Julia Janka
Hei, olen Julia Janka, olen toiminut kuvataiteilijana 25 vuotta, mainosalalla 15 vuotta ja kuvittajana 12 vuotta. Laajan, perinteisen taidekoulutukseni ansiosta hallitsen useita maalaus-, veistos- ja piirustustekniikoita, joita kuvittamisessa hyödynnän. Graafisena suunnittelijana olen myös taitava digitaalinen kuvittaja. Lempitekniikoitani ovat akvarelli, muste ja värikynä.
Kuvituskenttäni on laaja, mutta erityisen paljon teen luonnontieteellisiä kuvituksia. Pidän eettisiä ja ekologisia arvoja tärkeinä lähtökohtina työlleni. Olen innokas luonnonsuojelija sekä kasvien ja hyönteisten harrastaja, joten luontotiedon jakaminen kuvittamalla on lähellä sydäntäni. Tietokirjakuvitus ja dioraamat ovat tulevaisuuden haaveitani.
Olen erikoistunut luontokuvituksiin. Mieluiten maalaan lajikuvaukset ja biotoopit vesivärein, mutta esimerkiksi Kaupunkien lahopuuopas -kirjan ja Ekologinen kompensaatio -lautapelin kuvitin digitaalisesti. Teen myös havainnekuvia, joista esimerkkinä Rautatieallianssin suunnitelmakuvat maiseman, rakennusten ja liikennejärjestelyjen muutoksista.
Kustannustaloja: Minerva Kustannus, MEAN Publishing, Opinkirjo
Mainos- ja viestintätoimistoja: Genero, Mediasignal, TBWA Helsinki, MCI Press, Booming Strategies, Markkinointitoimisto Deeper, Mrs Designer
Organisaatioita mm. Tampereen kaupunki, Oulun kaupunki, Nokian kaupunki, Tampereen Joukkoliikenne, Raitiotieallianssi, UPM, Metsäkeskus, Viherympäristöliitto, Ekokumppanit, Vihervuosi, Tampereen Vihreä Viikko, Villi Vyöhyke ry, Diabetestutkimussäätiö, Sointu Senioripalvelut, Katrin, Bioretec, Celgene, Hämeen Liikunta ja Urheilu, Santa Maria texmex, Pågen, Leivon Leipomo, Rönnvikin Viinitila, Sportyfeel, Cotico remontti, Lapuan Kankurit, Vintro Shoes, Finlayson Art Area, Grafiikanpaja Himmelblau, Galleria Fogga, Tammenlehväkeskus, Rekrytointi- ja suorahakupalvelu ProSupport, Kirjapaino Hermes, Kukkaikkuna, Kierti, Salad Bar Greli, Asianajotoimisto Ekman Law, Huittisten Säästöpankki, My Country Home, Villa Harmonie, Modus ry ja Taidesuunnistus ry
Aikakauslehtiä: Kirkko ja kaupunki, Tampereen Luonto (Suomen luonnonsuojeluliiton Tampereen yhdistys), Kidd.o, Lakimiesuutiset
Puunhalausviikko 2020 / Viherympäristöliitto
Puunhalausviikon tarkoituksena on osoittaa, että arvostamme ympäristömme monipuolisia viheralueita, kuten metsiä, puistoja ja luontopolkuja. Suunnittelin Viherympäristöliiton järjestämän tapahtuman logon vuonna 2017 ja olen tehnyt sen kuvitukset 2017, 2018 ja 2020.
Puunhalausviikko 2020 / Viherympäristöliitto
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.