Ohto Oinaanpää
Tervehdykset Ohto Oinaanpäältä itseltään.
Olen tietynlaiseen harrasmielisyyteen asti kiintynyt 3D-vetoiseen luomiseen. Kyseinen piirre on sanellut elämäni kulkua niin ammatillisessa kuin henkilökohtaisessakin mielessä jo toista vuosikymmentä.
Tyyliini nojaa sisällölliseen runsauteen, rennonpuoleiseen geometriaan ja hienoiseen häpeilemättömyyteen. Havainnekuvapitoisen urani myötä olen kuitenkin virittäytynyt toteuttamaan kuvitukset myös erittäin asiakaslähtöisin ottein.
Olen aidosti avoin monenlaisille tehtäville osaamiseni puitteissa.
Koen olevani varsin edistynyt vääntämään vektorini niin luovassa kuin teknisessäkin mielessä tyydyttäviin muotoihin. Matemaattisesti hallittu tekemiseni toimii vallan sulavasti myös kahdessa ulottuvuudessa, vaikka se kolmas onkin usein päällimmäisenä mielessäni.
Päätyökaluni on 3ds Max, mutta myös ZBrush ja Adoben ohjelmaperhe ovat alati tukemassa tekemistäni.
Pääosin kotimaiset arkkitehtitoimistot ja rakennuttajat, mutta myös mainostoimistot ja peliteollisuus ovat tulleet tutuiksi.
Kreivin pohjaton ruokahalu / oma projekti
Suunnittelin tämän pikaruokaravintolan mystiselle romanialaishallitsijalle, joka toivoi voivansa pysyä nimettömänä. Mitä ilmeisimmin avajaiset lähestyvät, sillä aavemaiset kuiskaukset ovat hiljattain rohkaisseet minua suuntaamaan vankkurini kohti Valakiaa.
Toteutettu 3ds Maxilla vuonna 2024.

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Hänen henkitorvensyöpänsä totisesti puhuttelee minua
Koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut yhtä mutkatonta löytää itsellensä uusia fetissejä.
Toteutettu 3ds Maxilla ja Zbrushilla vuonna 2024.

Ostamassa uutta joulupukkiparia / oma projekti
Jopa nimellisesti ikuiset asiat täytyy aika ajoin vaihtaa uusiin.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2023.

Ihmisesi on niin lahjakas! / Kuvittajat ry:n rahoittama projekti
Tämä kuvitteellisen itseapuoppaan juliste tiivistää keinoälyteemaisen sarjani tuotokset yhteen. Sarjan kolme alkuperäistyötä ovat rinnakkain asemoituna tämän projektin jälkimmäisissä kuvissa.
Teokseni ajatuksena oli pohdiskella laajamittaisen tekoälyyn turvautumisen taannuttavia vaikutuksia pidemmällä aikavälillä.
Kuvittajat ry rahoitti tämän projektin vuonna 2023.

Mauton maa / Oma projekti
Tässä asetelmassa perinteinen surf and turf -ateria muodostuu merellisten antimien laskeutuessa punaisen lihan päälle.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2023.
Mauton maa / Oma projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Mauton maa / Oma projekti
Tässä asetelmassa perinteinen surf and turf -ateria muodostuu merellisten antimien laskeutuessa punaisen lihan päälle.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2023.
Se tietää mistä pidät / Juliste R&A -elokuvafestivaaleille
Julisteeni vuoden 2023 Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleille pohdiskelee keinoälyn luomia liki loputtomia mahdollisuuksia elokuvateollisuudelle.

Sinuhen kiemurtelevat askeleet / Kuvittajat ry:n rahoittama projekti
Neljäosainen sarja kuvitteellisista kulkuneuvoista pohjautuen vaihtelevan löyhästi Mika Waltarin romaaniin Sinuhe egyptiläinen.
Kuvittajat ry rahoitti tämän projektin vuonna 2021. Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla.

Harkovalainen mustamulta veisaa / Oma projekti
Ukrainan sodan alkuviikkojen aikana harkovalaisen mustan metallin tahtiin toteutettu luostarikokonaisuus.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2022.

Pohjoisen jäämeren sarvien poistaminen / Oma projekti
Suunnittelin tämän mikrometeoriittivetoisen kolmipyöräisen mahdollistaakseni pöyristyttävimmätkin arktiset seikkailunne.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2023.
Pohjoisen jäämeren sarvien poistaminen / Oma projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Pohjoisen jäämeren sarvien poistaminen / Oma projekti
Suunnittelin tämän mikrometeoriittivetoisen kolmipyöräisen mahdollistaakseni pöyristyttävimmätkin arktiset seikkailunne.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2023.
Kävelee kuin mantšuriankurki / Oma projekti
Henkilökohtaisten tutkimusteni mukaan ensimmäiset Hokkaidon saarelle saapuneet uudisasukkaat tulivat näiden kurkimaisten olentojen tervehtimiksi. Vaikka emme olekaan nähneet heitä vähään aikaan, on ehkä parasta olla toistaiseksi huokaisematta helpotuksesta.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2022.
Kävelee kuin mantšuriankurki / Oma projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Kävelee kuin mantšuriankurki / Oma projekti
Henkilökohtaisten tutkimusteni mukaan ensimmäiset Hokkaidon saarelle saapuneet uudisasukkaat tulivat näiden kurkimaisten olentojen tervehtimiksi. Vaikka emme olekaan nähneet heitä vähään aikaan, on ehkä parasta olla toistaiseksi huokaisematta helpotuksesta.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2022.
Kaalen tuoksu / Oma projekti
Loin tämän hajusteen auttaakseni sinua romanttisissa seikkailuissasi, parrakas ystäväni. Toivotan menestystä matkaan samalla kuitenkin muistuttaen, että valtava viehätysvoima tarkoittaa valtavaa vastuuta.

Lihaa ikuisiksi ajoiksi / Oma projekti
Hallitsemattoman väestönkasvun pakotettua ihmiset lopulta luopumaan nykyisestä lihansyönnistään, muutama eksentrikko kaivaitui maan alle vanhoja taipumuksiaan harjoittamaan.
Tämä keinotekoista lihaa valmistamaan kykenevä omavarainen bunkkeri on tarkoitettu kahdelle ja kestämään ikuisesti.

Oinaanpäinen karhu / Oma projekti
Tämä jonkin rinnakkaisen maailmankaikkeuden versio minusta kohtaa kaikesta päätellen haasteita yrittäessään herättää henkiin sukupuuttoon kuollutta karhulajia.

Kutsu / Koruaiheinen kuvitustyö Ainankoille
Samaan tapaan kuin metsämies kutsuessaan haltiaa luoksensa metsästysonnea saadakseen, pyydän itsekin tämän teokseni kautta onnea Aina Askeleelle korutaiteilun kimmeltäviin pyörteisiin.
Oheinen linkki vie Ainankoin korujen mystiseen maailmaan:
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2021.

Revontulia Tšurjumov–Gerasimenkon yllä / Oma projekti
Tämä häpeilemättömän epätieteellinen näkymä visioi revontulia 67P/ Tšurjumov–Gerasimenko -komeetan ylle. Ukrainalaisen teeman jäljet johtavat kyseisen komeetan vuonna 1969 löytäneiden Klim Ivanovitš Tšurjumovin ja Svetlana Ivanovna Gerasimenkon kansallisuuden suuntaan.
Toteutettu 3ds Maxilla ja ZBrushilla vuonna 2020.