Somevaikuttajien Natalia Salmelan ja Jasmin Hamidin kirjoittama kuvatietokirja tarjoaa vastauksia lapsia askarruttaviin kysymyksiin: mitä aikuiset oikeastaan tekevät, kun he ovat töissä? Entä mitä työtä lapsi haluaisi isona tehdä?  Kirja on itsenäinen jatko-osa samojen tekijöiden teokselle Raha. Missä se kasvaa ja mihin se katoaa?

Teos alkaa päiväkotiaamusta, jossa lapsijoukon puhe kulkeutuu vanhempien ammatteihin. Keskustelun siivittämänä esitellään töitä eläintenhoitajista pizzakuskeihin ja nosturinkuljettajista paleontologeihin. Salmisalon kuvitus liukuu sulavasti teosta kehystävästä keskustelusta siihen ammattien kirjoon, joka keskustelusta nousee esiin.

Rakenne voi olla pienelle lukijalle haastava, sillä teksti pitäytyy lasten ja päiväkodin opettajan käymässä keskustelussa, kun taas kuvakerronta liikkuu lasten kertomuksissa ja opettajan esittelemissä töissä. Alun päiväkotikehykseen palataan kuvissa vasta kirjan lopussa. Rakenne on kuitenkin perusteltu, sillä tietokirjan pääosaa näyttelevät lapsihahmojen sijaan eri ammatit.

Salmisalon iloisissa kuvissa hylätään kaikenlainen perspektiivioppi, ja esitellyt työt levittäytyvät lukijan eteen runsaina, yksityiskohtia vilisevinä aukeamina. Lukija näkee nukkekotinäkymänä suoraan sisään rakennuksiin ja kulkuvälineisiin, jolloin samalla aukeamalla voidaan tarkastella laitossiivoojan, lehdenjakajan ja lvi-asentajat toimia. Lukija saa itse valita katsomisjärjestyksen.

Sanat ja kuvat suhtautuvat esiteltyihin töihin tasa-arvoisina, ja kaikki tietoliikenneasentajasta liikunnanopettajaan tekevät töitään hymyssä suin. Kaikista töistä löytyy hurmaavia yksityiskohtia ‒ kukapa ei olisi kiinnostunut astronauttien kohtaamista kakallakäyntipulmista?

Pieniä sivalluksiakin mahtuu mukaan. Päiväkodin opettaja kertoo saavansa vähän rahaa ja paljon hyvää mieltä. Aikuista saattaa vinosti hymyilyttää myös pankkiirin työtä kuvaava aukeama, jossa pankkiirin mahdottoman pitkä käsi kiemurtaa sivulta toiselle ja pitelee rahapurnukkaa sitä epätoivoisesti tavoittelevan pienen hahmon ulottumattomissa.

Julkaistu Kuvittajassa 4/23.

Lue myös

5.12.2023
/

Arviot

Kunniaa karhulle

5.9.2023
/

Arviot

Koiran iltavillitys