Paula Garcia
Hei! Olen Paula Garcia, kuvittaja ja animaattori Helsingissä. Työni ovat saaneet inspiraationsa luonnosta, eläimistä, matkustamisesta, maagisesta realismista ja tieteiskirjallisuudesta. Nautin itseni ilmaisemisesta eloisilla väreillä, analogisella tyylillä animaatioissa sekä vahvoilla ja leikkisillä tekstuureilla.
Olen tehnyt töitäni usealle eri aloille, kuten mainontaan, näyttelyihin, toimituksiin, verkkosivuille, elokuvafestivaaleille ja sosiaaliseen mediaan.
Puhun sujuvasti englantia ja keskitason suomea. Olen aina kiinnostunut kuulemaan mielenkiintoisista projekteista ja löytämään yhdessä luovia ratkaisuja!
Olen erityisen hyvä tekemään kuvituksia, jotka voivat muuttua myös animaatioiksi, mahdollistaen julkaisun niin printtiin kuin digi kanaviin. Olen myös kiinnostunut tekemään töitä perinteisen painetun ja digitaalisen median ulkopuolella ja olen kokeillut lisättyä todellisuutta hyödyntäviä projekteja myös.
Asiakkaita, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat Adobe, Snapchat, Helsingin Sanomat, Fortum ja Elisa.
Kuvitus ja animaatio / Helsingin Sanomat
Kuvituksia ja animaatioita Helsingin Sanomien Family in Music -artikkeliin – tarina miljoona rahoituksen saaneesta suomalaisesta startupista, joka aikoo mullistaa musiikkialan.

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Kuvitus ja animaatio / Snapchat
Tein Snapchatille Mass Snap -animaation, filtterin ja neljä tarraa Suomen 105-vuotista itsenäisyyttä varten.

Portals / Henkilökohtainen projekti
Portals on saanut inspiraationsa Sequoia Nagamatsun romaanista How High We Go in the Dark sekä Junji Iton The Enigma of Amigara Faultista. Kuvassa portaaleja alkaa ilmestyä tyhjästä, ja jotkut ihmiset ovat innostuneet päästäkseen niiden sisään ja näkemään, mitä toisella puolella on.
Portals / Henkilökohtainen projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Simulated Holiday / Henkilökohtainen projekti
Simulated Holiday on projekti, jonka loin tutkiakseni ajatusta tulevaisuuden matkoista.