Työparit – Yhdessä enemmän
Pariskunta, ystävykset, isä ja tytär. Jukka Pylväs ja Jenni Tuominen, Jenni Rope ja Matti Pikkujämsä sekä Pekka ja Julia Vuori ovat työpareja, jotka ovat toimineet yhdessä uransa eri vaiheissa. He ovat kannustaneet toisiaan, huolehtineet toistensa jaksamisesta ja vaikuttaneet toistensa taiteelliseen työhön ja ilmaisun kehittymiseen.
Parhaimmillaan suhde poikii yhteistyöprojekteja, joissa kummankin ominaispiirteet saavat käydä keskenään iloista vuoropuhelua:
”Sävellämme ja soitamme samaa kappaletta omilla soittimillamme”, kuten Jenni Tuominen ja Jukka Pylväs kuvailevat.
Matti Pikkujämsä ja Jenni Rope: Piirtäminen yhdistää
Kuvittaja Matti Pikkujämsän ja kuvataiteilija Jenni Ropen voi löytää yhdessä kahvilasta luonnostelemasta tai eri tekniikoin toteutettujen projektien parista puuhaamassa. Tänä vuonna Matin ja ja Jennin yhteistyön jälki on näkynyt esimerkiksi Kampin kauppakeskuksen Muji-ravintolassa, jossa nähtiin kesällä heidän kuratoima Liisa Kallion kuvitusnäyttely.
Projekteja on meneillään siellä täällä muuallakin. Kun Matti ja Jenni ystävystyivät opiskeluaikana Taideteollisessa korkeakoulussa 1990-luvun lopulla, moni asia tuntui yhdistävän: musiikkimaku, kirppariharrastus mutta ennen kaikkea piirtäminen ja näkemys tulevasta ammatista. Molemmat etsivät ”vapaampaa” tapaa toteuttaa itseään.
”Me piirrettiin paljon”, Jenni muistelee. Ja he piirtävät edelleen, yhdessä ja erikseen. Luonnoskirjat kulkevat mukana.
”Piirtäminen pitää käden ja aivojen välisen yhteyden kunnossa. Kun piirtää paljon, viiva pysyy vapaana, eikä pelkää aloittaa”, Jenni sanoo ja Matti komppaa: ”Piirtäminen on tärkeää, koska kaikkea ei voi sanallistaa”.
Piirtäminen pitää käden ja aivojen välisen yhteyden kunnossa. Kun piirtää paljon, viiva pysyy vapaana, eikä pelkää aloittaa”, Jenni sanoo ja Matti komppaa: ”Piirtäminen on tärkeää, koska kaikkea ei voi sanallistaa.
Opintojen jälkeen kummankin ura lähti eri suuntiin. Jenni teki sarjakuvaa muun muassa Voima-lehteen, pyöritti omaa Napa Books -kustantamoa ja galleriaa sekä suuntautui yhä enemmän kuvataiteeseen. Matti napattiin Helsingin Sanomiin ja moniin muihin lehtiin vakiokuvittajaksi.
Viitisentoista vuotta sitten tiet yhtyivät jälleen, kun Jenni alkoi seurustella nykyisen miehensä kanssa, joka sattui olemaan Matin entinen luokkakaveri. Molemmat olivat löytäneet omat tyylinsä ja työskentelytapansa.
”Me puhutaan usein kuvituksen ja kuvataiteen eroista ja yhtymäkohdista”, Jenni kertoo.
”Jennin taiteilijuus on ruokkinut myös mun vapauttani. Jenni on systemaattinen, mä olen kaoottisempi”, Matti sanoo.
”Matti piirtää joka päivä paljon, se on sille elämäntapa. Matti on myös sosiaalisempi. Mua saattaa häiritä, jos joku tulee puhumaan, kun piirretään yhdessä kahvilassa.”
Vuonna 2018 Matti ja Jenni tekivät Lokaliin ensimmäisen yhteisnäyttelynsä, jossa he pääsivät kokeilemaan ”kaikenlaista, mistä oli unelmoitu”.
Syntyi keramiikkaa ja yhteismaalauksia, suunniteltiin ryijyjä ja kangaskuoseja yhdessä. Helsingin jälkeen näyttely lähti Tokioon. Seuraavat yhteisnäyttelyt tehtiin serigrafiatekniikalla, painaen paperille ja kankaalle.
Tämän vuoden uusia hankkeita on ollut Mujin kuratointiprojektien ohella keväällä alkanut Matin ja Jennin piirustuskerho, jossa ideana on kokoontua yhdessä piirtämään tuttujen ja tuntemattomien kanssa vaikkapa puistopiknikin merkeissä.
”Kokeiltiin samaa jo Taikin aikana, mutta sinne ei tullut ketään”, he naureskelevat.
Mutta nyt on tullut väkeä, ei tosin ammattilaisia vaan muuta väkeä, jotka ovat nähneet työparin piirtämässä yhdessä ja huokailleet, että ”minäkin haluaisin”. Kerhoja on pidetty jo neljästi.
Ystävyydessään yhtenä tärkeimpänä asiana he näkevät molemmin puolisen palautteenannon.
”Matti on ystävä ja tärkeä tuki, joka uskaltaa kommentoida mun maalauksia”, Jenni sanoo ja Matti jatkaa:
”Me testataan molemmin puolin ja kysellään toisen mielipidettä keskeneräisistäkin töistä. Jos palautteeksi tulee sydän, niin hyvä, jos pelkkä peukku, niin pitää vielä jatkaa.”
Julia Vuori ja Pekka Vuori: Isältä tyttärelle
Helsingin Katajanokkaa voi syystä kutsua taiteilijakaupunginosaksi. Satumaisten jugend-linnojen suojissa on asunut myös kuvittaja Pekka Vuori perheineen – ja hän asuu siellä yhä.
Asunto on myös Pekan tyttären Julian lapsuudenkoti. Isä ja tytär ovat kasanneet olohuoneen pöydälle näytille molempien kirjoja, joista suuri osa on lastenkirjoja.
Samalla selviää erään lastenkirjahahmon tarina. Pekan kuvittama, Kaarina Helakisan riimittelemä Into – parrakas vauva (Otava 1985) on suomalaisten kuvakirjojen klassikkoja, ja sen kannessa esiintyy Into-vauvan lisäksi keltainen olio, jonka esikuva nököttää nyt kakluunin hyllyllä.
Olion nimi on H. Hunaja. Julia ompeli ensimmäisen version kuusivuotiaana käsityötunnilla ja kieltäytyi tekemästä siitä symmetristä. Sittemmin Hunaja on ilmaantunut uudelleen Julian Tapiiri ja Hunaja -kuvakirjassa (Lasten Keskus 2015).
Isän työllä on ollut iso merkitys Julialle muutenkin, varhaisesta lapsuudesta alkaen. Myös perheen äiti, tekstiilitaiteilija Sirkka Vuori piti kotona yllä ilmapiiriä, joka kannusti lapsia rentouteen, huumoriin ja luovuuteen.
”Taiteen tekeminen oli luontevaa, koska molemmat vanhemmat tekivät töitä kotona”, Julia kertoo.
Taiteen tekeminen oli luontevaa, koska molemmat vanhemmat tekivät töitä kotona.
Julia Vuori
Pekka tunnetaan kirjojensa ja kirjankansien ohella lehtikuvittamisen ja varsinkin henkilökuvien ja karikatyyrien edelläkävijänä. Hän aloitti Uudessa Suomessa 1960-luvulla, jatkoi Suomen Kuvalehdessä ja sen jälkeen Helsingin Sanomien luottokuvittajana. Pekka kertoo, että hän piti kiireestä.
”Lehtityö oli hektistä hommaa mutta myös tapa ansaita rahaa perheelle.”
Kiireen seurauksena Pekka kehitti erityisiä tekniikoita, joista varsinkin vesivärin laveeraamisesta suihkutettujen rasteripintojen päälle tuli tunnistettava tavaramerkki.
Työskentelin Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa 1990-luvulla, ja muistan Pekan jokasyksyiset bravuurit, kun hän onnistui muutaman tunnin aikana saamaan valmiiksi kuvituksen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajasta, joka usein oli ennalta täysin tuntematon kirjailija.
Juliakin tunsi jo lapsena vetoa toimitustyöhön ja toimitti omaa Pökkelö-lehteään.
”Pakko minun oli myöntää, että katselin kadehtien, kun Julia teki jo ennen kouluikää laadukkaita kuvituksia”, Pekka naurahtaa.
Sittemmin Julian tie vei Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafisen suunnittelun osastolle ja sen perään myös valokuvauksen linjalle. Pekka puolestaan opiskeli Ateneumin aikana.
Julia tunnetaan eläinhahmoistaan, varsinkin Jäniksestä, Siasta ja Pingviinistä, jotka ovat seikkailleet HS:n Nyt-liitteessä. Niidenkin juuret ovat lapsuudessa ja nuoruudessa, vähän myös vastarannan Korkeasaaressa sekä Eläinmuseossa, jossa vierailtiin usein.
Vuosien varrella Julia on kuvittanut kymmeniä lastenkirjoja, muun muassa Marjatta Levannon kirjoittamat lasten taidekirjat.
Pekkakin on ollut vielä viime vuosina aktiivinen. Pekan lastenkirjauraa käsittelevä näyttely oli esillä vuonna 2020 Pekan koulukaupungissa Sastamalassa Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa, jonka perustamisessa hän on ollut myös mukana. Samana vuotena sai alkunsa myös viiden riimirunokirjan sarja.
”Varhaisimmissa kuvitustöissäni kopioin Pekan piirrosjälkeä”, Julia myöntää. Oma tyyli löytyi pikku hiljaa uran edetessä.
Suhde tunnettuun isään on pitänyt käydä läpi nuoruudessa ja varsinkin opiskeluaikoina, kuten taiteilijoiden lapsille usein käy.
”Mutta jossain vaiheessa rasite taustasta sitten vain häviää”, hän sanoo.
Isä ja tytär ovat aina näyttäneet toisilleen omia töitään ja antaneet tukea, lisänäkemyksiä ja suoraakin palautetta.
Yhteinen perinne on ollut kerran vuodessa ilmestyvä Katajanokan Kaiku -niminen lehti, jota Pekka alkoi taittaa ja kuvittaa 1970-luvulla. Nykyään Julia tekee lehden kannet.
Jenni Tuominen ja Jukka Pylväs: Yhteinen brändi
Jukka Pylvään ja Jenni Tuomisen Porvoon kodin tietokonehuone on enimmäkseen Jukan reviiriä. Hän ottaa haltuun kokonaisuuksia, joita pariskunta kulloinkin työstää.
Jenni sen sijaan vieroksuu tietokonetta. Jukka vitsailee, että muu asunto onkin sitten varattu suunnittelulle, piirtämiselle ja vaikka maalaamiselle. Porvoon Taidetehtaalla on varsinainen työateljee.
Työnjako on hioutunut vuosien mittaan.
”Kaiken ytimessä on hauskanpito ja toivomme, että se välittyy myös tuotannossamme”, he sanovat.
Jukka ja Jenni alkoivat seurustella vuosituhannen vaihteessa, kun molemmat olivat jo opiskelleet tahoillaan: Jenni silloisessa Turun piirustuskoulussa eli nykyisessä Turun taideakatemiassa, Jukka puolestaan Viron taideakatemiassa.
He suuntasivat Taideteolliseen korkeakouluun, ja Jenniä kiinnosti piirtämistä enemmän design-puoli. Hän oli ehtinyt opiskella myös metallisepäksi.
Jenni kertoo, ettei erityisemmin pitänyt piirtämisestä Turun vuosina. Kaikki muuttui Taikissa Sakke Yrjölän kurssilla, jossa opeteltiin käsivarapiirtämistä ja mentiin luonnoskirjan kanssa kadulle ja kahviloihin.
Jukka taas muistaa olleensa aika tunnollinen malli- ja asetelmapiirtäjä.
”Koulupäivän jälkeen sai sitten piirtää vapaasti ns. sarjistyylillä ja hakea omaa kuvitustyyliään.”
Näinä vuosina molemmille alkoi jo kertyä vankkaa osaamista kuvitusalalla muun muassa lehdistä. Jenni voitti Marimekon design-kilpailun vuonna 2006, ja Marimekon lisäksi hän on tehnyt kuoseja Nansolle, Vimmalle ja Seriöösille. Jukka on Napa Agencyn kuvittaja.
Yhteistyö alkoi yhä enemmän vetää puoleensa. Syntyi Jengi-kuvakirjasarja Etana Editions -kustantamolle.
”Silloin tiedostimme, että voisimme suunnitella omaa brändiä.”
Syntyi design-duo, yhteinen Studio Jenni & Jukka, jonka tuotantoon kuuluu esimerkiksi etikettejä ja julisteita.
Pari alkoi ottaa järjestelmällisesti osaa taide- ja suunnittelukilpailuihin, ja ehdotuksia on lähetetty muun muassa Tampereen taideratikoihin ja Porvoon uuden Citymarketin jättiteokseen. Näitä ei valittu, mutta ne etenivät loppusuoralle.
Toteutuneita ovat olleet muun muassa postimerkkisarjat sekä Porvoon kirjastoauto, jota tituleerataan kaupungin väripilkuksi.
”Väri ja muoto ovat meille aina tärkeitä, ja olemme rakentaneet omaa väripalettia”, Jenni kertoo.
Vastikään pariskunnan ehdotus valittiin Jorvin sairaalan uuteen lisärakennukseen lasten- ja nuortenosaston kuvituksiksi. Rakennus avataan ensi vuonna.
Työ sisältää 39 teosta ja muun muassa kahdeksanmetrisen portaikkokuvituksen.
”Kerrankin saadaan tehdä isosti, ja se on just mahtava osasto meille! Sopii meidän tyyliin. Siitä tulee meidän kruununjalokivi.”
Parin yhteistyö on tiivistä.
”Joskus ei tarvitse edes puhua. Piirrellään vaan, yhdistellään jotain hahmoja. Kahdestaan löytyy parempia ideoita kuin yksinään”, Jukka kuvailee. Jenni jatkaa:
”Teen muidenkin kanssa yhteistyötä, mutta parhaat työt olen tehnyt Jukan kanssa.”
”Meidän tuote kehittyy viikko viikolta. Kohta se on niin briljantti, että meitä ei uskalleta edes tilata”, he nauravat, mutta siinä on vakavampikin puoli.
Kunnianhimoisista tilauksista on puutetta, vaikka ideoita riittäisi. Molemmat tarttuvat hanakasti uusiin tekniikoihin, ja Jukka esimerkiksi kehittää nykyään animaatio-osaamistaan.
____________________
____________________
Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 2/25.
