Vilpitön kokeilija
Oletko koskaan miettinyt, miten silakat juttelevat toisilleen?
Puolainen kuvittaja Gosia Herba on, sillä parhaillaan hän työskentelee kahden kirjan parissa, joista toinen on lontoolaisen Wide-Eyed Editions -kustantamon tilaama tietokirja kaloista.
Juuri tänään Herban työhuoneen piirustuspöydällä silakat levyttävät musiikkia piereskelemällä.
”Tiedän, että se kuulostaa naurettavalta, mutta minulla on hyvin hauskaa”, hän sanoo puhelimessa.
Silakat todellakin kommunikoivat keskenään vedenalaisilla äänillä, jotka syntyvät kaasua vapauttamalla. Esimerkiksi viime vuoden syksyllä uutisissa kerrottiin, että Ruotsin merivoimat käynnisti suuren etsintäoperaation, koska luuli piereskelevää silakkaparvea venäläiseksi sukellusveneeksi.
Kuka tietää, mitä asiaa silakoilla oli. Ehkä bänditreenit, kuten Gosian kuvittamassa kirjassa.
Herba asuu Wroclawin kaupungissa Lounais-Puolassa, ja pieni työhuone sijaitsee hänen asunnossaan. Kalakirjan lisäksi työn alla on vampyyrisammakosta kertovan kirjasarjan toinen osa, ja lisää kirjojen tekemistä on luvassa ensi vuonnakin.
Herba on siis erittäin kiireinen, ja se on hyvä asia.
”On helpottavaa, ettei minun juuri nyt tarvitse olla huolissani töiden riittämisestä, mutta on myös sääli kieltäytyä joistakin projekteista ajanpuutteen vuoksi.”
Herba kertoo olleensa aiemmin työnarkomaani, jonka takia hänen on ollut pakko opetella sanomaan välillä ei – jopa ”fantastisille” asiakkaille. Nykyisin hän yrittää pitää työn ja vapaa-ajan tasapainossa, vaikka se ei freelancerina aina olekaan niin helppoa.
”Teen silti töitä joka päivä ja rakastan sitä.”
Herba on työskennellyt kuvittajana jo lähes 20 vuotta, ja viimein hänestä tuntuu siltä, että kova uurastus palkitaan. Hän on saanut alan tunnustuksia. Nimi on niin sanotusti jäänyt mieleen.
”Nyt saan työskennellä sellaisille asiakkaille, joiden kanssa haluan työskennellä. Olen nykyään myös paljon itsevarmempi enkä enää murehdi sitä, olenko tarpeeksi hyvä työssäni.”
Työt puhuvat puolestaan, sillä Herban asiakaslista on vaikuttava. Sieltä löytyvät lähes kaikki suuret kansainväliset laatulehdet, kuten The New York Times, The New Yorker, The Washington Post, Der Tagesspiegel, The Atlantic ja Vanity Fair sekä Google ja Victoria and Albert Museum. Kirjakustantamoita on kymmenkunta, ja kirjoja julkaistu tuplasti sen verran.
”Pidän vaihtelusta”, Herba toteaa.
Kuvakirjojen tekemiseen saattaa vierähtää vuosi tai parikin, kun taas toimitukselliset toimeksiannot on tehtävä valmiiksi nopeasti.
”On todella palkitsevaa, kun työskentelee pari päivää nukkumatta ja voi olla tyytyväinen lopputulokseen.”
Uskon, että oma tyyli kehittyy koko elämän ajan, ja muuttuu samalla kun itsekin muuttuu.
Alku-uran epävarmuutta lienee ruokkinut ainakin se, että Herba ei ole valmistunut akateemisesta taidekoulusta, vaan hänellä on tutkinto korusuunnittelusta ja -valmistuksesta. Sen lisäksi hän on lukenut viisi vuotta taidehistoriaa Wroclawin yliopistossa.
Kukapa alle parikymppinen tietäisi, mitä isona haluaa tehdä.
”Kun sain ensimmäiset kaupalliset toimeksiantoni, olin vielä hyvin epävarma kyvyistäni. On niin paljon suurenmoisia kuvittajia diplomeineen ja tutkintoineen.”
Nyt hän kokee oman kuvitustyylinsä löytyneen, ”liikkuneen hyvään ja kiinnostavaan suuntaan”, vaikka se ei koskaan täysin valmiiksi tulekaan.
”Uskon, että oma tyyli kehittyy koko elämän ajan, ja muuttuu samalla kun itsekin muuttuu. Tiedän, että tämä kuulostaa hieman höpsöltä ja romanttiselta ajatukselta.”
Höpsöä ja romanttista vaiko lumoavaa ja jopa karmivaa? Herban töitä voi kokea monella tavalla, mutta usein hänen kuvituksensa, maalauksensa ja piirustuksensa vievät katsojan vehmaisiin metsiin ja salaperäisiin puutarhoihin, joissa seikkailee eriskummallisia olentoja kiehtovine mittasuhteineen. Vaikka hänen töissään näkyy voimallisesti 1900-luvun alun modernin kuvataiteen vaikutus, sekoittaa hän inspiraationlähteitään virkistävän rikkaasti ja omintakeisesti.
Runsaat kymmenen vuotta sitten Herbaa inspiroi kubismi, ja etenkin Pablo Picasson kubistisen kauden teokset. Kuvitukset kuin Picasson maalauksia, kirjoitettiin. Myös Henri Matisse mainitaan usein hänen yhteydessään.
Lopulta vaikutteista tulikin eräänlainen ansa, sillä hän koki olevansa jumissa oman tyylinsä rajoituksissa.
”Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse pysyä esimerkiksi yhdessä tietyssä tekniikassa tai samassa tavassa piirtää hahmoja.”
Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse pysyä esimerkiksi yhdessä tietyssä tekniikassa tai samassa tavassa piirtää hahmoja.
Herban mielestä jokainen hahmo on aina jollain tapaa omakuva. Hän heittäytyy jälleen romantisoivaksi sanoessaan, että hänen tyylinsä perustuu vilpittömyydelle. Vilpittömyys on tyylin perusta, jos todella haluaa luoda taidetta sydämestään, hän sanoo. Toki siihen vaikuttavat kaikki kokemukset ja kohtaamiset, kaikki nähdyt elokuvat ja luetut kirjat, matkat ja muistot.
”Pliis, älä tapa minua”, Herba parahtaa. Hän valittelee, ettei osaa äkkiseltään luetella liutaa suomalaisia kuvittajia. Hän mainitsee nimeltä kuitenkin neljä: Tove Jansson (1914–2001), Ebba Masalin (1873–1942), Camilla Mickwitz (1937–1989) ja Suvi Suitiala.
Etenkin Janssonin Vaarallinen matka -kuvakirja (1977) teki Herbaan lähtemättömän vaikutuksen lapsena. Hän vietti kuukausia kirjan parissa tutkien ja piirtäen Janssonin kuvituksia.
”Halusin niin kovasti oppia piirtämään kuin hän. Jansson oli todella loistava luomaan hahmoja.”
Masalinilta hän nostaa esiin mustataustaiset kasviaiheiset kuvitukset, ja Mickwitzin psykedeelisyyden sekä hulvattoman Jason-hahmon. Nykytekijöistä Herba kehuu Suvi Suitialaa, jonka kuvitustyylissä ominaisia ovat eloisat väripaletit, vahvat muodot ja tekstuurit. Herban tavoin Suitialakin on työskennellyt The New York Timesille.
Herban oma kuvitustyyli taipuu moneen projektista riippuen. Tyyli ei tarkoita hänelle pelkästään kuvittajan visuaalista kädenjälkeä, vaan se ilmentää tekijänsä persoonallisuutta paljon laajemmin. Oman tyylin tärkeydestä huolimatta Herban tavoitteena on päästä eroon sen rajoituksista: tyyli ei saa olla vankila, vaan pikemminkin jatkuvasti kehittyvä työkalu.
Herba kertoo esimerkin omasta työskentelystään: Suunnitellessaan kirjan kantta, hän tietysti ensin lukee tekstin. Sitten hän saa vaikkapa kolme erilaista ideaa, joista hän valitsee omasta mielestään parhaan. Tässä vaiheessa hän tietää jo, mitä haluaa piirtää, mutta ei vielä sitä, miten hän haluaa aiheensa toteuttaa. Lopputulos syntyy kokeilemalla erilaisia tekniikoita, väripaletteja ja niin edelleen.
”Oma tyyli voi olla uskomattoman joustava työkalu. Liian monet kuvittajat jumittavat visuaalisessa kielessään piirtämällä aina samankaltaisia hahmoja ja käyttämällä samaa väripalettia.”
Ei sekään ole huono asia, Herba lisää, mutta häntä kiinnostaa prosessi.
____________________
Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 2/25.
