Kuvittajalle

Liiketoimintaneuvonta

Kuvittajat ry tarjoaa tukea omien immateriaalioikeuksien ja brändin kirkastamiseen, myyntiin, sopimusneuvotteluihin, hinnoitteluun sekä asiakassuhteiden hankintaan ja ylläpitoon.

IP:n, brändin ja liiketoiminnan neuvontapalvelua Kuvittajat ry:n varsinaisille jäsenille tarjoavat teemojen kokeneet asiantuntijat Maarit Pyötsiä ja Kati Repo

He palvelevat etäyhteydellä toteutettavin neuvonta-ajoin ja sähköpostitse kumpikin yhtenä päivänä viikossa vuoroviikoin. Varsinaiset jäsenet voivat varata kukin yhteensä kaksi ilmaista 30 minuutin neuvonta-aikaa vuodessa alla olevan ajanvarauskalenterin kautta. Lähetä mielellään aiheeseen liittyvää materiaalia hyvissä ajoin ennen neuvonta-aikaa.

Sopimusneuvonta-asiassa varaathan zoom-neuvonta-ajan ja lähetät sopimuksen sähköpostilla etukäteen tutustuttavaksi. Jos kysymys vaikuttaa juridisesti monimutkaiselta, varataan oikeus ohjata kysymys lakineuvontaan.

Maarit Pyötsiä

Maarit Pyötsiä on kokenut kulttuurin ja luovien alojen osaaja, joka hallitsee alan kaupallistamisen ja myynnin eri kanavien kautta. Maarit on FM Helsingin yliopistosta, työskennellyt musiikki- ja kirjakustantamoissa jasekä kansainvälisessä lisenssibisneksessä monien tunnettujen brändien kuten Muumien ja Mauri Kunnaksen parissa. Maaritilla on oma luoviin aloihin keskittyvä yritys Nomades.

Maaritin tavoittaa parillisina viikkoina pääsääntöisesti maanantaisin klo 10-12(13) joko varaamalla Zoom-ajan tai lyhyemmissä kysymyksissä sähköpostitse: maarit at nomades.fi.

Kati Repo

Kati Repo on kokenut yritysjuristi, joka on toiminut muun muassa pääjuristina listatussa yhtiössä ja tutustunut aasialaiseen liikekulttuuriin taiwanilaisen pörssiyhtiön suomalaisessa tytäryhtiössä. Katilla on monipuolinen kokemus juridiikasta. Hänen erityisosaamistaan ovat liiketoiminta- ja IPR-strategiat. Teatterin lavalla viihtyvä ja esiintymistaitoinen Kati on oikea henkilö auttamaan aineettoman omaisuuden kaupallistamisessa ja tähän liittyvissä juridisissa, strategisissa ja hallinnollisissa kysymyksissä.

Kati tarjoaa IP:n, brändin ja liiketoiminnan neuvontapalvelun lisäksi lakineuvontapalvelua. Hänet tavoittaa parittomina viikkoina joko varaamalla neuvonta-ajan tai lyhyemmissä kysymyksissä sähköpostitse: kati.repo at kreamhelsinki.fi.

Kuvittajat ry:n liiketoimintaneuvonta on rahoitettu Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Tutustu toimintaamme

Kuvittajat ry

Tiiviin ammattiyhteisön lisäksi yhdistys tarjoaa jäsenilleen koulutusta, residenssejä, virkistystä ja laki- ja liiketoimintaneuvontaa kuvitustyössä menestymisen tueksi. Mestarikurssit, Kuvittaja-klubit, seminaarit ja juhlat tuovat kollegat ja kuvitusalan asiantuntijat yhteen.

Kuvitusala

Kuvittajat ry tuottaa ajankohtaista toimialatietoa kuvitusalasta vuosittaisilla Kuvitusala nyt -selvityksillä. Alan kehitys on sekä toimeksiantomäärien että liikevaihtojen osalta myötätuulessa. Kasvupotentiaalia riittää kansainvälisyyteen ja markkinointiin panostamalla.

Apurahat

Jaamme vuosittain Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista 100 000 – 400 000 euroa apurahoina ammattikuvittajille. Projektiapurahat ovat haussa keväisin ja kuluapurahat syksyisin.

Tavoitteemme

Kuvittajat ry tekee edunvalvontaa kulttuuri-, elinkeino-, työmarkkina- ja koulutuspolitiikan aloilla kuvitusalan etuja edistäen. Teemme tiivistä vaikuttamisyhteistyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

1.6.2021
/

Ilmiöt

Luovuuden kehä

2.12.2022
/

Ilmiöt

Kuvitus: Tekoäly

1.12.2019
/

Ilmiöt

Brändinä kuvittaja