lopputuloksen ja tyytyväisen asiakkaan puolesta. Töissäni pyrin toimivuuteen, tiedon visualisoinnin tarkkuuteen ja selkeyteen sekä kauneuteen; Löytämään yhdessä asiakkaan kanssa mahdollisimman täydellisesti juuri hänen tarpeensa täyttävät ratkaisut, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Kuvitukset teen digitaalisesti. Olen yhteistyökykyinen, nopea, joustava ja kiva. Tulen toimeen suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Ranskaa luen ja ymmärrän.
Olen erikoistunut luonto- ja ympäristöaiheisiin. Toimin hyvin tiukoissakin aikaraameissa, kestän hyvin painetta ja pystyn omaksumaan laajoja tietokokonaisuuksia. Erityisesti pidän yhteistyöstä muiden kanssa. WSOY:n julkaisemiin Muumi Luonto -sarjan kirjoihin Hemulin kasvio, Nuuskamuikkusen kalakirja, Pikku Myyn ötökkäkirja ja Muumimamman sienikirja olen piirtänyt reilusti yli 1000 kuvitusta.
Asiakkaitani ovat mm. Suomen Luonto -lehti, #muutos-verkkolehti, Kotipuutarha, WSOY, Fiksuruoka / Foodello, Hoiva Mehiläinen, Mehiläinen Oy, Visit Raseborg, Raaseporin kaupunki, Natural Movement Oy, Eddie's Fish&Chips, Bob the Robot, Luckan Raseborg, Kirjakekkerit, Christine och Göran Schildts stiftelse rf, Raaseporin luonto ry ja Ekenäs Filmfest rf..
”The support from the best experts and illustrations by Anni Pöyhtäri have been invaluable. The work has been worthwhile: the series has gained praise, and the books have sold well – already over 10 000 pieces. It seems that their popularity continues to grow”.
– Paula Halkola, publisher, WSOY (the Moomin Magazine 2022, p. 22, Rights and Brands)
"Kuvitus on poikkeuksellisen taidokasta (kunnia Anni Pöyhtärille) ja oikeastaan kirjan ihan jokainen aukeama valloittaa jollain tavalla."
– @tummiasivuja
”Kaunista, leikkisää, laadukasta, oivaltavaa sekä tarkkaa jälkeä! Sen lisäksi käsittämättömän iloinen ja sujuva asiakaspalvelu. Eikä siinä kaikki: Friskon tulisielu Anni Pöyhtäri on muuten vaan tosi ihana tyyppi.”
– Martina Rosenqvist, markkinointikoordinaattori, Raaseporin kaupunki
"Vårens vackraste bok får mig att bli hemul"
"...Texterna illustreras av Anni Pöyhtäris otroligt vackra och skira växtteckningar.....”
– Recensionen om Hemulens herbarium (Förlaget, 2020) i Västra Nyland, 21.4.2020
Elonkirjo-kuvitukset / WSOY, 2023
Millaista on luontomme, jota uhkaa katoaminen?
Elonkirjo on henkeäsalpaava sukellus Suomen ainutlaatuisen rikkaaseen ja monimuotoiseen luontoon. Kirjassa esitellään n. 450 yksittäistä lajia.
Mitä on luonnon monimuotoisuus eli elonkirjo? Se on solisevia puroja, hopeisia kelopuita ja eriskummallisia kuoriaisia. Se on myös upottavia suonsilmäkkeitä, saalistavia petoja ja läpitunkemattomia ryteikköjä. Elonkirjo tekee tutkimusmatkan maamme ainutlaatuiseen luontoon: suojeltuihin ja uhanalaisiin luonnonympäristöihin, lajien kirjoon ja kiehtovien ekosysteemien monimuotoiseen maailmaan. Miina Mäen eloisat tekstit ja Anni Pöyhtärin hehkuvan runsaat kuvituskuvat vievät lukijan keskelle suokukkojen turnajaisia ja aavan palsasuon jäiseen sydämeen. Tämä on se ennenäkemättömän kaunis ja ainutlaatuinen luontomme, jonka soisimme säilyvän.
136 s. (Kovakantinen kirja)
EAN 978951048498
Elonkirjo-kuvitukset / WSOY, 2023
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Mökkipäiväkirjat / Suomen Luonto -lehti, 2023
Vuonna 2023 saan ilon pitää Suomen Luonto -aikakauslehdessä kokosivun Mökkipäiväkirjaa missä kerron ja kuvitan pieniä huomioitani Raaseporissa sijaitsevan mökkimme lähiluonnosta ympäri vuoden kierron.

Pikku Myyn ötökkäkirja / WSOY 2022
Pikku Myyn ötökkäkirjassa on kiinnostavaa tietoa ja klassisen kauniit piirroskuvat yli kahdestasadasta yleisestä ötökästä Suomessa. Kirjassa käydään läpi surisevia, lepattavia, pistäviä ja puistattaviakin niveljalkaisia – ötököitä pihtihäntäisistä perhosiin ja siiroista sudenkorentoihin.
Tekstit: Sanja Hakala
Värilliset kuvitukset: Anni Pöyhtäri
Yksiväriset kuvitukset: Tove Jansson
Kansi, kirjan ulkoasu ja taitto: Riikka Turkulainen
Sivumäärä: 125
EAN: 9789510480199
Copyright © Moomin Characters™ All rights reserved

Naapurin siili / #muutos, Suomen luonto, 2022
Naapurin siili – ihmisen lähellä elää laji, jolle kaupunki on sekä koti että vaarallinen esterata.
Kolmen kuvituksen sarja maisema-arkkitehti ja kaupunkitutkija Tiina Merikosken kirjoittamaan @suomenluonto #muutos-artikkeleiden sarjaan.
Lue juttu ja paljon muuta mielenkiintoista: suomenluonto.fi/muutoslehti/

Hiilen kierto / #muutos, 2021
Satukirjamainen 5. kuvituksen sarja Suomen luonnonsuojeluliiton #muutos-verkkolehteen, 2021. Artikkelin on kirjoittanut pohjoisten alueiden ilmaston- ja ympäristönmuutoksen sekä hiilen kierron parissa työskentelevä tutkija Anna Virkkala ja se käsittelee hiilen kiertoa ja ympäristön lämpenemisen vaikutuksia siihen. Kuvitukset on suunniteltu toimimaan niin mobiili- kuin desktopympäristössä. Photoshop, 2021.

Lehtikuvitus / Kotipuutarha-lehti, 2023
Perinteikäs Kotipuutarha-lehti uudistui maaliskuussa 2023 ja saan riemulla olla uudistuksessa mukana mm. näillä kuvituksilla. Kuvitan joka numeroon useita artikkeleita. Photoshop, 2023.

Nuuskamuikkusen kalakirja / WSOY, 2021
Nuuskamuikkusen kalakirja, WSOY 2021.
Tekstit meri- ja ympäristöbiologi Miina Mäen kynästä,
Vajaa 200 värillistä kuvitusta vedenalaisista ihmeellistä maailmoista ja otuksista minun käsistä. Sivuja kirjassa rapiat 100 ja tietoa melkein yhtä monesta vesien asukista.
Graafinen suunnittelu ja kannet Riikka Turkulainen, WSOY Kustannustoimittajana Päivi Kaataja
Herkkuna Tove Janssonin kauniita vesiaiheisia mustavalkoisia tussipiirroksia ja sitaatteja Muumi-kirjoista.
ISBN: 9789510455975,WSOY 2021

Aarrekartta / Visit Raseborg, 2020
Matkailukartta Raaseporin matkailutoimistolle
Julkaisija: Visit Raseborg 2020
Konsepti: Martina Österberg & Anni Pöyhtäri
Sisältö: Martina Österberg & Barbara Rehnström/Visit Raseborg
Taitto & kuvitus: Anni Pöyhtäri
Paino: Waasa Graphics, Vaasa/Vasa 2020
Painosmäärä: 20 000 kpl
Raaseporin aarteet, Photoshop, 2020

Hemulin kasvio / WSOY, 2019
Sisuksen neliväriset kuvitukset WSOY:n keväällä 2019 julkaisemaan Hemulin kasvio -kirjaan (109 sivua, 172 erillistä kasvia, n. 260 nelivärikuvaa). Photoshop. Copyright © Moomin Characters™ All rights reserved
Sitaatit: Tove Jansson
Teksti: Päivi Kaataja
Mustavalkoiset kuvat ja sivujen 5, 12–13, 52–53, 72–73 sekä 88–89 yksiväriset kuvat: Tove Jansson
Värilliset kuvat: Anni Pöyhtäri
Kansi ja graafinen suunnittelu: Riikka Turkulainen
Asiantuntija-apu: Iiris Kalliola
Werner Söderström Osakeyhtiö, 2019

Uralin pihlajaa etsimässä / Suomen Luonto, 2021
Kuvitukset Anni Kytömäen Uralin matkalta kertovaan artikkeliin Suomen luonto -lehteen, 08-09.2021, Photoshop.

Lasten nurkka / Raaseporin kaupunginkirjasto, 2022

Visuaalinen ilme / Eddie's Fish & Chips, 2022
Visuaalisen ilmeen suunnittelu ja kuvitukset Eddie’s Fish & Chipsille. 2022, Illustrator.

Muumimamman sienikirja / WSOY 2023
Kirjassa on kiinnostavaa tietoa ja kuvittamani klassisen kauniit piirroskuvat yli sadasta Suomessa yleisestä sienestä, sivuja 88.
Kirjassa perehdytään sienen tunnistuksen perusteisiin, kasvuolosuhteisiin, valotetaan sienten ihmeellistä maailmaa ja tutuiksi tulevat yli 100 Suomessa yleisesti tavattua sienilajia.
Tekstit: Katariina Heilala
Värilliset kuvitukset: Anni Pöyhtäri
Kannen ulkoasu ja taitto: Riikka Turkulainen
Kustannustoimittaja: Päivi Kaataja
Kustantaja: WSOY
ISBN: 9789510493946
Julkaisuvuosi: 2023