Anu-Riikka Lampinen
Hei, olen Anu-Riikka Lampinen, kuvittaja, taiteilija ja graafinen suunnittelija pedagogisella taustalla (lto, eo).
Luonnon, lasten ja eläinten kuvittamisen lisäksi innostun tunteista, tunnelmista, oppimisesta, saduista ja tarinoista. Piirtämisen lisäksi maalaan teoksia kankaalle, seinälle ja teen pienoisveistoksia. Piirrän mielelläni myös infografiikkaa ja logoja.
Sitoudun sovittuun aikatauluun, ideoin ja kuuntelen koko työryhmää. Pidän tiimityöskentelystä ja olen joustava.
Olen erityisen taitava kuvituksissa, joissa voin käyttää värejä ja mielikuvitusta. Erilaisten hahmojen luomisesta nautin. Olen saanut kuvittaa useita lastenkirjoja, lapsille suunnattuja materiaaleja ja oppimateriaaleja. Kuvitustyössä käytän joustavasti erilaisia tekniikoita perinteisestä akvarellista digitaaliseen maalaukseen.
Kumma kustannus, PS-kustannus, Enostone kustannus, Sitruuna kustannus, Emmotit Oy, Sastamalan kaupunki, Tampereen kaupunki, Pääjalkainen, Nokian srk
"Nokian seurakunta on toteuttanut kahtena eri jouluna Anu-Riikan kanssa seurakunnan jouluviestinnän visuaalisen ilmeen. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Anu-Riikka on kiinnostunut asiakkaan tarpeista ja näkemyksistä, mutta heittää joukkoon myös omia ajatuksiaan. Näin on syntynyt kaksi upeaa erilaista visuaalista kokonaisuutta."
– Anu Heiskanen / Nokian seurakunnan tiedottaja