Elina Johanna Ahonen
Hei! Olen Elina Johanna Ahonen, visuaalinen tarinankertoja Tampereelta. Kuvituksissani on yleensä ilmeikkäitä hahmoja, selkeä väripaletti ja leikkisä tyyli. Yhdistän kuviini mielelläni kevyttä animaatiota. Graafisessa suunnittelussa luotan yksinkertaisuuteen ja koen onnistuneeni tehtävässäni, kun monimutkainen viesti on saavutettavassa muodossa.
Rakastan <3 Piirtely <3 Kuvakirjat <3 Hahmosuunnittelu <3 Pastellivärit <3 Murretut sävyt <3 Metsäretket <3 Klassinen musiikki <3 Käsityöt <3 Loruttelu <3 Hassuttelu
Arvostan selkeitä aikatauluja ja yhdessä tehtyjä reiluja sopimuksia. Työskentelen suomeksi ja englanniksi. Suosittelen seuraamaan instagramissa uusimpia projektejani. Teen töitä toiminimellä Tmi Elina Johanna Ahonen (Y-tunnus 2444474-9) ja kuulun alv-rekisteriin.
Työkalenterissani on tilaa uusille toimeksiannoille.
Olen erityisen hyvä luomaan ilmeikkäitä ja helposti lähestyttäviä hahmoja sekä tekemään kevyitä animointeja. Kuvituksiani on käytetty esimerkiksi kampanjoissa ja osana organisaatioiden visuaalista ilmettä. Ne sopivat myös lastenkirjoihin ja -kulttuuriin. Kuvitusten lisäksi voin hoitaa projektin koko graafisen suunnittelun (painotuotteet ja digitaaliset julkaisut).
Homepakolaiset ry, Hyvinvoinnin tilat -hanke, Into Kustannus Oy, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ITLA, Laine Magazine, Lapsen maailma -lehti, Naturn (Karhumuovi Oy), Nemo (Kustannusosakeyhtiö Otava), NO NIIN Magazine, Syömishäiriöliitto ry – SYLI, Taito-lehti, Taitoliitto / Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (Tane), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), WSOY
Kampanjakuvitukset / Syömishäiriöliitto – SYLI
Kuvituksia, joissa ihmisiä, Syömishäiriöliitto – SYLI:n Läheiset-hankeeseen ja nettisivuille.

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Tapahtuma kuvitukset / Oma projekti
Kiinalainen uusivuosi.
Tapahtuma kuvitukset / Oma projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Tapahtuma kuvitukset / Oma projekti
Kiinalainen uusivuosi.
Kuvitus (eläimet ja kasvit) / Oma projekti
Pajunkissat, Kiire-, Narsissi- ja Sinivuokot-kuvitukset.
Tällainen voisi sopia lastenkirjaan tai lasten tapahtumaan.

Blogikuvitukset / Hyvinvoinnin tilat -hanke
Kuvitukset Hyvinvoinnin tilat -hankkeen Hyvinvoinnin reseptit -blogiin. Kuvitusten taustaväri vaihtuu neljän eri kategorian mukaan.

Kuvitus + teksti / Oma projekti
Näissä kuvituksissa on mukana itse keksimäni lorut mukana. Tällaiset voisi sopia lasten- tai nuortenkirjoihin.

Kampanjakuvitukset / Homepakolaiset
Kolme hahmoa, jotka kuvaavat eri sisäilmasairauden asteita. Kuvitukset tehty Homepakolaiset ry:lle.

Lisää animoitua kuvitusta / Oma projekti
Sammakkoloikka-, Hiihtäjä– ja Omakuva-animaatio. Animaatioharjoitus frame by frame -tekniikalla.

Kirjan kuvitukset / Kustannusosakeyhtiö Nemo
Pesäpallosanaston humoristisia kuvituksia kirjaan Pesis : opas jännittävän pelin seuraajalle ja harrastajalle, Annukka Koskela, Kustannusosakeyhtiö Nemo (2017).

Pehmeä kuvitus / Oma projekti
Aurinkohattu– ja Antti taking care of his bike -kuvitus.
Tällainen voisi sopia esimerkiksi lehtikuvitukseen tai kuvakirjaan.

Mustavalkoinen kuvitus / Oma projekti
Tanssi-, Joutsen- ja Omakuva-kuvitukset.
Tällainen hahmo voisi sopia johonkin kampanjaan tai tapahtuman ilmeeseen, kirjaan tai lehtikuvitukseen.

Kortit / Oma projekti
Joulumieli-, Onnenapila– ja Käärmenainen-kortteja myynnissä suoraan tekijältä.
Kortit Uuden vuoden toivotuksesta ja Pajunkissoista tilauksesta.