Meeri Hentilä
Hei, olen Meeri Hentilä, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Teen pelkistettyjä tussitöitä ja akvarelleja, joille on tunnusomaista on luonnosmainen viiva ja rento siveltimenjälki. Osan kuvituksista koostan Photoshopilla kollaaseiksi.
Inspiroidun arkipäivän havainnoista, kohtaamistani ihmisistä ja luonnosta. Harrastan taiteentekemistä myös työni ulkopuolella, mikä laajentaa osaamistani. Aamuruuhkassa tai kahvilassa tekemäni visuaalinen huomio saattaa päätyä luonnoskirjaani ja usein jaan havaintojani Instagram-tililläni, käyhän katsomassa! Pyrin välittämään kuvituksillani lämmintä huumoria, arvostusta erilaisuutta kohtaan sekä hetkiä, joihin tiivistyy jokin oivallus tai tunne.
Minulle on tärkeää tehdä työtä asiakasta kuunnellen ja pitää kiinni aikatauluista. Työkieleni ovat suomi ja englanti. Nettisivuiltani näkee osaamistani laajemmin, tervetuloa katsomaan. Minulla on nyt tilaa kalenterissa, ole yhteydessä ja voidaan aloittaa yhteistyö heti!
Olen erityisen taitava kuvittamaan kirjoja, artikkeleita ja nettisivuja ja kirjakuvitukseni ovatkin saaneet erinomaisia arvosteluja. Minulta tilataan paljon muotokuvia. Teen myös logoja, yritysilmeitä ja websivustoja WordPressillä sekä taittoja kuvitusprojektien yhteydessä.
Kirjoitan sujuvasti ja tuotan tekstejä esim. yritysten verkkosivuille.
Karisto, Iso Numero, Fisplay, Srk, Verson Puoti, Kaleva, Hatfuls, Oulun kaupunki, Tampereen yliopisto, Lapin yliopisto, Karhu Coaching, Drop accessories
"Meeri Hentilän oivaltavat ja kauniit kuvitukset ovat antaneet hankkeellemme sellaista näkyvyyttä, jota useimmilla tutkimushankkeilla ei ole. Kuvituksia on kommentoitu ja ihailtu jokaisessa esityksessä ja seminaarissa, jossa ne ovat olleet esillä. Monet ovat todenneet, että useamminkin voisi käyttää hankkeeseen varattuja rahoja tutkimuksen visualisointiin."
- Matleena Ylikoski, väitöskirjatutkija, Comet-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto
Moniäänisyysmittari-kuvitukset verkkosivuille ja seminaarimateriaaleihin / Comet-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto
Kuvitukset eri viiteryhmien esiintymistä haastatteluissa mittaavan Moniäänisyysmittarin sivustolle, seminaarikutsuihin, uutiskirjeisiin ja seminaariesityksiin. Tilaaja Comet-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto, 2022. Moniäänisyysmittari on digitaalinen työkalu jonka avulla mitataan erilaisten ryhmien (iän, sukupuolen, poliittisten puolueiden mukaan jne) äänen kuuluvuus journalismissa.

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Kansikuvat Lastenpolku-lehteen / Srk
Kansikuvat lastenlehteen vuodesta 2019.
Näihin kuvituksiin on käyttöoikeuksia myytävänä. Ota yhteyttä, niin jutellaan käyttötarpeestasi.

Kuvitukset Mimmu Tihisen kirjaan Kalevin kesätarina, / Karisto
Kuvitukset ja kansisuunnittelu Mimmu Tihisen kirjoittamaan selkokirjaan Kalevin kesätarina (Karisto), 2021. Kirja oli ehdolla Runeberg Junior -palkinnon saajaksi 2022.

Artikkelikuvituksia / Lapin yliopisto
Kuvitus artikkeliin “Biodiversity offsetting and ecological compensation in Finnish context”, joka esitettiin Pariisin kansainvälisessä workshopissa “Varieties of Biodiversity Offsetting 2021″.
Artikkelikuvituksia / Lapin yliopisto
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Kulttuurikartta / Iin kunta
Kuvitukset ja layout Iin kunnan perusopetuksen pedagogiseen suunnitelmaan verkkosivuille ja printteihin, 2021.

Kuvitukset Mimmu Tihisen kirjaan Santun syystarina / Karisto
Kuvitukset ja kansisuunnittelu Mimmu Tihisen kirjoittamaan selkokirjaan Santun syystarina (Karisto), 2022.

Postikortteja
A5-kokoisia kortteja saatavilla 1€ / kpl + postikulut,
Tilaukset sähköpostise meeri.hentila@gmail.com
Näihin kuvituksiin on käyttöoikeuksia myytävänä. Ota yhteyttä, niin jutellaan käyttötarpeestasi.
Postikortteja
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Postikortteja
A5-kokoisia kortteja saatavilla 1€ / kpl + postikulut,
Tilaukset sähköpostise meeri.hentila@gmail.com
Näihin kuvituksiin on käyttöoikeuksia myytävänä. Ota yhteyttä, niin jutellaan käyttötarpeestasi.
Henkilökohtaisia töitä
Näihin kuvituksiin on käyttöoikeuksia myytävänä. Ota yhteyttä mailitse meeri.hentila@gmail.com niin jutellaan käyttötarpeestasi.
Osa originaaleista on myynnissä, hinnat 50-80€+postikulut. Kysy lisää meeri.hentila@gmail.com.